Sokoton kalifaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sokoton kalifaatti
1804–1903

Fula jihad states map general c1830.png
Fulanien "jihadvaltiot" Länsi-Afrikassa noin vuonna 1830

Valtiomuoto monarkia
Pääkaupunki Sokoto
Uskonnot islam
Edeltäjä useat pienet hausavaltiot
Seuraaja Pohjois-Nigerian protektoraatti

Sokoton kalifaatti oli vuosina 1804–1903 nykyisen Nigerian pohjoisosassa sijainnut afrikkalainen muslimivaltakunta, jonka pääkaupunki oli Sokoto. Se oli absoluuttinen monarkia, jossa harjoitettiin protektionista kauppapolitiikaa, vahvaa valtiokapitalismia, moralistista uskontopolitiikkaa ja militaristista sotapolitiikkaa.

Sokoton kalifaatti lakkasi olemasta vuonna 1903, kun siitä tuli Brittiläisen imperiumin osa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokoton kalifaatin perusti Usman dan Fodio (1754–1817), joka oli fulanitaustainen islaminoppinut, joka johti jihadia Pohjois-Nigeriassa ja muilla alueilla luoden kalifaatin 1800-luvun alussa. Kalifaatin perustamisen merkkihenkilöitä olivat hänen lisäkseen hänen veljensä Abdullahi ja poikansa Muhammadu Bello.[1] Vaikka valtio olikin turvallisesti perustettu jo vuonna 1808, sitä ravisteli vuosina 1816–1817 kapinoiden sarja.[2]

Ensimmäinen Sokotossa vieraillut länsimaalainen oli kapteeni Hugh Clapperton vuonna 1824.[1]

Kalifi Muhammadu Bello kuoli vuonna 1837, ja häntä seurasi hallitsijana Abu Bakr Atiku. Bellon seuraajista yksikään ei määrännyt kalifaatissa erityisen merkittäviä uudistuksia, eikä heistä keneltäkään tunneta valtiollisia asioita käsitteleviä kirjoituksia.[3]

Pitkään perustamisensa jälkeenkin Sokoto kärsi kalifaattia vastustavien katsinalaisten aristokraattien ja näiden jälkeläisten pohjoisesta – muun muassa Maradista – käsin johtamista ryöstöretkistä.[4] Merkittävä Sokotoa vastaan sotinut aatelinen oli Sudanin mahdille uskollisuutta vannonut Hayatu ibn Sa’id[5], joka lupasi myös vuonna 1883 lähettää Sokotosta miehiä tämän avuksi Sudaniin noustessaan valtaan.[6] Brittien sotilaallinen väliintulo kuitenkin lopetti Hayatun kapinan. Samoin britit murskasivat myös myöhemmän Jibrilla Gainin johtaman kapinan ja vangitsivat Gainin.[5]

Sokoton kalifaatti menetti itsenäisyytensä, kun siitä vuonna 1903 tuli osa Brittiläistä imperiumia.[1]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmista hausojen valtioista poiketen Sokotossa valta harvemmin periytyi viranhaltijan jälkeläisille. Enemmän merkitystä arvojärjestyksessä etenemisessä oli puhdasoppineisuudella ja moraalisten hyveiden noudattamisella.[7]

Sokoto jakautui sisäisesti useaan emiraattiin. Niihin lukeutuivat muun muassa sijainniltaan keskeiset Katsinan, Kanon, Kaura Namodan ja Zazzaun emiraatit.[8] Osa emiirikunnista nojasi kalifaattia edeltävän ajan valtioihin, kun taas osa syntyi osana jihadia.[9]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokoton talous perustui laajalti orjuuteen, vaikka sen johtajat olivatkin ennen kalifaatin muodostamista tuominneet hausojen keskuudessa yleisen orjuuden.[10] Kalifaatissa puhutuissa kielissä ei ollut erillistä sanaa plantaasille, mutta hausan sanat rinji ja gandu sekä fulanin rumde on tyypillisesti käännetty siten.[11] Plantaaseilla työskentelevät orjat yleensä viljelivät isäntänsä suurempaa maa-aluetta valvojan (hausaksi sarkin gandu) alaisuudessa, minkä lisäksi heillä oli omat pienemmät puutarhansa.[12] Orjien oli mahdollista maksaa itsensä vapaiksi, minkä lisäksi orjien vapauttamiseen myös rohkaistiin islamilaisessa laissa.[13]

Eri alueet Sokoton sisällä erikoistuivat vahvasti tiettyihin tuotteisiin.[14] Pohjoisesta autiomaan rajaseudulta saatiin mineraalisuoloja, karjaa ja Euroopan markkinoille strutsien höyheniä, minkä lisäksi se oli kalifaatin tärkein kauppareitti maailmalle Saharan ylittävien kauppareittien kautta.[15] Keskeisissä emiirikunnissa puolestaan tuotettiin tekstiilejä, nahkaa ja rautaa. Kalifaatin eteläisessä osassa puolestaan käytiin aktiivisesti kauppaa eteläisten rajanaapurien kanssa ja tuotettiin norsunluuta, suolaa ja kolapähkinöitä.[16]

Veroja kevennettiin Sokoton kalifaatissa huomattavasti aiempaan tilanteeseen verrattuna. Ainoastaan šarian sallimat verot, kuten henki- ja maavero jätettiin voimaan. Valtio sai tuloja lisäksi kymmenyksistä ja sotaretkien saaliista.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chafe, Kabiru Sulaiman: Challenges to the Hegemony of the Sokoto Caliphate: A Preliminary Examination. Paideuma: Mitteilungen zur Kulturkunde, 1994. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Umar, Muhammad S.: Islamic Discourses on European Visitors to Sokoto Caliphate in the Nineteenth Century. Studia Islamica, 2002. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Lovejoy, Paul E.: Plantations in the Economy of the Sokoto Caliphate. The Journal of African History, 1978, 19. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Njeuma, Martin Z.: Adamawa and Mahdism: The Career of Hayatu Ibn Sa'id in Adamawa, 1878-1898. The Journal of African History, 1971, 12. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Umar 2002, s. 135
  2. Lovejoy 1978, s. 350
  3. Chafe 1994, s. 105-106
  4. Lovejoy 1978, s. 349
  5. a b Chafe 1994, s. 107
  6. Njeuma 1971, s. 67
  7. Chafe 1994, s. 101
  8. Lovejoy 1978, s. 347
  9. Chafe 1994, s. 104
  10. a b Chafe 1994, s. 103
  11. Lovejoy 1978, s. 342
  12. Lovejoy 1978, s. 346
  13. Lovejoy 1978, s. 348
  14. Lovejoy 1978, s. 348
  15. Lovejoy 1978, s. 346-347
  16. Lovejoy 1978, s. 347-348

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oluniyi, Olufemi: Reconciliation in Northern Nigeria: The Space for Public Apology. Frontier Press, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)