Soft power

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
"He saavat valita". Udo Kepplerin pilapiirros Puck-lehdessä, 1901.

Soft power (suomeksi 'pehmeä valta', 'pehmeä vaikuttaminen' tai 'pehmeä voima') tarkoittaa vaikuttamista muokkaamalla mielipiteitä kulttuurituotteiden avulla tai hyödyntämällä poliittisia arvoja ja ulkopolitiikkaa.[1] Soft power perustuu kulttuurin, arvojen ja ulkopolitiikan legitimiteettiin ja moraaliseen auktoriteettiin. Siihen kuuluu houkutteleminen, "kiehtominen", vetovoima ja sitouttaminen, vaan ei pakko, voima tai raha. Valtio tavoittelee itselleen hyvää imagoa käyttämällä mediaa, koulutusta ja julkista diplomatiaa.[2] Tämän vaikutuksen kohteena olevassa maassa voi soft poweria käyttävä valtio ihaillun imagonsa avulla saavuttaa tavoitteensa.[3]

Joseph Nye (2011).

Käsitettä käytetään politiikan tutkimuksessa, sosiologiassa ja mediatutkimuksessa.[2] Käsitteen kehitti Harvardin yliopiston professori Joseph Nye vuonna 1990, ja perusteellisemmin hän käsitteli aihetta 14 vuotta myöhemmin. Nyen oman määritelmän mukaan soft power on sitä, kun jokin maa saa muut maat haluamaan mitä se itse haluaa.[1] Nye loi soft powerin käsitteen selittääkseen vallan henkisen ulottuvuuden. Nyen mukaan soft powerin muodostavat maan historia, maantiede, kulttuurinen monimuotoisuus, taloudellinen voima, yhteiskuntajärjestelmä, demokraattinen kehitys, kansalaisyhteiskuntajärjestöjen yleisyys ja vaikutus, tieteen ja teknologian infrastruktuuri, sekä arvot kuten taide ja urheilu.[3]

Soft powerin vastakohta on hard power, joka tarkoittaa lähinnä sotilaallisia keinoja, talouspakotteita, kauppasotaa tai talousapua.[1] Soft powerin etuna hard poweriin pidetään sitä, että suostumuksen kautta saavutettu menestys on pysyvämpää kuin voimakeinojen avulla saavutettu. Hard powerin käyttö voi myös vahingoittaa maan taloudellisia pyrkimyksiä.[3]

Soft poweria mittaamaan on luotu useita indeksejä.[3] Kärkisijoilla soft power -indekseissä ovat länsimaat kuten Ranska, Englanti, Yhdysvallat, Saksa, Kanada ja Japani.[1]

Joidenkin tutkijoiden mukaan Venäjä käyttää soft poweria pehmittämään kansainvälistä mielipidettä, naapurimaita ja venäläisiä vähemmistöjä ulkomailla.[2]

Käyttö diplomatiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan soft power perustuu sen kulttuuriin, arvoihin ja politiikkaan. Joseph Nyen mukaan älykäs voimastrategia yhdistää kovat ja pehmeät voimavarat. Diplomatia on pitkään ollut eri maiden pehmeän vallan edistäjä. Se oli välttämätöntä kylmän sodan voittamisessa. Nykyinen taistelu kansainvälistä terrorismia vastaan ​​on taistelua sydänten ja mielten voittamisesta, eikä nykyinen liiallinen riippuvuus kovasta vallasta johda menestykseen. Julkinen diplomatia on tärkeä työkalu älykkään vallan arsenaalissa, mutta älykäs julkinen diplomatia edellyttää uskottavuuden, itsekritiikin ja kansalaisyhteiskunnan roolien ymmärtämistä pehmeän voiman tuottamisessa.[4]

Mosaiikkidiplomatia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Mosaiikkidiplomatian" idea on moniulotteisen, monitahoisen ulkopolitiikan ylläpitäminen. Se edellyttää, että valtio pitää avoimena niin monia ulkopoliittisia vaihtoehtoja kuin mahdollista. Mitä enemmän ulkopoliittisia vaihtoehtoja on, sitä suurempi on liikkuvuus kansainvälisten suhteiden alalla ja sitä suurempi on joustavuus neuvotteluissa.[5]

Käsite "mosaiikkidiplomatia" viittaa erityisesti monitahoiseen diplomatiaan, jossa pyritään hyödyntämään mitä tahansa sellaista alaa, joka on saatavilla tai potentiaalinen, jolla voisi täydentää valtion ulkopoliittisten tavoitteiden toteutumista. Todennäköisesti tunnustettu kansallisvaltio, jolla on laaja diplomaattisten suhteiden verkosto ja lukuisat viestintäkanavat, laajentaa merkittävästi vaikutuspiiriään kansainvälisen politiikan areenalla luomalla lisää vipuvaikutusta vastakkaisia ​​voimia vastaan. Tämä kyky liittyy vahvasti pehmeän vaikutuvallan käsitteeseen.[5]


Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan pehmeän vaikuttamisen eräs lippulaiva ovat Konfutse-instituutit, joita on vuosien 2004–2017 aikana perustettu noin 140 maahan jo 500 kappaletta. Vuonna 2011 kommunistisen puolueen puheenjohtaja Hu Jintao kiinnitti huomiota kulttuurin voimaan mielipiteiden muokkauksessa sen yhteydessä, kun Kiina alkoi pyrkiä sosialistista kulttuuria ylläpitäväksi suurvallaksi. Presidentti Xi Jinping kehotti vuonna 2014 Kiinaa lisäämään pehmeää vaikuttamistaan esittämällä Kiina sivistyneenä maana, jolla on rikas historia, yhteen hiileen puhaltavia kansallisuuksia sekä kulttuurista moninaisuutta. Myös Kiinan hyvää hallitusta, kehittynyttä taloutta, kukoistavaa kulttuuria, yhtenäisyyttä ja maisemia tulisi hänen mukaansa kuvata.[1]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä soft powerin harjoittaminen liittyy sanapariin mjagkaja sila, sen harjoittamiseen naapurimaissa ja sen ulkopolitiikan ”humanitaarisesta ulottuvuudesta”.[2] Pehmeän voimankäytön väline on Venäjän ulkoministeriön alainen Rossotrudnitšestvo-virasto. Sen tehtävänä on rakentaa Venäjälle positiivista imagoa ulkomailla. Helsingin Sanomissa elokuussa 2022 julkaistun artikkelin mukaan virasto on koventanut otteitaan viime vuosina muun muassa siksi, että Kreml koki Venäjän hävinneen propagandasodan Ukrainan vallankumoukseen 2014 johtaneissa tapahtumissa.[6]

Jukka Rislakin mukaan Venäjä pehmittää soft powerilla kansainvälistä mielipidettä, naapurimaita ja venäläisiä vähemmistöjä ulkomailla. Soft poweria tutkinut Agnia Grigas kirjoitti tutkimuksessaan (2012), että soft power on sinänsä luonnollista ja legitiimiä toimintaa, mutta Venäjän vaikuttamiselle Baltiassa on ominaista pehmeiden ja kovien menetelmien yhdistelmä. Venäjän kovat menetelmät ovat usein salailevia, pakoteluonteisia ja laillisuudeltaan kyseenalaisia, kuten painostaminen energialla, kybersota, sanktiot, boikotit, lahjukset, rahalliset houkuttimet, länsifirmojen taivuttelu olemaan sijoittamatta Baltiaan sekä venäläisten bisnestapojen levittäminen.[2]

Jukka Rislakki arvioi vuonna 2014, että Ukrainan ”juntan” leimaaminen ”fasistiseksi” ei hämmästytä baltteja, jotka ovat vuosikymmeniä joutuneet olemaan samanlaisen arvostelun ja mustamaalauksen lähes neuvottomia uhreja. Rislakki kirjoitti vuonna 2014, että Venäjän Baltian arvostelussa on pahaenteinen kaiku, edelsiväthän väitteet venäjänkielisten sortamisesta sotatoimia Ukrainassa. Rislakki totesi, että "Kreml ei enää painosta 'Eurooppaa' panemaan kuriin ihmisoikeuksien rikkojia Baltiassa eikä edes välitä siitä, uskooko Eurooppa sen väitteisiin; nyt se vihjailee, että se voi itse ryhtyä toimiin – jopa sotilaallisiin – Baltiassa."[2]

Romanssitapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa perustetun Romanssimusiikin edistämisyhdistyksen RMEY:n venäjänkielinen nimi oli Propaganda russkoi kultury. Yhdistyksen päätavoite on venäläisen kulttuurin levittäminen romanssimusiikin avulla Etelä-Karjalassa, Suomessa ja kansainvälisesti. Tämä ilmoitettiin yhdistyksen poistetuilla venäjänkielisillä verkkosivuilla. Yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa oli mukana muun muassa Kremlin voimapolitiikkaa tukevia venäläisiä, kuten Vitali Milonov. Vuonna 2014 yhdistyksen järjestämään tapahtumaan esiintymään tulleet venäläiset muusikot ilmoittivat ärhäkästi kannattavansa Krimin valtausta. Taustalta paljastui Yhdysvaltain Venäjä-pakotelistalle pantu liikemies Kai Paananen, jonka osallistui bisnestilaisuuksiin ja rahoitti romanssitapahtuman järjestelyjä ja on presidentti Putinin sisäpiiriin kuuluvan miljardöörin Gennadi Timtšenkon läheinen ystävä ja pitkäaikainen liikekumppani. Romanssimusiikista innostui myös liikemies ja kansanedustaja Harry Harkimo.[6]

Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnöniemen mukaan ilmiö edustaa tyypillistä toimintatapaa Suomessa. Kulttuurin kylkeen on toistuvasti liimattu valtiollista ja taloudellista agendaa. ”Näyttää siltä, että Suomessa on menty bisnes edellä sen sijaan, että fokus olisi ollut Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukemisessa.”[6]

Globaali luettelointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pehmeä vaikutusvalta yhdistetään joskus eri maiden brändien luettelointiin. Esimerkiksi Soft Power -verkkosivusto luetteli maailman 30 eniten pehmeää valtaa omaavia maita vuosina 2016-2019. Maiden luettelo perustui arvioimalla niiden digitaalisuus, kulttuuri, yritteliäisyys, sitoumus, koulutus ja hallinto.[7] Brand Finance puolestaan luetteloi arvioimalla mailman kymmenen johtavaa pehmeää vallankäytön maata. Vuonna 2022 kymmenen kärjessä olivat (tässä järjestyksessä) Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Kiina, Japani, Ranska, Kanada, Sveitsi, Venäjä ja Italia.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Pertti Seppälä: Kiinan soft power eli pehmeä vaikuttaminen 20.9.2017. Yle. Viitattu 8.11.2021.
  2. a b c d e f Jukka Rislakki: Soft Power, Venäjä ja Baltia Idäntutkimus. 4/2014. Viitattu 5.9.2019.
  3. a b c d Kiymet Yavuzaslan & Murat Cetin: Soft Power Concept and Soft Power Indexes 1/2016. ResearchGate. Viitattu 5.9.2019.
  4. Joseph S. Nye: Public Diplomacy and Soft Power. The ANNALS of the American Academy of Political and Social Science, 2008-03, 616. vsk, nro 1, s. 94–109. doi:10.1177/0002716207311699. ISSN 0002-7162. Artikkelin verkkoversio. en
  5. a b Author dimitrisanagnostopoulos: Soft-Power and the concept of ‘Mosaic Diplomacy’. Pecunia et Bellum. 11.7.2022. Viitattu 22.11.2022. (englanniksi)
  6. a b c Venäjä | Elena Putina loi Suomeen romanssimusiikki-ilmiön – Rahaa ja tv-aikaa riitti, mutta ajoiko Kreml tapahtumissa ideologiaansa? Helsingin Sanomat. 21.8.2022. Viitattu 20.11.2022.
  7. Soft Power 30 Soft Power. Viitattu 20.11.2022. (englanniksi)
  8. Global Soft Power Index 2022: USA bounces back better to top of nation brand ranking | Press Release | Brand Finance brandfinance.com. Viitattu 20.11.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.