Sinfonia nro 11 (Šostakovitš)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tsaarin sotilaat ampuvat mielenosoittajia Talvipalatsin edustalla ”verisunnuntaina” 22. tammikuuta 1905 (9. tammikuuta juliaanisen kalenterin mukaan).

Dmitri Šostakovitšin sinfonia nro 11 op. 103 (”vuosi 1905”) valmistui vuonna 1957. Se on ohjelmallisen musiikin mestariteos ja omistettu vuoden 1905 vallankumoukselle Venäjällä. Neuvostojohtaja V. I. Lenin kutsui vuoden 1905 tapahtumia lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen kenraaliharjoitukseksi. Sinfonia kuvaa kansan heräämistä kapinaan ja vapautumista uskostaan ”tsaari-isäseen”. Sinfonian toisessa osassa se huipentuu äänimaisemaan verilöylystä Pietarissa, kun keisari Nikolai II:n henkivartiokaarti ampui ”verisunnuntaina” 9. tammikuuta aseettomia mielenosoittajia.[1][2][3]

Vuosi 1905 oli aiheena myös Šostakovitšin kuoroteoksessa ”9. tammikuuta” vuodelta 1951. Säveltäjä lainasi siitä kaksi melodiaa ja teki niistä johtoteemat 11. sinfoniaansa. Hän käytti siinä myös useita Venäjällä suosittuja vallankumouslauluja.[1]

On arveltu, että sinfonian taustalla olisivat Unkarin kansannousun tapahtumat vuonna 1956, jolloin Neuvostoliitto kukisti satelliittivaltionsa yrityksen kumota kommunistihallinto. Šostakovitšin muistelmissa, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen ja perustuvat haastatteluihin, säveltäjä lausuu:

Minusta näyttää siltä kuin Venäjän historiassa toistuisivat monet seikat - - Halusin osoittaa tämän toistuvuuden 11. sinfoniassani. Sävelsin sen 1957. Ja siinä on kysymyksessä silloinen nykyhetki, vaikka annoinkin sille nimeksi Vuosi 1905. Se kertoo kansasta, joka on menettänyt uskonsa. Koska ilkitöiden malja on tullut täyteen. [4]

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfonia koostuu neljästä osasta, jotka soitetaan peräkkäin ilman taukoa.

1. Adagio (Palatsiaukio)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa alkaa tyynellä ja rauhallisella melodialla, mutta rauha on pettävä. Patarumpujen kolkko ja painostava bassomelodia antaa tilaa merkinantotrumpetille, jonka ääni vaimenee. Jouset laulavat hidasta rukousta. Huilut toistavat vapaudenkaipuuta ilmaisevaa melodiaa venäläisestä vankilaulusta ”Kuuntele” (ven. слушай!). Bassoäänet vastaavat siihen melodialla kansanlaulusta ”Tuomittu” (ven. Арестант), johon vallankumousrunoilija Nikolai Ogarjov on kirjoittanut sanat:

Ночь темна. Лови минуты! Но стена тюрьмы крепка, У ворот её замкнуты Два железные замка. Suom. ”Yö on pimeä. Odota sopivaa hetkeä! Mutta vankilan muuri on vahva, kaksi rautaista lukkoa sulkee portit”.

Tsaarin Venäjän synkkä muotokuva kansojen vankilana kehittyy esiin vartijoiden kutsuhuutojen ja kellojen soiton peittäessä vankien voihkeen.[1] Toisin kuin osan nimi antaa ymmärtää, sotilaiden tulenavaus ei tapahtunut Palatsiaukiolla, vaan Tarakanovskin kanavan sillan luona kuuden kilometrin päässä Talvipalatsista.[5]

2. Allegro. (9. tammikuuta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa on täynnä kiihkeää toimintaa. Päämelodia on säveltäjän kuoroteoksesta ”9. tammikuuta”, missä lauletaan: ”Tsaari isäsemme, katso ympärillesi, näe surkea kohtalomme ilman toivoa tsaarin palveluksessa...”. Ensin lähes näkymätön, mutta sitten yhä selvemmäksi muuttuva toinen melodia samasta kuoroteoksesta (”paljastakaa päänne”) kasvaa koko teoksen johtoaiheeksi ja säilyttää sotaisen henkensä teoksen loppuun asti.[1]

Mielikuva väkijoukkojen kokoontumisesta kasvaa, ja johtaa käännekohtaan, joka luo vaikutelman joukon saapumisesta Pietarin kaduilta Palatsiaukiolle. Nyt ensimmäisen osan Palatsiaukio-teemat toistuvat, mutta nyt puupuhaltimilla ja hurskaan kirkkomusiikin kaltaisesti. Musiikki hiljenee, kunnes äkillinen rummunlyönti on käsky henkivartiokaartin sotilaille. Kontrabassojen soittoäänet kehittyvät terävän rytmiseksi aiheeksi yhdessä rumpujen pärinän kanssa. Yhä uudet soittimet liittyvät mukaan ja musiikki saa valtavan voiman, joka nousee huippuun lyömäsoittimien iskuissa. Käynnissä on aseettomien mielenosoittajien massateurastus. Ikään kuin vihantunteen tulkkina sinfonian pääteema ”paljastakaa päänne” nousee melun yläpuolelle. Metelin katkaisee äkillinen tauko, joka täyttyy äänettömällä pelon tunteella.[1]

3. Adagio (ikuinen muisto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kontrabassot aloittavat verisunnuntain tunnetuksi tekemän[6] surumarssin (ven. Вы жертвою пали, Vy žertvoju pali). Nadežda Krupskajan mukaan sitä laulettiin verisunnuntain uhrien hautajaisissa.[6]

4. Allegro non troppo (hälytys)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finaalin ensimmäiset tahdit ovat venäläisestä vallankumouslaulusta ”Pois tyrannit” (ven. Беснуйтесь тираны). Ne johdattavat musiikin energisiin pyörteisiin, joissa kuullaan otteita työväenlauluista, komeimpana niistä Varšavjanka. Palatsiaukio-teema kuullaan uudelleen. Musiikki hiljenee ennen finaalia, jossa kumouksellinen into saa lopullisen purkauksen. Juhlalliset marssisävelet kasvavat hälytykseksi, ja sinfonian vallankumouksellinen pääteema nousee valtavaan mittaan.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Dmitri Šostakovitš. 11. Eleventh symphny "1905" (Op. 103. 1957). Leningrad State Symphony Orchestra, johtajana E. Mravinsky. Melodija.
  2. ↑ Reijo Katajaranta: Sata vuotta Pietarin verisunnuntaista (Web Archive) EU:n vastainen kansanrintama. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 10.03.2014. (suomeksi)
  3. ↑ Norman Kay: Shostakovich, s. 52. Oxford University Press, 1971.
  4. ↑ Volkov, Solomon: Dmitri Shostakovitshin muistelmat, s. 40. Otava, 1980.
  5. ↑ Pethybridge, Roger "Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana", 1967, s. 23-24
  6. ↑ a b Virpi Kari (toim.): Työväen laulukirja, s. 42–43. F-kustannus, Helsinki 2007.
Dmitri Šostakovitšin sinfoniat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sinfonia_nro_11_(Šostakovitš)&oldid=22062547”