Seututie 664

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seututie 664 Isojoen keskustassa.

Seututie 664 on tie, joka kulkee Honkajoelta Kristiinankaupunkiin. Tien pituus on 50 kilometriä.[1]

Tien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tie saa alkunsa Honkajoelta kantatien 44 risteyksestä. Täältä tie kulkee ensin noin viiden kilometrin verran Honkajoen metsiä halkoen, jonka jälkeen se kohtaa Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntarajan. Täältä tie jatkuu pääosin metsiä halkoen noin yhdeksän kilometrin verran, kunnes se saapuu Isojoen keskustaan. Täällä tie kohtaa Kuvaskankaalta tulevan seututien 661 risteyksen, jonka kanssa tie lähtee menemään yhteistä linjausta pitkin kohti luodetta.

Sivuutettuaan Isojoen keskustan tie etenee noin puolentoista kilometrin verran yhdessä seututien 661 kanssa, jonka jälkeen se erkaantuu Pettukylässä pohjoiseen kohti Kauhajokea. Täältä tie kulkee noin neljän ja puolen kilometrin verran, jonka jälkeen se ylittää Heikkilänjoen. Tämän jälkeen tie jatkuu noin neljä kilometriä pääosin suorana tienä, saapuen sen jälkeen Vanhakylään. Vanhastakylästä tie etenee noin kolme kilometriä, jota seuraa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntarajan ylitys.

Täältä noin kahden kilometrin päässä tie kohtaa Karijoelle menevän seututien 687 risteyksen. Seuraavaksi tie etenee noin kolmen ja puolen kilometrin verran, jonka jälkeen se ylittää Karijoen sekä saapuu Dagsmarkiin. Sieltä tie etenee vielä noin kuuden kilometrin verran Karijokea myötäillen, kunnes se saapuu Kristiinankaupungin Lapväärttiin ja päättyy Kristiinankaupungista Kauhajoelle johtavan seututien 663 risteykseen.

Tien osoitenimenä on kantatieltä 44 Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntarajalle Isojoentie, sieltä seututien 661 eteläiseen haaraan Isojoelle Honkajoentie, Isojoelta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntarajalle Kristiinantie, sieltä Dagsmarkiin uudestaan Isojoentie, Dagsmarkista Peruksentien risteykseen Dagsmarkintie ja sieltä seututien 664 risteykseen Lapväärtintie.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.