Sanremon ralli 1981
|
10. osakilpailu 12 osakilpailusta kaudella 1981.
|
|
| Ajankohta | 5.–10. lokakuuta 1981 |
| Pituus | 61 erikoiskoetta, 750 km |
| Palkintokoroke | |
| Voittaja | (Audi Sport) |
| Toinen | (Talbot Sport) |
| Kolmas | (Conrero Squadra Corse) |

Sanremon ralli 1981 (viralliselta nimeltään 23. Rallye Sanremo) oli rallin maailmanmestaruussarjan kilpailu kaudella 1981. Kilpailu järjestettiin 5.–10. lokakuuta 1981 Sanremossa.[1] Kilpailu oli kauden kymmenes, ja erikoiskokeiden yhteispituus oli 750 kilometriä.[2] Kilpailun voitti Michèle Mouton, jolle voitto oli ensimmäinen.[2] Moutonin ja Ponsin voitto Sanremon kilpailussa oli ensimmäinen kerta, jolloin nainen voittaa WRC-kilpailun.[3][4]
Ennen viimeistä osuutta Moutonin autossa oli jumiutuneet jarrut, jonka johdosta hänen johtonsa supistui kilpailussa. Maailmanmestaruustaistelussa olivat Guy Fréquelin, joka keskeytti ja Ari Vatasen osuttua kiveen hän putosi kilpailun voittotaistelusta.[5]
Erikoiskokeilla oli vain vähän valvontaa katsojille, jotka olivat tiellä ottamassa kuvia lähestyvästä autosta ja siirtyivät sivuun vasta viime tipassa. Elokuvantekijöiden ryhmä päätyi autollaan erikoiskokeelle kesken kilpailun ja he päätyivät lähtöaikapisteeseen.[5]
Tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Sija | Kuljettaja | Kartanlukija | Auto | Aika | Ero | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Audi Quattro | 8:05.50 | 0.0 | |||
| 2. | Talbot Sunbeam Lotus | 8:09.15 | +3.25 | |||
| 3. | Opel Ascona 400 | 8:12.08 | +6.18 | |||
| 4. | Audi Quattro | 8:18.20 | +12.30 | |||
| 5. | Opel Ascona 400 | 8:19.51 | +14.01 | |||
| 6. | Opel Ascona 400 | 8:21.44 | +15.54 | |||
| 7. | Ford Escort RS1800 | 8:23.35 | +17.45 | |||
| 8. | Fiat 131 Abarth | 8:25.33 | +19.43 | |||
| 9. | Fiat 131 Abarth | 8:26.45 | +20.55 | |||
| 10. | Talbot Sunbeam Lotus | 8:33.47 | +27.57 | |||
| Lähde:[1][6] | ||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b 23. Rallye Sanremo 1981 ewrc-results.com. Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Rallye San Remo 1981 juwra.com. Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
- ↑ WRC's 50 Greatest Moments: Mouton makes history in Sanremo wrc.com. 12.11.2022. Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Women through the decades fia.com. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Rally review - The Sanremo Rally, November 1981 motorsportmagazine.com. Viitattu 18.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Final results juwra.com. Viitattu 10.4.2023. (englanniksi)