Samanidit
| Samanidit |
|
|---|---|
819–999 |
|
|
|
|
| Pääkaupunki |
Samarkand Buhara |
| Edeltäjä(t) |
Abbasidit Saffaridit |
| Seuraaja(t) |
Ghaznavidit Karakhanidit |
.GIF)
Samanidit olivat persialaistaustainen hallitsijasuku, joka hallitsi alueita nykyisessä Iranissa, Afganistanissa ja historiallisen Transoksanian alueella Uzbekistanissa vuodesta 819 vuoteen 999[1]. Merkittäväksi tekijäksi he nousivat emiiri Ismai'l ibn Ahmadin voitettua saffaridit taistelussa vuonna 900. Muodollisesti samanidit olivat Bagdadin abbasidi-kalifin alaisia, mutta todellisuudessa kalifin valta oli vähäinen. Samanidihallitsijat käyttivät emiirin arvonimeä. Samanidien valtakausi tunnetaan persialaisen kielen ja kulttuurin elpymisestä ja persialais-islamilaisen korkeakulttuurin noususta. Samanidiemiirit heikentyivät ajan myötä ja lopulta heidän valtakuntansa jaettiin turkkilaistaustaisen karakhanidien ja ghaznavidien kesken.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samanidit olivat persialaistaustainen hallitsijasuku ja heidän oman perinteensä mukaan suvun esi-isä oli esi-islamilainen persialainen sankari Bahram Čobin, jonka kautta he liittivät itsensä Persian muinaisiin suurkuninkaisiin.[2] Varsianisesti samanidien hallitsijasuvun perustajana pidetään Saman-Khodaa, jonka neljä pojanpoikaa saivat hallittavakseen maakuntia abbasidi-kalifi al-Mamunin valtakaudella.[1] Samanidien ydinalue sijaitsi Amudarja- ja Syrdarjajokien välisellä tasankoalueella Hindukušin pohjoispuolella. Heidän pääkaupunkinsa sijaitsi vaihtelevasti Buharassa ja Samarkandissa. He puolustivat alueitaan Keski-Aasian turkkilaisia heimoja vastaan ja laajensivat myös alueitaan Kaspianmerelle ja Araljärvelle. Varhaisessa islamilaisessa valtakunnassa tunnustivat kalifin aseman valtakunnan hallitsijana, mutta 800-luvulla islamilainen maailma oli jakautunut kahtia kysymyksessä kalifin henkilöllisyyden suhteen. Suurin osa oli tunnustanut Bagdadissa hallinneen abbasidi-kalifin vallan, mutta todellisuudessa kalifin poliittin en valta heikkeni paikallisten dynastioiden kustannuksella. Yksi tällaisista paikallisista dynastioista olivat saffaridit, jotka nousivat hallitsemaan muodollisesti kalifin alaisuudessa suurta osaa Persiasta 800-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 879 valtaan noussut saffaridihallitsija 'Amr ibn al-Laith al-Saffar päätti liittää hallitsemiinsa alueisiin myös samandiien hallitseman Transoksanian. Häntä vastassa oli alueen samanidiruhtinas Ismai'l ibn Ahmad, joka voitti saffaridit Balkhin lähellä käydyssä taistelussa vuonna 900. Surmansa saaneen saffaridihallitsija lähetetiin vankina Bagdadiin, jossa kalifi Al-Mu'tadid hankkiutui eroon vanhasta vihollisestaan teloittamalla vankinsa. Hänen luvallaan samanidit liittivät saffaridien valtakunnan itäiset alueet omiin alueisiinsa.[2]
Poiketen edeltäjistään saffarideista samanidit tukeutuivat kalifin arvovaltaan oman hallintonsa ideologisena tukipilarina. Sunnalaisuuden mukaan vain kalifin suostumuksella valtaa käyttävät olivat laillisija hallitsjoita ja samanidihallitsijat eivät käyttäneet emiiriä korkeampaa arvonimeä. Kalifilta haettiin hyväksyntä toimille mahdollisuuksien mukaan, mutta todellisuudessa vaaraa kalifin puuttumisesta samanidien toimintaan ei ollut. Šiialaiset bujidit olivat vallanneet Bagdadin 900-luvulla ja he pitivät kalifia käytännössä kotiarestissa. Persialaistaustaisten samanidien nousu merkitsi persialaisen kulttuurin korostamista arabialaisen kulttuurin kustannuksella. Heidän alaisuudessaan kehittynyt persialais-islamilainen korkeakulttuuri tuotti monia tunnettuja runoilijoita, oppineita ja suufilaisia mystikkoja persiasta tullessa samalla pääasiallinen kirjakieli.[2] Talous ja kauppa kukoistivat pitkään samanidien alueella ja samanidien lyömistä hopeakolikoista tuli yleinen valuutta Pohjois-Aasiassa.[1] Hopeaa saatiin Ferghanan ja Badakhšanin hopeakaivoksista. 900-luvun arabimaantieteilijät, kuten Ibn Hawkal ja al-Muqaddasi kirjoittivat samanidien valtakunnan alhaisesta verotuksesta ja elintarvikkeiden kohtuullisista hinnoista.[2]
Persialaisen kulttuurin kukoistaessa samanidien alueella iranilaisten kansojen aikanaan asuttamat arot heidän alueidensa pohjoispuolella turkkilaistuivat. Islamilaisessa maailmassa oli 800-luvulla yleistynyt käytäntö sotilasorjien käytöstä. Orjasotilaat otettiin usein sotaisina pidetyistä turkkilaisista heimoista ja samanidien sotilasluokka turkkilaistui nopeasti. Heikon samanidiemiiri 'Abd al-Malikin valtakaudella (954–961) todellista valtaa käytti hänen turkkilaisen henkivartiokaartinsa päällikkö Alp Tegin. Emiirin kuoltua Alp Tegin yritti nostaa valtaistuimelle oman suosikkinsa, mutta valtaan nousi kipailevien ryhmittymien ehdokas. Alp Tegin pakeni Kabulin laaksoon, jonne hän alkoi rakentaa uuttaa voimakeskusta. Hänen poikansa Sebük Tegin oli isäänsä vallassa seuratessaan muodollsiesti samanidien kuvernööri. Samanideja uhkasi nyt kuitenkin myös uusi uhkatekijä. Syrdarjan taakse oli muodostunut voimakas karakhanidien heimoliitto samalla kun toisella suunnalla Persiassa yliote alkoi siirtyä bujideille. Heikkenevät samanidit kutsuivat apuun Sebük Teginin, joka otti vastineeksi haltuunsa Khorasanin alueen. Vuonna 996 alkoi karakhanidien sotaretki samanideja vastaan ja Sebük Tegin petti samanidit liittoutuen hyökkääjien kanssa. Samanidien pääkaupunki Buhara antautui ilman vastarintaa vuonna 999.[2] Viimeinen samanidiemiiri Ismai'l II murhattiin vuonna 1005.[1] Ghaznin kaupungin mukaan nimettyjen ghaznavidien perustajana sittemmin tunnettu Sebük Tegin jakoi samanidien valtakunnan karakhanidien kanssa Amudarjan muodostaessa valtakuntien rajan.[2]
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samandien valtakausi merkitsi persialaisen kulttuurin ja persian kielen elpymistä kirjallisessa ilmaisussa. Siten sasanidien tuhon ja islamin leviämisen näitä aloja oli hallinnut arabia. Arabien asemaa Muhammadin ja Koraanin kansana oli korostettu, mutta nyt islam alettiin käsittää universaalina uskontona, jonka harjoittamiseen ja tulkintaan arabeilla ei ollut yksinoikeutta. Arabia toimi vielä pitkään uskonnon ja tieteen kielenä islamilaisessa maailmassa, mutta persia kohosi sen ohelle kaunokirjallisuuden, hallinnon ja dipolomatian kielenä. Runous oli keskeisimpiä kirjallisuuden lajeja ja samanidien kaudella kehittyneen persialaisen runouden tunnetuimpia edustajia ovat 'Umar Khajam, Sa’dī ja Hafiz. Samanidien kaudella alkanut persialaisen kirjallisuuden kukoistus vaikutti myöhemmin myös kaukana varsinaisista persialaisista alueista. Esimerkiksi Anatoliaa hallinneessa Osmanien valtakunnassa kaunokirjallisuus noudatti persialaisia muotoja ja malleja aina 1800-luvun loppuun saakka. Myös samanideja heidän alueillaan seuranneet dyanstiat omaksuivat samanidien kaudella syntyneen persialaisen hovikulttuurin dynastioiden etnisestä alkuperästä huolimatta.[2]
Islamilaisessa tiateessa samanideilla oli merkittävä osuus etenkin keramiikan suhteen. Keramiikkaa valmsitettiin samanidien kaudella etenkin Samarkandissa ja Nišapurissa. Samanidien keramiikassa koristeluun käytettiin usein sasanidien aikaisia aiheita, kuten leijonia, ratsumiehiä ja häränpäitä, sekä arabialaista kalligrafiaa. Samanidien aikaisesta arkkitehtuurista on säilynyt nykypäiviin saakka vain muutamia esimerkkejä.[1]
Samanidien dynastialla on ollut merkittävä rooli paljon myöhemmässä tadžikkinationalismissa. Nykyisessä Tadžikistanissa heidän mukaansa on nimetty esimerkiksi maan ruplan korvannut rahayksikkö somoni, minkä lisäksi maan pääkaupunki Dušanbessa on samanidiemiiri Ismai'l ibn Ahmadin patsas.[2]