Saarikosken kanava

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saarikosken kanavan sulku alavirran puolelta nähtynä.

Saarikosken kanava on Runnin kylässä (noin 20 kilometriä Iisalmesta länteen) sijaitseva, vuosina 19031906 Kiurujokeen rakennettu puusulkukanava. Kanava oli vilkkaassa käytössä, mutta se suljettiin jo vuonna 1931, koska 1920-luvulla liikenne oli siirtynyt rautatielle. Vuosina 19982003 Museovirasto ja Merenkulkulaitos restauroivat Saarikosken kanavan käyttökuntoiseksi.

Historia ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiurujokea myöten Kiuruvesi laskee Haapajärveen, josta on edelleen Kihlovirran kautta yhteys Poroveteen. Vaikeakulkuista jokea perattiin jo ennen kanavan rakentamista 1860-luvulla. Höyrylaivaliikenne alkoi Kiurujoen Nivanmäen ja Iisalmen välillä vuonna 1869. Kiurujoen perkaus tehtiin katovuosien hätäaputöinä.

Nivanmäkeä pidemmälle Kiuruveden suuntaan höyrylaivat eivät päässeet ennen Saarikosken kanavan rakentamista ja Nivakosken, Keuvonkosken ja Niskakosken avokanavien rakentamista. Lisäksi koko Kiurujoki piti ruopata ja salmi- ja virtapaikat syventää. Käytännössä koko Kiurujoen alaosa Nivan lastauspaikalle asti piti syventää.

Saarikoskelle valmistui kanavankaitsijan asuin- ja ulkorakennukset vuonna 1903. Kiurujoen kanavointi valmistui kokonaisuudessaan vuonna 1907. Kuitenkin jo vuotta aikaisemmin väylä avattiin tavara- ja henkilöliikenteelle Saarikosken sulun valmistuttua. Se oli viimeinen Suomeen rakennetuista noin 20 puusulusta.

Kanavan sulkeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenteellisesti vilkkaalta väylältä loppui matkustajaliikenne kannattamattomana pian Iisalmen ja Ylivieskan välisen rautatieyhteyden valmistuttua vuonna 1923. Merkittävänä matkailukohteena tunnettu Runni sai tuolloin myös oman rautatieaseman.

Virallisesti Saarikosken kanava lakkautettiin vuonna 1931. Seuraavana vuonna yläjuoksulle tehtiin maapato ja rakennukset purettiin mutta kanavarakenteet jätettiin jäljelle. Puurakenteinen sulku hautautui kasvillisuuden sisään ja lahosi lähes kokonaan. Kansirakenteet purettiin 1970-luvulla turvallisuussyistä. Myös kanavankaitsijan virka-asunto purettiin 1970-luvulla.

Kunnostus museokanavaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museovirasto ja Merenkulkulaitos aloittivat Saarikosken kanavan restauroinnin vuonna 1998. Tarkoituksena oli palauttaa kanava takaisin käyttökuntoon ja avata Kiurujoen väylä uudelleen liikenteelle. Varat hankkeen toteuttamiseen saatiin työministeriöltä.

Restauroinnissa sulusta tehtiin lähes entisenlainen hyödyntäen vanhoja puu- ja metalliosia. Työ toteutettiin suurelta osin käsityönä hyviä kirvesmiesperinteitä kunnioittaen. Kanavan vedenalaiset puurakenteet olivat säilyneet hyvin, mutta veden yläpuoliset osat olivat lahonneet lähes kokonaan. Noin kaksi kolmasosaa vanhoista puurakenteista jouduttiin uusimaan kokonaan. Lähes 30 metriä pitkiin ja noin seitsemän metriä korkeisiin sulkuarkkuihin on käytetty 13 kilometriä hirttä.

Saarikosken museokanava ja sen puusulku vihittiin käyttöön kesäkuussa 2003. Kanava avasi veneilyväylän Kiuruvedelle, jossa on nyt Saimaan huviveneliikenteen pohjoisin satama. Valmiin kanavan ylläpidosta vastaa Merenkulkulaitoksen Järvi-Suomen merenkulkupiiri. Kanavan sulkuportit ovat käsikäyttöiset. Kesällä 2006 kanavan yläportin kynnys vaurioitui ja se suljettiin liikenteeltä korjaustöiden ajaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peltonen, Karim: Teollisuus- ja liikennearkeologiaa Pohjois-Savossa : katsaus Museoviraston kenttäkauden 1999 tutkimuksiin. Tekniikan waiheita, 1999, 17. vsk, nro 4, s. 68-77. Espoo: Suomen teknillinen museoyhdistys.
  • Sarkola, Tapio: Saarikosken kanavalla historia herää henkiin. Meriväylä, 2001, nro 3, s. 18-19. Helsinki: Merenkulkulaitos. ISSN 1455-7525.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.