Sándor Iharos
Sándor Iharos alun perin Sándor Izrael (10. maaliskuuta 1930 Budapest – 24. tammikuuta 1996) oli unkarilainen yleisurheilija. Vaikka hän ei saavuttanut menestystä olympia- tai Euroopan mestaruusareenoilla, hänestä tuli Paavon Nurmen jälkeen seuraava urheilija, jonka hallussa oli samaan aikaan maailmanennätykset 1 500, 5 000 ja 10 000 metrin juoksumatkoilla. Hänen sanottiin silloin olevan nopeampi kuin nimekkäät kilpakumppaninsa Zátopek, Kuts ja Pirie. Hän kuului 1950-luvun alkupuoliskon unkarilaisen Mihály Iglóin valmennettaviin.[1][2]
Juoksu-uran Sándor Iharos aloitti 1948. Vuonna 1950 hän siirtyi armeijan palvelukseen edustaen armeijan budapestiläistä urheiluseuraa Honvedia. Hän osallistui jo 1950-luvun alussa Helsingin olympialaisiin 1952 karsiutuen alkuerissä ja Bernin EM-kisoihin 1954 sijoittuen kuudenneksi 1 500 metrillä. Vuodesta 1955 tuli sitten hänen huippukautensa. Vuonna 1954 Iharos oli jo mukana Unkarin kvartetissa, joka teki maailmanennätyksen 4×1 500 metrillä. Yksilömatkojen ennätystehtailun hän aloitti keväällä 1955 toukokuun 14., jolloin hän paransi Budapestissä 3 000 metrillä entistä ennätystä kolmella sekunnilla aikaan 7.55,6. 23. toukokuuta hän juoksi Unkarissa 1 500 metrillä ajan 3.42,6 ja seuraavaksi hän kohensi 30. toukokuuta kahden mailin ME:tä Lontoon White City Stadiumilla juostussa kisassa seitsemällä sekunnilla aikaan 8.33,4. Heinäkuun 28. päivä Helsingin olympiastadionilla käytiin Suomi–Unkari-yleisurheilumaaottelu, jossa Iharos rikkoi 1 500 metrin ME:n ajalla 3.40,8.[3] Syyskuun 10. päivä Budapestissä juostussa kisassa Iharos rikkoi Kutsin juokseman 5 000 metrin ennätyksen ajalla 13.50,8. Tämä ennätys kesti vain muutaman päivän, sillä Kuts paransi ennätystä jo reilua viikkoa myöhemmin. Iharos teki vastaiskun 23. lokakuuta Budapestissä ja saavutti silloin sensaatiomaisen 5 000 metrin uuden ennätyksen 13.40,6 juoksemassaan kisassa.
Olympiavuoden 1956 alku näytti Iharosilla jatkuvan kuten menestysvuosi 1955. Hän ei ollut aiemmin juurikaan juossut 10 000 metriä, mutta melkeinpä ensimmäisellä yrittämällään hän paransi Zatopekin juoksemaa ME:tä 11,4 sekunnilla ajallaan 28.42,8. Samassa yhteydessä parani myös 6 mailin ME aikaan 27.43,8. Ennätysjuoksu tapahtui Budapestissä 15. heinäkuuta 1956. Hänen juoksemaansa 10 000 metrin ennätystä pidettiin loistokkaimpana niistä ennätyksistä, joita hän juuri silloin piti hallussaan eli matkojen 1 500:stä metristä 10 000 metriin. Hän oli tällöin suursuosikki marras-joulukuussa pidettäviin Melbournen kesäolympialaisiin. [4]
Tilanne muuttui Iharosin kannalta kuitenkin dramaattisesti kielteiseen suuntaan. Hän loukkaantui syyskaudella, mutta suurempana asiana lienee unkarilaisiin urheilijoihin vaikuttanut loka-marraskuussa tapahtunut Unkarin kansannousu, jonka Neuvostoliiton miehitysjoukot kukistivat verisesti. Iharos ei lähtenyt Melbourneen, vaan pakeni Brysseliin. Hän palasi kuitenkin pian kotimaahansa jatkaen harjoittelua. Valmennuksesta vastannut Mihály Iglói oli konfliktin seurauksena loikannut olympialaisten jälkeen Yhdysvaltoihin Iharosin kilpakumppanin László Táborin kanssa.[5] Sándor Iharos jatkoi vielä kilpailu-uraansa 1950-luvun lopulla, mutta ei saavuttanut enää vuoden 1955 ja 1956 alun kuntoaan. Hänen parhaat tuloksensa 5 000 metrillä olivat vuonna 1958 13.57,2 ja vuonna 1959 13.50,8. Rooman kesäolympialaisissa 1960 Iharos sijoittui vielä 5 000 metrillä kymmenenneksi. Ura jatkui aina kauteen 1962, jonka jälkeen hän toimi myös yleisurheiluvalmentajana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.nytimes.com/1996/01/25/sports/sandor-iharos-65-champion-runner.html - The New York Times: Sandor Iharos, 65, Champion Runner, 25.1.1996
- ↑ http://www.racingpast.ca/john_contents.php?id=139 - Racing Past: PROFILE: THE HUNGARIAN TRIO: IHAROS, ROZSAVOLGYI, TABORI.
- ↑ Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1956, s. 354–356. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
- ↑ R.L. Quercetani: ”5 000 ja 10 000 metriä sekä 3 ja 6 mailia”, Kilpakenttien kuninkaat – Yleisurheilun historia 1864–1964, s. 188–189. Suomentanut Pentti Vuorio. Helsinki: WSOY, 1965.
- ↑ Wolfgang Wunsche: ”Pitkät matkat”, Kilpakenttien sankarit, s. 137. Suomentanut Pentti Vuorio. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1975.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Edeltäjä: John Landy Australia |
Miesten 1 500 metrin maailmanennätyksen haltija 28. heinäkuuta 1955 – 3. elokuuta 1956 |
Seuraaja: István Rózsavölgyi Unkari |
| Edeltäjä: Gaston Reiff Australia |
Miesten 3 000 metrin maailmanennätyksen haltija 14. toukokuuta 1955 – 4. syyskuuta 1956 |
Seuraaja: Gordon Pirie Iso-Britannia |
| Edeltäjä: Gaston Reiff Australia |
Miesten kahden mailin maailmanennätyksen haltija 30. toukokuuta 1955 – 7. elokuuta 1958 |
Seuraaja: Albert Thomas Australia |
| Edeltäjä: Vladimir Kuts Neuvostoliitto |
Miesten 5 000 maailmanennätyksen haltija 10. syyskuuta 1955 – 18. syyskuuta 1955 |
Seuraaja: Vladimir Kuts Neuvostoliitto |
| Edeltäjä: Vladimir Kuts Neuvostoliitto |
Miesten 5 000 maailmanennätyksen haltija 23. lokakuuta 1955 – 19. kesäkuuta 1956 |
Seuraaja: Gordon Pirie Iso-Britannia |
| Edeltäjä: Emil Zátopek Tšekkoslovakia |
Miesten 10 000 maailmanennätyksen haltija 15. kesäkuuta 1956 – 11. syyskuuta 1956 |
Seuraaja: Vladimir Kuts Neuvostoliitto |