Siirry sisältöön

Rinna Paatso

Wikipediasta

Rinna Pauliina Paatso (s. 5. elokuuta 1969 Turku) on suomalainen näyttelijä ja radiojuontaja. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalla vuosina 1988–1992.[1] Hän työskentelee freelancenäyttelijänä pääkaupunkiseudun teattereissa. Radio Novalla Paatso on juontanut Vapaalla ja viihteellä -ohjelmaa.

Aikaisemmin Paatso on esiintynyt myös muualla Suomessa teattereissa, esimerkiksi Turun kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa sekä Oulussa Meri Oulun kulttuuriseuran kesäteatterissa Toppilan Möljällä. Lisäksi hänellä on useita vierailuja eri televisiosarjoissa ja hänen ääntään on kuultu monissa piirros- ja animaatioelokuvissa. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Kymmenen riivinrautaa ja V2 – Jäätynyt enkeli sekä televisiosarjoissa Salatut elämät ja Tappajan näköinen mies. Hän oli muun muassa Toy Story -elokuvissa Andyn äidin ääniroolissa.

Rinna Paatso on näyttelijöiden Liisa ja Ilari Paatson tytär. Myös hänen tyttärensä Sanni Paatso on näyttelijä.[2]

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Sarja Rooli
1977Meille tulee vauvaMaarit
1988UimataidotonAnna
1990Pirunnyrkki
1992TapulikyläCarita Penander
1995Rillumarei ja reipastamenoa
1996Kotikatutullivirkailija
1997Sydän toivoa täynnäPia Kymäläinen
1998Big BangToimittaja
1998IhmeidentekijätPaula Hiirikallio
1999–2000Salatut elämätMinde Messenius
2000Hyvät neuvot kalliitKrika Heinälä
2001Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettunaJanhukaisen puoliso Merja
2000–2002Parhaat vuodetPaula Hiirikallio
2002Kymmenen riivinrautaaTarja Salokorpi
Paholaisen tytärErkkilän ex-vaimo
Tummien vesien tulkitMari
2003Kuumia aaltojaLeena
Kaverille ei jätetäStina
2006Mogadishu Avenuealusvaatemyyjä
2007Team Ahmanainen
2007-2010Winx-klubiFaragonda
2010Naisia kaupungillaRebekka
Yksi lensi yli Marin pesän
2011Enon opetuksetambulanssikuski
Tappajan näköinen miesKsenja Gudajev
2011MoskaEssi Jormakka
2012KotikatuRaija
Maailma on valmisneuvolan terveydenhoitaja
2013–2014KansanmiesLiina
2016SykeLeena Järvenpää
2020Salatut elämätRitva Ryynänen
Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1989 1249 km autotyttö
2000Terveisiä Pc:stä
2002 Kymmenen riivinrautaa Tarja Salokorpi
2007V2 – Jäätynyt enkeliJaana
2010Napapiirin sankaritMarjukan kaveri
2014Risto Räppääjä ja liukas LennartPoliisi
2015Orkesteri: The EverlastPoliisi
2016 Risto Räppääjä ja yöhaukka naispoliisi Anita Petkel
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. Helsingin freelancenäyttelijäyhdistys (Arkistoitu – Internet Archive), luettu 16.12.2006
  2. Saloranta, Emilia: Risto Räppääjä -elokuvan lapsitähti on näyttelijä jo kolmannessa polvessa Apu.fi. 7.2.2014. Viitattu 5.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.