René Goscinny

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
René Goscinny
René Goscinny.jpg
Syntynyt 14. elokuuta 1926
Pariisi, Ranska
Kuollut 5. marraskuuta 1977 (51 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansallisuus Ranskan lippu Ranska
Ala sarjakuvakäsikirjoittaja
kirjailija
Kuuluisimpia töitä Asterix
Lucky Luke
Ahmed Ahne
Nikke
Umpah-pah

René Goscinny (14. elokuuta 1926 Pariisi, Ranska5. marraskuuta 1977 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sarjakuvakäsikirjoittaja ja kirjailija. Parhaiten hänet tunnetaan käsikirjoittamistaan albumisarjoista, kuten Asterix, Lucky Luke ja Ahmed Ahne, joita hän teki eri piirtäjien kanssa. Sarjakuvakäsikirjoitusten lisäksi hän on kirjoittanut lastenkirjoja kuten Jean-Jacques Sempén kuvittaman Nikke-kirjasarjan.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

René Goscinny syntyi Pariisissa 14. elokuuta 1926 juutalaiseen perheeseen. Äiti Anna oli muuttanut Ranskaan Ukrainasta ja isä Stanislas Varsovasta, Puolasta. Koti ei ollut uskonnollinen, eikä René koskaan tuonut julkisuudessa juutalaista taustaansa esille.[1]

Isä Stanislas oli kemian insinööri, jonka työn vuoksi perhe muutti Buenos Airesiin, Argentiinaan, missä René vietti koko nuoruutensa. Kotona puhuttiin ranskaa, jiddišiä, puolaa ja venäjää, ja Buenos Airesin ranskalaisessa koulussa poika luki espanjaa ja ranskaa.[1]

Renén kirjailijasuosikkeja lapsena olivat Jules Verne, Eugène Sue ja Victor Hugo. Hän luki myös Dante Quintermon Patoruzùn seikkailuja sekä yhdysvaltalaisia sarjakuvia kuten Tarzan ja Taika-Jim.[1]

Perhe vietti kesälomia Ranskassa. Siellä René vietti paljon aikaa isovanhempiensa painotalossa, missä hän samalla oppi painajan ja latojan työtä. René haaveili teini-ikäisenä piirtäjän urasta ja piirteli paljon poliitikkojen pilakuvia.[1]

Renén isä kuoli vuonna 1943, ja René aloitti työt kirjanpitäjänä sekä mainostoimistossa. Vuonna 1945 hän muutti äitinsä kanssa New Yorkiin ja toivoi turhaan pääsevänsä animaatioelokuvien piirtäjäksi. Hän kuvitti New Yorkissa asuessaan neljä lastenkirjaa mutta ei onnistunut myymään piirustuksiaan. Hän kuitenkin ystävystyi Mad-lehden perustajan Harvey Kurtzmanin kanssa ja tutustui useisiin paikallisiin sarjakuvapiirtäjiin sekä belgialaisiin Jijéen ja Maurice de Bevereen eli Morrisiin.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goscinny palasi Eurooppaan vuonna 1951 ja muutti Pariisiin. Hän löysi työtä käsikirjoittajana ja alkoi kirjoittaa Jijélle, Tibetille ja Franquinille. Hän kirjoitti myös poliisinovelleja World Press -toimistolle sekä artikkeleita naisten peitenimillä. Kun Goscinnysta tuli suosittu, piirtäjä Morris pyysi häntä vuonna 1955 alkamaan kirjoittaa Lucky Luke -sarjakuvan käsikirjoituksia. Sen jälkeen Goscinny aloitti yhteistyön myös piirtäjä Albert Uderzon kanssa sarjakuvilla Umpah-pah (1958–) ja Asterix seikkailee (1959–), Jean-Jacques Sempén kanssa Nikke-kirjoilla (1959–) sekä Jean Tabaryn kanssa sarjakuvalla Ahmed Ahne (1962–).[1]

Goscinny kirjoitti myös Pilote-lehdelle, jonka päätoimittaja hänestä tuli vuonna 1963. Sen lisäksi hän kirjoitti ranskalaisten televisiosarjojen ja elokuvien käsikirjoituksia, kuten elokuviin Teräsvaari (1971) ja Les Gaspards (1972). Hän myös ohjasi animaatiot Asterix ja Kleopatra (1968) ja Lucky Luke – Daisy Town (1971).[1]

Goscinny perusti Uderzon ja kustantaja Georges Dargaudin kanssa vuonna 1973 Idéfix-animaatiostudion, joka tuotti kaksi animaatioelokuvaa: Asterix valloittaa Rooman (1976) ja Lucky Luke sotapolulla (1978).[1]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goscinny kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1977. Asterixin piirtäjä Albert Uderzo jatkoi sarjaa yksin, samoin Jean Tabary Ahmed Ahnetta. Morris taas jatkoi Lucky Luke -sarjaa yhdessä muiden käsikirjoittajien kanssa.

Idéfix-studio suljettiin pian Goscinnyn kuoltua.[1]

Pariisissa on Goscinnyn mukaan nimetty katu Rue René Goscinny.[1]

Tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asterixia Goscinny käsikirjoitti sarjan 25 ensimmäistä albumia, joista ensimmäinen ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Pilote-lehdessä 1959 ja albumina 1961.[2] Hän loi Asterixin ja Obelixin hahmot ja muokkasi sarjan lopulliseen muotoonsa. Hän myös loi päähenkilöiden ympärille vähitellen uusia sivuhenkilöitä, joista tuli tarinoiden vakiohahmoja, kuten seppä Caravellixin ja kalakauppias Amarylixin. Lucky Luken käsikirjoittajaksi Goscinny tuli kesken sarjan. Sarjan luoja Morris oli ehtinyt toteuttaa yksin kymmenen ensimmäistä albumia, mutta halusi siitä eteenpäin keskittyä vain piirtämiseen ja pyysi käsikirjoittajaksi Goscinnyn, jonka luomiin skenaarioihin hän oli ihastunut.[3] Ensimmäisissä Morrisin yksin toteuttamissa albumeissa Lucky Luke oli tappanut monia ihmisiä, mutta Goscinny jätti tämän piirteen pois ja pyrki päinvastoin viemään äärimmäisyyksiin asti ampumavälikohtausten välttelemisen. Tämä johtui Goscinnyn mukaan osittain kustantajan pyynnöstä.[3] Goscinny myös loi sarjaan monia vakituisia hahmoja, jotka nykyään yhdistetään Lucky Lukeen, kuten Daltonin veljekset ja Rantanplan.

Ahmed Ahne poikkeaa Goscinnyn muista tunnetuista sarjakuvista, sillä hän ei käsikirjoittanut sarjaan yhtäkään albumimittaista tarinaa vaan lyhyitä, yhden vitsin varaan rakennettuja seikkailuja, joissa Bagdadin kalifin ilkeä suurvisiiri Ahmed Ahne haluaa syöstä hänet vallasta. Jokaisessa tarinassa esiintyi uusi keino kalifin syrjäyttämiseksi, mutta epätodennäköisten sattumien seurauksena suunnitelmat lopulta epäonnistuvat ja Ahmed Ahne lankeaa omaan ansaansa.

Jean-Jacques Sempén kuvittamat Nikke-kirjat olivat Goscinnyn kirjoittamia ja poikkeavat hänen tuotannostaan kirjamuotonsa ansiosta. Kirjat sisälsivät useita pieniä vitsitarinoita, jotka kertoivat Nikke-nimisestä koululaisesta ja hänen luokkatovereistaan.

Goscinny oli intohimoinen elokuvien ystävä, ja hänen sarjakuvissaan onkin aina paljon parodisia viitteitä elokuviin.[1]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nordberg, Ilkka: Uderzo-historiikki. Sarjainfo, 1992, nro 2, s. 6-11.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Marc Helfer: Asterixin käsikirjoittaja René Goscinny mullisti ranskalaisen sarjakuvan Yle. 4.11.2017. Viitattu 5.1.2018.
  2. Nordberg 1992, s. 8.
  3. a b Interview Goscinny-Morris Goscinny.net. Viitattu 5.10.2009.