Pungböle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pungböle on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee kunnan pohjoisosassa meren rannalla.

Pungbölen naapurikylät ovat Mattböle idässä, Hulta etelässä ja Ekniemi lännessä. Pohjoisessa Pungböle rajoittuu Halikonlahden Halslahdenselkään, joka kapenee kylän länsireunalla Rungonsalmeksi. Salmen yli on rakennettu Kemiönsaaren ja Sauvon yhdistävä Rungonsalmen silta. Pungbölen kyläkeskus sijaitsee matalan lahden Pungbölevikenin pohjukassa. Asutusta on myös hajallaan eri puolilla kylän aluetta, minkä lisäksi rannoilla on kesäasutusta. Valtaosa kylän alueesta on mäkistä metsämaata ja kallioiden väleissä on peltolaaksoja. Kylän itälaidalla on pieni lomakylä.[1][2]

Pungböle lienee perustettu varhaiskeskiajalla. Vuoden 1540 maakirjan mukaan kylässä oli kolme taloa, joista kaksi kuului kirkolle. Ne muutettiin 1500-luvun aikana maallisiksi rälssitiloiksi. Kolmas talo päätyi kruunun haltuun verovelkojen vuoksi ja talosta tehtiin sotilasvirkatalo. Isojako toteutettiin kylässä vuonna 1780. 1800-luvun aikana Pungbölessä on tapahtunut useita muutoksia. Rälssitilat pantiin verolle ja kylään syntyi useita torppia ja maattoman väen asuintiloja. 1900-luvun alussa kantatilat Uppgård ja Nedergård yhdistettiin ja sotilasvirkatalo Ridars eli Mellangård myytiin yksityisomistukseen. Itsenäistyneitä torppia ja mäkitupia oli useita ja kylän asutus on ollut suurimmillaan ennen sotia. Sotien jälkeen kylään perustettiin kolme tilaa siirtoväelle. Myöhempi uudisrakentaminen Pungbölessä on ollut lähinnä kesämökkejä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 22.3.2021.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 22.3.2021.