Ekniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ekniemi (ruots. Eknäs) on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee Kemiön luoteisosassa meren rannalla.

Ekniemi sijaitsee korkeiden kallioiden rajaamassa mereen laskevassa laaksossa. Kylän läpi kulkeva Mjösundintie yhdistää Ekniemen Pungbölen ja Degerdalin kyliin.[1] Kylässä on hieman hajallaan muutamia maatiloja ja asuintiloja ja meren rannalla on lukuisia kesäasuntoja sekä Ekniemen lomakylä ja leirintäalue.[2][3] Viime vuosina kunta on kaavoittanut Ekniemeen tiiviimpää kyläasutusta.[4]

Ekniemen kolme kantatilaa mainitaan vuoden 1540 maakirjassa. Tilat ovat päätyneet samalle omistajalle 1800-luvun aikana ja nykyisin vain Västergård on jäljellä. Kylän rakenne oli varsin muuttumaton 1900-luvun alkuun saakka. Kylässä on ollut kaksi vesimyllyä ja venesatama. Isojako toteutettiin Ekniemessä vasta vuonna 1909, jolloin kylään lohkottiin kahdeksan uutta tilaa. 1930-luvun alussa kylän kaksi torppaa itsenäistyivät. Siirtoväkeä ei sijoitettu sotien jälkeen Ekniemeen.[1]

Ekniemen lossi liikennöi kylästä mantereelle Sauvoon vuosina 1928–1972. 1970-luvulla kylän läpi rakennettiin uusi maantie Pungbölen suuntaan Hultaan vievän tien jäädessä kylätieksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 6.1.2021.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 6.1.2021.
  3. Ekniemen lomakylä
  4. Ekniemen kaavoitus alkaa Turun Sanomat. Viitattu 6.1.2021.