Elmdal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elmdal on kylä Kemiönsaaren kunnassa Varsinais-Suomessa. Kylä sijaitsee kunnan itäosassa meren rannalla.

Elmdal sijaitsee Elmdalsvikenin rannalla. Kylän naapurikylät ovat Koustar, Hova ja Sjölax. Varsinaisen kyläalueen lisäksi Elmdaliin kuuluu myös Nyängen-niminen niittyalue kylän eteläpuolella. Kylän eteläosassa on korkea kallio Kummelberget, jonka päällä on pronssikautinen hautaröykkiö. Kylään kuuluu myös saari Långholmen.[1]

Vuoden 1566 maakirjan mukaan Elmdalissa on ollut kaksi maatilaa, jotka ovat olleet olemassa myös isojaon aikaan 1787. Tuolloin Nyängeniltä mereen virtaavan puron varrella on ollut kolme myllyä. 1900-luvulla kylään lohkottiin uusia tiloja, joista osa on nykyään asumattomia. Alkuperäiset kantatilat sijaitsevat edelleen isojaonaikaisilla paikoillaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kemiönsaaren rakennettu kulttuuriympäristö Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 27.5.2019.