Tjuda

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tjuda on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee Kemiön keskiosissa.

Tjuda sijoittuu pienille metsäisille mäkisaarekkeille Turuntien varrelle. Tjudan laaja kyläalue rajoittuu idässä Dalkarbybäcken-ojaan, ulottuu pohjoisessa Långhagabergetille, lännessä Hultan ja Villkärrin kyliin ja etelässä Makilaan. Edellä mainittujen lisäksi Tjudan naapurikyliä ovat Dalkarby ja Gesterby. Dalkarbybäckenin laakso on tasaista ja viljavaa, mutta muutoin kylän alue on korkeita kalliomäkiä, metsää ja kosteikkoja. Länsiosassa on niittyjä.[1]

Tjudasta on löytynyt pronssikautisia röykkiöhautoja.[2] Rautakauden lopulla Kemiön vakituinen asutus siirtyi mantereelle ja Tjuda on asutettu uudestaan vasta historiallisella ajalla. Vuonna 1672 kylään perustettiin pedagogio. Kylässä suoritettiin isojako vuonna 1781, jolloin kylässä on ollut viisi taloa. Tjudan ympäristö säilyi varsin muuttumattomana 1900-luvulle asti. Vuosisadan alussa pedagogio lakkautettiin, mutta kylään rakennettiin Tjudan kansakoulu. Dalkarbybäckenin varrella ollut Dalkarbyträsket kuivattiin 1950-luvulla ja muutettiin peltomaaksi. 1960-luvun lopulla rakennettiin uusi maantie Sauvoon, joka kulki Tjudan kylätontin pohjoispuolelta.[3] Tjudan koulu lakkautettiin 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 22.12.2020.
  2. Kulttuuriympäristön palveluikkuna Museovirasto. Viitattu 22.12.2020.
  3. Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 22.12.2020.