Halikonlahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Halikonlahti kuvattuna itään päin Angelniemen lossilta.
Lintutorni, Timalitorni, Halikonlahdella

Halikonlahti on pitkä ja kapea lahti Varsinais-Suomessa, ja yltää Kemiön saaren molemmilta puolilta aina Salon kaupungin liepeille asti. Halikonlahden leveää pohjukkaa kutsutaan Viurilanlahdeksi.

Kaksi salmea, Kemiön virta ja Sandön virta, erottavat Halikonlahden Saaristomerestä.[1] Halikonlahti on 40 kilometriä pitkä ja etenkin pohjukastaan niin matala, etteivät merivirrat edesauta veden vaihtumista. Halikonlahteen laskevat useat alueen joet. Näistä suurimpia ovat Purilanjoki, Halikonjoki ja Uskelanjoki. Ne ovat tuoneet paljon maa-ainesta ja ravinteita lahteen, minkä vuoksi Halikonlahti on paikoin hyvin rehevöitynyt. Lisäksi Salon jätevedenpuhdistamo kuormitti lahtea. Rehevöitymisen vuoksi Halikonlahti on kehittynyt merkittäväksi lintuvesistöksi. Lahdella on tavattu harvinaisiakin lintulajeja.[2]

Lahdelle jätevedenpuhdistaan entiseen altaaseen on tehty yhdysvaltalaisen ympäristötaiteilijan Jackie Brooknerin teos Veden taika, joka koostuu lintusaaresta ja kahdesta vedenpuhdistusmoduulista.[3]

Halikonlahti on ollut aikoinaan tärkeä merireitti. Halikonjokea pitkin pystyi ennen purjehtimaan pitkälle sisämaahan.[4] Vielä keskiajalla Halikonlahdella oli rinnakkaisnimi Tavastkymi, mikä viittaa vanhoihin hämäläisiin kauppayhteyksiin.[5] Nykyisin lahti on madaltunut niin paljon, että ennen alueella laajasti esiintynyttä telakkateollisuutta on enää Teijolla. Ennen myös useisiin saariin on ollut lauttayhteyksiä. Enää vain Kemiöön on lossiyhteys ja Vartsalansaareen epäsäännöllinen lauttayhteys.

Halikonlahdella on useita saaria. Viurilanlahdella on pengertiellä mantereeseen yhdistetty Vuohensaari. Etelämpänä ovat Vartsalansaari, Luotsisaari, Angelansaari, Mäntysaari, Papinsaari ja Pikkusaari. Kemiön saari jakaa Halikonlahden läntiseen ja itäiseen väylään. Läntisessä väylässä ovat Karhusaari, Isoluoto, Vähäluoto, Antholmen, Diskarn, Tavastronanholma, Måsaholmen, Länsmansholmen, Taltenkari, Alaholma, Kalvholm, Furuholm, Konkholma, Långholmen, Piisaari ja Tallholmen. Itäisessä väylässä ovat Kaisaari, Teijonsaari ja Teijon Papinsaari.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Topelius, Zacharias: Maamme kirja (38. painos 1934) Kotikirjaston uumenista. Ulrika Juselius. Viitattu 15.1.2009.
  2. Halikonjoki, Uskelanjoki ja Purilanjoki (.pdf) Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 5.1.2009.
  3. Julkiset veistokset Salon taidemuseon sivusto. Viitattu 21.10.2018.
  4. Halikon kulttuuriympäristö ja arvot. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti. Turun maakuntamuseo, 2005.
  5. Aulis Oja: Keskiaikaisen Etelä-Suomen asutus ja aluejaot, s. 16. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1955. Kirjan verkkoversio (viitattu 26.12.2020).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Honkala, Juha & Uppstu, Peter 2006: Viurilanlahden Natura-alueen linnustoselvitys 2004. - Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto. Julkaisuja 1/2006. Karhukopio. Turku. ISBN 952-5217-62-0