Pohjantähti (vakuutusyhtiö)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo vakuutusyhtiöstä. Sanan muista merkityksistä on luettelo täsmennyssivulla.
Pohjantähden logo
Pohjantähden teltta 2014 heinäkuussa

Pohjantähti on vuonna 1895 perustettu keskinäinen vakuutusyhtiö, joka palvelee koti- ja maatalouksia sekä yrityksiä kaikissa vakuutusasioissa. Pohjantähti on itsenäinen, asiakkaidensa omistama valtakunnallinen yhtiö, jolla on noin 28 toimipistettä ja noin 340 työntekijää eri puolilla Suomea[1]. Pohjantähden pääkonttori on Hämeenlinnassa.[2]

Yhtiön virallinen nimi on Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö. Lakisääteisten eläkevakuutusten osalta Pohjantähden yhteistyökumppani on Veritas Eläkevakuutus. Vapaaehtoisten henki-, eläke-, sijoitus- ja säästövakuutusratkaisujen osalta yhteistyökumppanina on Aktia Henkivakuutus Oy.

Pohjantähti on Suomen Uimaliiton virallinen lisenssivakuuttaja.[3]

Yhtiön toimitusjohtajana toimii Aki Kiiliäinen.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjantähti perustettiin Hämeenlinnassa vuonna 1895 Hämeenläänin palovakuutusyhtiön nimellä.[5] Toiminnan alkamisesta lähtien väliaikaisen toimitusjohtajan tehtäviä hoiti Onni Jokinen, joka vuoden 1898 alusta lähtien hoiti virkaa vakinaisesti vuoteen 1912 saakka.[5] Tällöin hän Pohjantähden mukaan "tunnusti väärinkäyttäneensä yhtiön varoja omiin tarkoituksiinsa ja joutui jättämään virkansa".[5] Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin talousneuvos Verneri Haverinen,[5] jota Pohjantähti on kuvaillut ”aatteiden ja ihanteiden” raittiusmieheksi.[5]

Vuonna 1932 yhtiön nimeksi tuli lainsäädännön mukaisesti Keskinäinen Hämeenläänin Palovakuutusyhtiö, koska yhtiö oli vakuutuksenottajiensa omistama ja hallitsema.[5] Yhtiöllä oli Pohjantähden mukaan noin 50 000 osakasta.[5] Toimialueena oli teoriassa koko maa, vaikka toiminta olikin pääasiallisesti Hämeeseen keskittynyttä.

Keskiaikaiseen symboliin pohjautuva uusi liikemerkki otettiin käyttöön vuonna 1970.[5] Pienillä muutoksilla merkki oli käytössä vuoteen 1996 saakka. Yhtiön mukaan, "merkki [kuvasti sen] kotipaikkaa (Hämeen Linna), perinteitä, turvallisuutta ja aktiivista nykyaikaa".[5]

Vuonna 1985 yhtiön uudeksi nimeksi rekisteröitiin Hämeen Vakuutus Keskinäinen Yhtiö.[5] Hämeen Vakuutus oli ollut käytössä markkinointinimenä jo 1970-luvulta lähtien. Uusi ilme oli Pohjantähden mukaan "ajan oloon nuorekas, siniliilan sävytteinen".[5] Pohjantähden mukaan, "äidinkielenopettajia ja lehtien yleisönosastoja kauhistutti mainostoimiston ideoima iskulause 'Reilu ja jämpti'".[5] Yhtiön mukaan se "sai [uuden nimen myötä] luvan kaikkeen vahinko- ja jälleenvakuutustoimintaan kaikkialla maailmassa".[5] Pohjantähden pitkäaikainen toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Eero Ylä-Soininmäki otti vastaan toimitusjohtajan tehtävät vuonna 1994.[5]

Vuonna 1996 Hämeen Vakuutuksen edustajisto päätti ottaa yhtiön uudeksi nimeksi Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö.[5] Sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyi uuden nimen ja yhtiöjärjestyksen. Uusi toiminimi sai patentti- ja rekisterihallituksen hyväksynnän 26.11.1996. Uusi yritystunnus otettiin käyttöön 14.3.1997.[5]

Pohjantähti kuului PINS-etuohjelmaan ja myönsi PINS-pisteitä vakuutuksistaan.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhtiö ja avainluvut | Pohjantähti Pohjantähti. Viitattu 31.8.2018.
  2. Yhtiö - Vakuutukset - Pohjantähti www.pohjantahti.fi. Viitattu 13.7.2015.
  3. Pohjantähden verkkosivusto pohjantahti.fi. 23.2.2015.
  4. Pohjantähden toimitusjohtajaksi on nimitetty Aki Kiiliäinen Pohjantähti. 31.8.2018. Viitattu 7.3.2019.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p Pohjantähden verkkosivusto - historia pohjantahti.fi. Viitattu 24.2.2015.
  6. Pohjantähden verkkosivusto pohjantahti.fi. 23.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]