Piispanristi (virkatunnus)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arkkipiispa Kari Mäkinen kantaa Turun arkkipiispan ristiä.
Porvoon hiippakunnan piispa Max von Bonsdorff kantaa piispanristiä.

Piispanristi (lat. crux pectorale) on läntisten kirkkokuntien piispojen kantama kaularisti (crux pectorale).

Piispanristi on yleensä sileä latinalainen risti. Ruotsin ja Suomen arkkipiispojen ristissä on sädekehä. Monet näistä risteistä ovat kuitenkin hyvin koristeellisia, ja periaatteessa jokainen niistä on yksilökappale. Piispa kantaa ristiä liturgisen puvun tai papin juhlapuvun päällä ja usein sitä kannetaan myös tavallisen arkipuvun kanssa.[1]

Piispanristi otettiin käyttöön Ruotsi-Suomessa 1805 kuningas Kustaa IV Aadolfin määräyksestä. Kun kuningas antoi ristin, hän liitti siihen saatesanat, joiden mukaan ristillä on kaksi tehtävää: ensinnäkin siitä ihmiset tunnistavat piispan, ja toiseksi se muistuttaa piispaa hänen tehtävästään julistaa Jumalan armoa Kristuksessa.[2] Samalla kertaa Ruotsin arkkipiispa sai sädekehällä varustetun ristin erotukseksi muiden piispojen rististä.[3]

Piispanristi on säilynyt Suomessa ja Ruotsissa samanlaisena sitten vuoden 1805. Suomessa arkkipiispa sai sädekehällä varustetun ristin vasta 1890-luvulla, Ruotsin arkkipiispan tapaan.[4] Turun arkkipiispanristin nykyisen on valmistanut turkulainen kultaseppä W. Pettersson vuonna 1896. Sitä kantoi ensimmäisenä arkkipiispa Torsten Renvall.[5]

Turun vanha piispanristi on nykyään Mikkelin hiippakunnan piispanristi, se luovutettiin 1895 perustetun Savonlinnan piispan käyttöön.[4] Suomen kolmannen luterilaisen hiippakunnan Oulun hiippakunnan piispanristi on Venäjän keisarin Nikolai I:n lahja hiippakunnan ensimmäiselle piispalle Robert Valentin Frosterukselle. Kerrotaan, että keisarin tahdosta siitä tehtiin painavampi kuin muut tuolloiset Suomen kirkon piispanristit (Turku ja Porvoo), jotka olivat Ruotsin kuninkaan lahjoittamia.[6] Myöhemmin perustettujen hiippakuntien piispanristit ovat kopioita alkuperäisistä.[2] Ristissä on raitakuvio, ja sitä kannetaan kultaketjussa rinnalla.[4]

Piispanristi on Suomessa ollut 1800-luvilla tärkein piispanvihkimyksessä annettava viran merkki.[4] Nykyisin voimassaoleva kirkollisten toimitusten kirja ei mainitse ristiä, vaan antaa ohjeen: ”Arkkipiispa luovuttaa piispan viran tunnukset”.[7] Kirkollisten toimitusten opas tarkentaa Käsikirjan ohjettaː "Arkkipiispa luovuttaa piispan viran tunnukset: piispanristin, mitran eli hiipan ja piispansauvan."[8] Jos piispa siirtyy toiseen hiippakuntaan, hän luovuttaa ristinsä takaisin.[4]

Kun piispoille tuli mahdolliseksi jäädä eläkkeelle sen sijaan, että he hoitaisivat virkaansa kuolemaansa saakka, syntyi käytäntö, että hiippakunta luovuttaa piispalle niin sanotun emeristusristin, samalla kun hän jättää piispanristinsä odottamaan seuraajaansa. Emeritusristi-käytäntö on tullut Suomeen Ruotsista, jossa enimmäinen emeristusristi annettiin Strängnäsin piispa Udo Ullmannille 1927.[9] Esimerkiksi Oulun hiippakunassa ensimmäinen emeritusristin tarvitsija oli piispa Väinö Malmivaara, joka jäi eläkkeelle vuonna 1954.[6] Kun emerituspiispa kuolee, on tapana, että hänen emeritusristinsä palautetaan takaisin hiippakuntaan.[10]

Saksalaisen katolisen Passaun hiippakunnan piispa Stefan Oster piispanristi kaulassaan

Katolisessa kirkossa piispanristi tuli käyttöön 1570 paavi Pius Vːn aikana. 1600-luvulla, barokin aikana, piispanristit olivat runsaasti koristeltuja, ja Vatikaanin toisen konsiilin jälkeen käyttöön on tulleet yksinkertaiset ristit.[11] Usein piispanristi voi olla myös kreikkalainen risti.[12] Katolisessa kirkossa risti ei kuulu piispanvihkimyksen yhteydessä annettaviin virkamerkkeihin, ja jokaiselle piispalle useimmiten valmistetaan oma risti, joka voi olla tyyliltään samantapainen kuin piispansormus ja -sauva. Risti ei ole vain koriste, vaan se kertoo kantajansa yhteenkuuluvuudesta Kristukseen. Se on myös piispan tunnustus ja osoitus luottamukseen rististä kasvavaan voimaan.[13]

Joissakin kirkoissa, erityisesti ortodoksisissa kirkoissa on käytössä papinristi, jota papit kantavat.[14] Samoin joissakin protestanttisissa kirkoissa,esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, on käytössä papinristi, jota naispapit kantavat.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veijo Koivula: ”Piispan tunnukset”, Alfa ja Omega Kristilliset symbolit, merkit ja tunnukset, s. 55. Väylä, 2011. ISBN 978-952-5823-36-3.
  2. a b Piispanristi piispamattirepo.fi. Viitattu 16.8.2020.
  3. Symbolit (Arkkipiispa Tapio Luoma) arkkipiispa.fi. Viitattu 17.9.2020.
  4. a b c d e Riitta Kaisti (toim.): Ornatus episcoporum Suomen piispojen liturginen asu, s. 28-29. Suomen kirkon hiippakunnat, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Turun tuomiokirkkomuseo, 2000. ISBN 951-95604-3-2.
  5. Symbolit arkkipiispa.fi. Viitattu 16.8.2020.
  6. a b Symbolit oulunpiispa.fi. Viitattu 16.8.2020.
  7. Piispan virkaan vihkiminen kirkkokasikirja.fi. Viitattu 16.8.2020.
  8. Sinä olet kanssani Kirkollisten toimitusten opas, s. 121. Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2006: 4. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2006. ISBN 951-789-205-5.
  9. Om biskopskors (s. 6) Medlemsblad 2014:4 Årg. 22. Skara stiftshistoriska sällskap. Viitattu 16.8.2020. (ruotsiksi)
  10. Sven-Erik Brodd & Gunnar Weman: Liturgi i Svenska kyrkan I ord och bild från då och ny, s. 74. Artos&Norma bokförlag, 2020. ISBN 978-91-7777-101-2.
  11. Brustkreuz bistum-passau.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  12. Brustkreuz und Stab des Diözesanbischofs bischof.bistumlimburg.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  13. Pontifikalien bistum-augsburg.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  14. Petja ja Hannu Pyykkönen: Kaularisti ortodoksi.net. Viitattu 17.9.2020.
  15. [https://evl.fi/documents/1327140/57669154/PUKEUTUMISLIITE.pdf/5a7ac1a0-1fff-8c9b-86e0-e78a14b282b4 PIISPAINKOKOUKSEN OHJE PAPIN JA LEHTORIN VIRKAPUKEUTUMISESTA] Piispainkokous 14. – 15.9.2010. Viitattu 18.9. 2020.