Piispansauva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Limoges'n arkkipiispa Heinrich von Finstingenin (1260–1286) piispansauva Trierin tuomiokirkon aarrekammiossa
Itämaisen tyylinen Syyrian ortodoksisen Antiokian patriarkan piispansauva, jonka käärmemäiset kuviot esittävät Mooseksen sauvaa.

Piispansauva on sekä katolisille, anglikaaniselle ja luterilaiselle kirkolle yhteinen piispan virkamerkki. Piispansauva kuvaa kantajansa, piispan hengellistä ohjaajan valtaa paimennettaviensa joukossa.

Piispa John Vikström piispankaavussa, kaulassaan piispanristi ja kädessään piispansauva. Kuva on vuodelta 1982, jolloin Vikström oli Porvoon hiippakunnan piispa.

Läntisissä kirkkokunnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisissa kirkoissa kirkko käytetään sauvaa,joka muistuttaa paimenen käyttämää koukkupäistä sauvaa. Sauva on n. 1,5 metriä pitkä, johon on liitetty jalometallinen ja usein jalokivin koristeltu koristeltu käyrä, koukku.[1] Piispansauvan käytöstä eri kirkoissa on omat ohjeensa. Piispanvihkimyksessä vihkivä piispa, Suomessa ja Ruotsissa arkkipiispa ojentaa sauvan vihittävälle piispalle.[2]

Perinteisesti piispa käyttää sauvaa vain omassa hiippakunnassaan. Hän kantaa sitä vasemmassa kädessään, sauvan käyrä eteenpäin käännettynä.[3] Piispansauva on liturginen virkamerkki ja sitä käytetään jumalanpalveluksissa. Piispa pitää sauvaa vasemmassa kädessään kirkkoon tullessaan ja siellä poistuessaan sekä siunausta lukiessaan. Hän pitää sauvaa kädessään esimerkiksi pappisvihkimyksessä tai papin virkaanasettamisessa siunatessaan vihittävän tai virkaanasetettavan.[4] Etenkin katolisessa kirkossa piispa voi pitää sauvaa kädessään messun evankeliumitekstin lukemisen aikana ja saarnatessaan.[5]

Vanhin maininta piispansauvasta on Toledon kirkolliskokouksesta vuodelta 633. Keskiajalla piispat käyttivät sauvaa kirkollisissa kulkueissa, antaessaan piispallisen siunauksen sekä muissa tilaisuuksissa. Reformaation jälkeen piispansauvan käyttö kiellettiin Ruotsissa.Se tuli uudelleen kyttöön 1780, kun Uppsalan arkkipiispa Carl Mennander vihki Johan Wingårdin Göteborgin piispaksi. Ruotsissa vuoden 1811 Kirkkokäsikirja edellytti että niin sauva kuin piispanhiippa annettaisiin vihkimyksessä uudelle piispalle viran merkkinä.[3] Suomessa piispanviran tunnusmerkeistä kuorikaapu, piispansauva ja piispanhiippa (mitra) ovat olleet käytössä vuodesta 1930 alkaen, ensin Turun arkkihiippakunnassa, myöhemmin muissakin hiippakunnissa.[1] Pohjoismaiden kirkoissa vain Ruotsissa ja Suomessa on piispansauva käytössä.[6] Kun piispa jää eläkkeelle tai luopuu virastaan, hän jättää sauvan tuomiokirkon alttarille odottamaan seuraajaa.[7]

Roomalaiskatolinen ja anglikaaninen piispansauva ja sen käyttö ovat samankaltainen kuin luterilaisessa kirkossa.

Ortodoksisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksinen piispansauva poikkeaa edellisistä: sen yläpäässä on risti jota ympäröi kaksi käärmettä; tämä kuvaa sitä hengellistä viisautta joka piispalla on oltava:

"Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset" (Matteus 10:16)

Piispansauvat ovat yksilöitä; niitä luovutetaan myös lahjoina esimerkiksi valtiovierailujen aikana vierailujen isäntinä toimiville piispoille; eniten tällaisia ehti saada isä arkkipiispa Paavali pitkän toimikautensa ansiosta.

Bysantissa piispat saivat sauvansa keisarilta; Venäjällä puolestaan patriarkat saivat omansa tsaarilta mutta alemmat piispat patriarkalta; nykyisin käytäntö on se että sauva luovutetaan uudelle piispalle vihittäessä ja sen luovuttaa vanhin vihkivä piispa, Suomessa koko ajan arkkipiispa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arkkimandriitta Arseni: ORTODOKSINEN SANASTO, s. 219 - 221

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Riikka Kaisti (toim): Ornatus episcoporum Suomen piispojen liturginen asu, s. 25-26. Suomen kirkon hiippakunnat. Turun ja Kaarinan seurakukuntayhtymä Turun Tuomiokirkkomuseo. ISBN 951-95604-3-2, 2000.
  2. Gunnel Berggrén: Prästens kläder och kyrkans textilier, s. 42. Verbum Förlag ISBN 91-526-2811-6, 2002.
  3. a b Bengt Stolt: Kyrklig skrud enligt svensk tradition, s. 80,83, 85. Diakonstyrelsens bokförlag, 1964.
  4. Tauno Sarantola, Pentti Lempiäinen, Päikki Priha. Mirja Fröberg: Kirkkotekstiilit, s. 28. Kirjaneliö ISBN 951-600-748-1, 1988.
  5. What is the bishop's "crosier"? stcatherinercc.org. Viitattu 24.8.2020.
  6. Bruger man bispehuer i folkekirken? kristendom.dk. Viitattu 19.8.2020.
  7. Högtidligt avsked i domkyrkan (video) Svenska kyrkan. Viitattu 6.8.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]