Piilolinssi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Normaalit piilolinssit
Esimerkkejä kosmeettisista piilolinsseistä.
Hygieniasta huolehtiminen on tärkeää piilolinssejä käytettäessä.

Piilolinssit ovat suoraan silmän sarveiskalvon eli cornean pinnalle laitettavat, yleensä muovista valmistetut linssit. Niitä käytetään yleensä näön korjaamiseen silmälasien sijasta. Piilolinssejä voidaan käyttää myös pelkästään kosmeettisessa tarkoituksessa muuttamaan silmien väriä.

Piilolinssien käyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuisesti arviolta 125 miljoonaa ihmistä käyttää piilolinssejä (vuoden 2004 tietojen mukaan)[1]. Ne pysyvät pintajännityksen ansiosta tiiviisti silmässä eivätkä rikkoudu helposti, joten ne ovat esimerkiksi urheilijoiden suosiossa.

Piilolinssejä löytyy lähes kaikkien tunnettujen taittovirheiden korjaamiseen. Niillä voidaan korjata tyypilliset liki- ja kaukotaitteisuus, mutta myös aikuisnäköisille silmille, jopa hajataittoisille, löytyy ratkaisuja. Piilolinssityypin valinnassa pitää tukeutua näönhuollon ammattilaisen eli optikon tai optometristin apuun, jotta ratkaisu olisi silmälle hyvä ja ongelmilta vältytään. Optikoiden/optometristien antamia piilolinssien hoito- ja käyttöohjeita noudattamalla vältytään tulehduksilta ja varmistetaan silmien hyvinvointi.

Väärin käytettynä piilolinssit voivat olla haitalliset silmille. Ne saattavat muun muassa aiheuttaa silmän pintaan vaurioita, joiden takia silmään saattaa tulla tulehdus tai pahimmassa tapauksessa parantumaton vaurio. Linssit pitää desinfioida huolellisesti desinfiointinesteellä, joka poistaa bakteereja ja linssin pinnalle kertynyttä proteiinia. Aiemmin käytettiin erillisiä desinfiointi- ja huuhtelunesteitä, nykyään yhä enemmän monikäyttöisiä yleisnesteitä. Vesijohtovettä ei missään tapauksessa saa käyttää edes kosketuksissa piilolinssien kanssa. Jotkut käyttävät sylkeä piilolinssien kostuttamiseenlähde?. Näiden nesteiden sisältämät mikro-organismit voivat saastuttaa/pilata linssin, josta voi seurauksena olla pysyvä silmävaurio. Yleisemmin silmän pintavauriot johtuvat käsien bakteerikannan leviämisestä piilolinssin mukana silmään.

Linssien voimakkuuden lisäksi niiden kaarevuus, materiaali, halkaisija, ja mahdollinen sylinterivoimakkuus ovat käyttäjäkohtaisia. Koska vääränlaisten linssien käyttö voi aiheuttaa jopa pysyvää vahinkoa, useimmissa maissa piilolinssien hankinta edellyttää silmien tutkimusta ja reseptiä silmälääkäriltä tai optikolta. Joillekin piilolinssit eivät sovi lainkaan kuivien silmien, allergian tai muun syyn vuoksi.

Piilolinssityypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piilolinssit voidaan jaotella ryhmiin käyttötarkoituksen mukaan. Korjaavilla linsseillä voidaan parantaa taittovirheiden lisäksi jossain määrin myös värisokeutta. Kosmeettisilla linsseillä voidaan muuttaa silmien omaa väriä tai luoda silmään näyttävä kuvio. Suojaavia piilolinssejä puolestaan voidaan käyttää silmävamman hoidossa. Linssit voidaan jaotella myös käyttöajan mukaan kertalinsseihin, lyhytvaihtovälisiin (käyttöaika 2-4 viikkoa) ja pitkän vaihtovälin linsseihin. Viime aikoina markkinoille on tullut jatkuvakäyttöisiä linssejä, joita ei välttämättä tarvitse poistaa silmistä yöksi.

Kertakäyttöisiä piilolinssejä käytetään nimensä mukaisesti vain kerran, jonka jälkeen ne heitetään pois. Kuukausilinsseja käytetään valmistajan määräämän vaihtovälin verran ennen pois heittämistä, tyypillisesti 2-4 viikkoa. Ne ovat yleisin piilolinssityyppi Suomessa. Piilolinssit otetaan yleensä yöksi pois, mutta nykylinssien kanssa voi jopa nukkua. Jos piilolinssejä ei oteta pois, sarveiskalvo alkaa kärsiä hapenpuutteesta ja siihen alkaa kasvaa verisuonia.[2]

Pehmeät piilolinssit ovat joustavia ja ne mukautuvat silmän pintaan. Pehmeiden piilolinssien valmistusmateriaalina usein käytetty hydrogeeli on polyhydroksietyylimetakrylaatti (C6H10O3)n eli PHEMA.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Piilolinssi.