Petsamon luterilainen seurakunta
| Petsamon luterilainen seurakunta | |
|---|---|
| Suuntautuminen | luterilaisuus |
| Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
| Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
| Rovastikunta | Lapin rovastikunta |
| Perustettu |
Venäjällä 1904 Suomessa 1921 |
| Lakkautettu | 1950 |
| Pääkirkko | Alaluostarin kirkko |
| Jäseniä | 3 784 (1944) |
Petsamon seurakunta oli evankelis-luterilainen seurakunta Suomelle vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon kunnan alueella. Seurakunta kuului Oulun hiippakunnan (vuoteen 1922 asti nimenä Kuopion hiippakunta) Lapin rovastikuntaan.[1] Petsamon seurakunta perustettiin vuonna 1904, mutta se aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1921, kun Petsamo oli liitetty Suomeen. Seurakunta lakkautettiin vuonna 1950. Sen käytössä oli entinen ortodoksinen Alaluostarin kirkko.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Luterilaista väestöä, pääasiassa suomalaisia, alkoi muuttaa Petsamon alueelle 1860-luvulla. Heitä arvioitiin 1880-luvulla olevan jo noin kolmesataa, eli noin kolmannes Petsamon asukasluvusta. Alueen luterilaisen väestön kirkollisesta elämästä huolehtivat 1800-luvun lopulla Inkerin luterilaiset papit ja jonkin verran myös Kuopion tuomiokapitulin lähettämät suomalaiset papit, mutta vakituista pappia alueella ei ollut.[1] Petsamoon perustettiin 27. tammikuuta 1904 evankelis-luterilainen seurakunta, joka kuului Muurmannin evankelis-luterilaisen seurakunnan alaisuuteen aina siihen asti, kun Petsamo liitettiin Suomeen 1920.[1]
Suomessa vuonna 1904 tapahtunutta seurakunnan perustamista ei alueen Suomeen liittämisen jälkeen pidetty muodollisesti pätevänä, jonka vuoksi seurakunta aloitti toimintansa uudelleen vuoden 1921 alusta. Oulun tuomiokapituli anoi valtiovallalta tämän jälkeen useaan otteeseen, että seurakunta perustettaisiin virallisesti, mutta näin ei käynyt. Niinpä Petsamon seurakunta oli väliaikaisten järjestelyjen varassa aina lakkauttamiseensa vuonna 1950 asti.[1]
Jatkosodan lopulla vuonna 1944 Petsamo evakuoitiin muualle Suomeen. Seurakunnan kirkkoherranvirasto muutti Kalajoelle, jonka kirkkoa käytettiin myös Petsamon luterilaisen seurakunnan kirkkona. Petsamon seurakunta lakkautettiin 1950 muiden luovutetun alueen seurakuntien tavoin.[2]
Toimitilat ja hautausmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Petsamon alue liitettiin Suomeen vuonna 1920, alueella ei ollut luterilaista kirkkoa. Ainoastaan Stolbovan kylässä Vuoremivuonon rannalla sijaitsi pieni kappeli. Ortodoksisia kirkkoja Petsamossa oli sen sijaan useampia, ja niinpä Sisäministeriö määräsi vuonna 1921 Petsamon vuosina 1906–1908 rakennetun Alaluostarin ortodoksisen kirkon luterilaisen seurakunnan käyttöön. Alaluostarin kirkkoon tehtiin samana vuonna sisustuksellisia muutoksia luterilaisen seurakunnan käyttöä varten. Kirkon vieressä sijaitsi erillinen kellotapuli. Kirkko vaurioitui pahoin talvisodan aikana, eikä sitä enää korjattu kirkolliseen käyttöön. Vuosina 1940–1944 Petsamon luterilaisen seurakunnan jumalanpalvelukset pidettiin Petsamon ortodoksisessa kirkossa ja monissa tilapäistiloissa.[3] Petsamon laajan pinta-alan vuoksi sinne kaivattiin rukoushuoneita, mutta ne jäivät suunnitteluasteelle. Kulmakuntajumalanpalveluksia pidettiin sen sijaan kansakouluilla.[3]
Vuonna 1921 seurakunnalla oli neljä hautausmaata. Ne sijaitsivat Petsamon kirkonkylässä Parkkinassa, Salmijärvellä sekä Kalastajasaarennolla Pummangin ja Kervannon kylissä. Lisäksi samana vuonna Vaitolahteen perustettiin uusi hautausmaa edellisen jäätyä Tarton rauhassa Neuvosto-Venäjän puolelle.[3]
Seurakunnan jäsenmäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1921 luterilaisten osuus Petsamon väestöstä oli noin 40 prosenttia. Petsamoon muutti 1920- ja 1930-lukujen aikana runsaasti väestöä muualta Suomesta. He olivat pääasiassa luterilaisia ja niinpä luterilaisten osuus kunnan väestöstä oli jo noin 75 prosenttia vuonna 1940.[1]
- 679 (1921)
- 1 043 (1925)
- 1 332 (1930)
- 2 081 (1935)
- 3 880 (1940)
- 3 784 (1944)
Henkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Petsamossa ehti reilun 20 vuoden aikana toimia kymmenen kirkkoherraa.[4]
- Frans Emil Lilja, kirkollisten ja kouluolojen järjestelijä (1921–22)
- Viktor Armas Aavikko (1922–23), myös kansakouluntarkastaja.
- Mauri Veikko Tenlén myöh. Tena (1923–26)
- Kallas Untamo Päivärinta (1926–30)
- Eero Juhani Ahola, vt. (1930–31), Hailuodon kirkkoherra.
- Eliel Aleksanteri Auno (1931–37)
- Sulo Oskar Ludvig Soriola (1937–44)
- Albert Immanuel Heikinheimo, vt. (1944), Oulun diakonissakodin johtaja.
- Yrjö Aarne Aittokallio e Lehmusvirta e Lindström, vt. (1944), Sodankylän kirkkoherra.
- Paavo Eino Johannes Elovaara, va. kirkkoherra (1944–45)
Kirkkoherran lisäksi seurakunnalla ei 1920-luvulla ollut muita työntekijöitä kuin suntio. Kirkonisännän virka ja hautausmaan ja haudankaivajan toimi perustettiin vuonna 1931. Lukkari-urkurin tehtävät ulkoistettiin paikallisille kansakoulunopettajille aina vuoteen 1935 asti, jolloin ensimmäinen lukkari-urkuri aloitti työnsä. Vuodesta 1936 Inarin ja Petsamon seurakunnilla aloitti yhteinen kirkkoherran apulainen. Kirkon ja pappilan talonmies aloitti työnsä 1937. Kaiken kaikkiaan seurakunnalla oli varsin vähän henkilöstöä, mikä johtui pääasiassa heikosta taloudellisesta tilasta.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Onnela Samuli & Vahtola Jouko (toim.): Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-Seura r.y., 1999. ISBN 952-91-0873-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Alenius Kari: Petsamon luterilainen seurakunta, s. 465-467. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
- ↑ Petsamo Tietoja Suomen seurakunnista. 20.7.2009. Suomen Sukututkimusseura ry.. Viitattu 18.11.2009.
- ↑ a b c Alenius Kari: Petsamon luterilainen seurakunta, Seurakunnan toimitilat ja hautausmaat, s. 469-471. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
- ↑ Petsamo (Pappisluettelo) Tietoja Suomen seurakunnista. 20.7.2009. Suomen Sukututkimusseura ry.. Viitattu 18.11.2009.
- ↑ Alenius Kari: Petsamon luterilainen seurakunta, Papit, Suntiot, kirkonisännät ja lukkarit, s. 469-471. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.