Pentti Sarpaneva

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti (vas.) ja Timo Sarpaneva äitinsä kanssa vuonna 1944.

Pentti Akseli Sarpaneva (4. kesäkuuta 1925 Tampere10. heinäkuuta 1978 Turku) oli suomalainen korusuunnittelija ja muotoilija.[1][2] Hän erikoistui 1950-luvulta alkaen koruihin, joihin kansalla oli varaa. Sarpaneva suunnitteli myös koriste- ja käyttöesineitä.

Sarpaneva syntyi Tampereella, osallistuttuaan jatkosotaan tuli ylioppilaaksi Helsingin Normaalilyseosta vuonna 1946 ja opiskeli paitsi Suomen Taideakatemian koulussa myös Taideteollisessa oppilaitoksessa metallitaidetta ja graafista suunnittelua.[2]

Sarpenevan korut olivat aluksi kotona käsintehtyjä emalipintaisia ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja. Myöhemmin koruja alettiin valmistaa valamalla teollisesti tuotettuina korusarjoina ja valmistusmateriaaleina käytettiin kultaa, hopeaa ja pronssia.

Sarpaneva aloitti muotoilijanuransa Merkkikeskus Sorsan yhteyteen perustetussa ateljeessa 1960-luvun alkupuolella. 1960-luvun puolivälillä hän aloitti yhteistyön Kalevala Korun kanssa, ja myöhemmin vuonna 1967 hän ryhtyi Turun Hopea Oy:n taiteelliseksi muotoilijaksi, jossa hän työskenteli kuolemaansa saakka taiteellisena johtajana.

Hänestä ei ole juuri tehty lehtiartikkeleita, ja vuonna 1978 kuolemansa jälkeen hän on jäänyt henkilönä ja muotoilijana julkisuudelta sivuun ja kuuluisamman pikkuveljen Timo Sarpanevan varjoon, poikkeuksena vuonna 2013 WSOY:n julkaisema kirja Koko kansan korut ja näyttely Pronssitulet – metalli- ja korutaidetta, jotka esittelivät Sarpanevan tuotantoa.

Sarpaneva oli varsinaiselta ammatiltaan graafikko ja hän toimi jonkin aikaa graafikkona ja mainossomistajana.

Sarpanevan ensimmäinen vaimo oli lavastaja ja pukusuunnittelija Anneli Qveflander-Sarpaneva; hänen toinen puolisonsa oli Pirkko-Liisa Sarpaneva (nyk. Bertin); poika kelloseppä Stepan Sarpaneva syntyi toisesta avioliitosta. Pentti Sarpanevan veli oli taiteilija ja professori Timo Sarpaneva.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pentti Sarpaneva Hopea20. Viitattu 23.7.2014.
  2. a b c Uusitalo (2013), s. 156.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Uusitalo, Hanna: Koko kansan korut: Pentti Sarpaneva. Valokuvat Noomi Ljungdell. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39854-8.