Anneli Qveflander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anneli Qveflander vuonna 1962.

Kirsti Anneli Qveflander-Sarpaneva (s. 27. maaliskuuta 1929 Tampere) on suomalainen lavastaja ja pukusuunnittelija.[1] Hän on myös suunnitellut kankaita Marimekolle, astioiden koristelua Arabialle sekä kirjojen kansia ja kuvituksia. Parhaiten hänet tunnetaan mielikuvituksekkaista ja värikylläisistä lavastuksista ja puvustuksista.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskikoulun käytyään Qveflander työskenteli Tukholmassa Nordiska Kompaniet -tavaratalossa 1947–1948, jossa sai valmistaa muun muassa vöitä ja muita asusteita Ruotsin kuningashuoneen jäsenille. Hän opiskeli ensin metallitaidetta ja sitten graafista suunnittelua Taideteollisessa oppilaitoksessa 1948–1952. Vapaan kuvataiteen ohella hän toimi Pohjanlanden Verkatehdas Oy:n taiteellisena neuvonantajana 1953–1955 ja sitten mainostoimistoissa Lintas ja Markkinointi Viherjuuri 1959–1969.[3]

Qveflander on työskennellyt muun muassa Suomen kansallisoopperalle, jonne hän oli kiinnitettynä vakituisesti 1969–1970, Helsingin kaupunginteatterille, Savonlinnan oopperajuhlille ja Suomen Kansallisteatterille, jonne hänet kiinnitettiin 1980. Hänet tunnetaan erityisesti voimakkaasta värien käytöstä ja runsaista barokin ja rokokoon tyylisuunnista vaikutteita ottavista kuvioista,[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anneli Qveflander oli naimisissa taiteilija Pentti Sarpanevan kanssa vuosina 1955–1965. Heidän vanhempi tyttärensä Pia Sarpaneva (s. 1956) on arkkitehti ja professori.[2]

Suunnittelutöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puvustus: Molière: Luulosairas, ohjaus Arto af Hällström
  • Puvustus: Kalevala, ohjaus Antti Einari Halonen
  • Kuvitus: Tuulia Almila: Norsu ja norsu, WSOY, 1984
  • Kuvitus: Mirjam Novero: Kalle Kankkunen, Tammi, 1983
  • Kuvakansi ja kuvitus: Kaurinkoski Kaarina: Aterian aluksi, Otava, 1990
  • Ruusu, jättikuppi, Arabia
  • Masurkka, kangas, Marimekko, 1969
  • Sarabande, kangas, Marimekko
  • Pimpinella, kangas, Marimekko, 1968

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2003, s. 799. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  2. a b Reitala, Heta: ”Qveflander, Anneli (1929–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 10–11. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Artomaa, Ulla – Savolainen, Kari: Julisteita Suomesta: Lahden julistemuseon kokoelmia, s. 185–187, 279. Lahti: Lahden museot, 2013. ISBN 978-952-5749-43-4.