Pakko tanssia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pakko tanssia
Tyyli Viihdeohjelma
Pääosissa Juontajat:
Satu Tuomisto
Jani Toivola
Tuomarit:
Sami Saikkonen
Saana Akiola
Dennis Nylund
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 2. maaliskuuta 2013 – 4. toukokuuta 2013
Tuotantokausia 1
Jaksoja 10
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Metronome Film & Television [1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Pakko tanssia on suomalaisversio brittiläisestä ohjelmaformaatista Got to Dance. Sarjaa esitti Suomessa Yle TV2 keväällä 2013 ja sen tuotti Metronome Film & Television -tuotantoyhtiö.[1] Ohjelman juonsivat Jani Toivola ja Satu Tuomisto.

Ohjelman brittiversiota on esitetty Suomessa Sub-kanavalla nimellä Tanssien tähtiin!.[2]

Pakko tanssia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakko tanssia -kilpailussa etsittiin Suomen parasta tanssiesitystä. Kilpailijoina oli kaikenikäisiä eri tanssityylien edustajia, niin soolotanssijoita kuin erikokoisia tanssiryhmiäkin.[3] Osallistujat pysyvät koko kisan ajan samassa tanssilajissa omalla vahvuusalueellaan. Kilpailun pääpalkinto oli 30 000 euroa.[4]

Tuotanto oli kymmenosainen: viisi nauhoitettua koetanssilähetystä maaliskuussa, neljä suoraa semifinaalilähetystä huhtikuussa sekä suora finaalilähetys toukokuussa Espoon Barona Areenalla.[4]

Ohjelman esittäminen alkoi Yle TV2:lla lauantaina 2. maaliskuussa 2013. Ohjelman esitysaika oli lauantai-iltaisin kello 20:30. Ennen jokaista lauantaista televisiolähetystä nähtiin kaksi viikoittaista nettijaksoa tiistaisin ja torstaisin Yle Areenassa ja ohjelman kotisivulla.

Pakko tanssia oli osa Yle TV2:n katsojauudistusta. ”Nuorennusleikkaukseksi” mediassa nimetyn uudistuksen ja yleisradioveron myötä kanavan tavoitteena oli laajentaa ohjelmatarjontaansa niin, että tarjolla on kaikille kaikkea.[5][6]

Ohjelmaa kritisoitiin mediassa paljon ja sitä kutsuttiin muun muassa Yleisradion miljoonaflopiksi jo ennen ohjelman alkamista.[7][8] Media perusteli floppiuutisointia muun muassa sillä, että ohjelman esittäminen keskeytettiin kesken kauden Yhdysvalloissa huonojen katsojalukujen vuoksi.[9] Ohjelma ei kerännytkään Suomessa suuria katsojamääriä.[10] Sarjan avausjaksoa maaliskuussa 2013 seurasi 254 000 katsojaa ja viimeistä semifinaalia enää 159 000 katsojaa.[11]

Yle myönsi pettyneensä ohjelman katsojalukuihin ja siihen ettei se noussut kansan puheenaiheeksi. Näin ollen sarjasta ei tehty enää toista tuotantokautta.[11]

Koetanssit ja ohjelman kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelman koetanssitilaisuudet järjestettiin Tampereella ja Helsingissä tammikuussa 2013. Koetansseissa jokainen tuomari antoi kullekin tanssijalle yhden tähden, joko kultaisen tai punaisen. Kaksi tai kolme kultaista tähteä saaneet tanssijat pääsivät Tuomareiden listalle. Listalta tuomaristo valitsi lopulliset 24 semifinalistia, joista yleisö äänesti 8 finalistia. Finalisteista katsojat valitsivat yhden voittajan.

Semifinalistit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Skitsoflex (popping)
  • Mette (disco)
  • Swing Busters (boogie woogie)
  • Sibiry Bb (nykytanssi)
  • Beat Cooma (show-jazz)
  • Systematic (street)
  • Suma Ensemble (show-jazz)
  • Ylin (baletti / karakteritanssi)
  • Lock Kids Finland (locking)
  • Machina (flamenco)
  • Powerpoint (locking)
  • UMC (street)
  • Will Funk For Food (locking)
  • Catarina Da Costa (hiphop)
  • La Íntegra feat. Matias (salsa)
  • New Style Busters (street/hiphop)
  • Ivan Ubaldo (break)
  • JaMam's Cats (dancehall)
  • Ruttu (popping/tutting)
  • 2PaDance KIDS (show-disco)
  • Wafa Ameli (itämainen tanssi)
  • DTC (show)
  • Dj’s Nightmare (dancehall)
  • Mohamed (nykytanssi/abstrakti street)

1. semifinaali (6. huhtikuuta 2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestys Kilpailija Asuinpaikka Tulos
1 Skitsoflex Helsinki Pudotettu
2 Mette Helsinki Pudotettu
3 Swing Busters Helsinki Jatkossa
4 Sibiry Bb Helsinki Pudotettu
5 Beat Cooma Jyväskylä Jatkossa
6 Systematic Helsinki, Karjaa, Turku, Vantaa Pudotettu

2. semifinaali (13. huhtikuuta 2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestys Kilpailija Asuinpaikka Tulos
1 Suma Ensemble Helsinki Pudotettu
2 Ylin Helsinki Pudotettu
3 Lock Kids Finland Helsinki Pudotettu
4 Machina Helsinki Jatkossa
5 Powerpoint Espoo Pudotettu
6 UMC Jyväskylä Jatkossa

3. semifinaali (20. huhtikuuta 2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestys Kilpailija Asuinpaikka Tulos
1 Will Funk For Food Helsinki Pudotettu
2 Catarina Da Costa Vaasa Pudotettu
3 La Íntegra feat. Matias Helsinki Pudotettu
4 New Style Busters Espoo Jatkossa
5 Ivan Ubaldo Helsinki Pudotettu
6 JaMam's Cats Tampere Jatkossa

4. semifinaali (27. huhtikuuta 2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestys Kilpailija Asuinpaikka Tulos
1 Ruttu Lahti Pudotettu
2 2PaDance KIDS Turku Jatkossa
3 Wafa Ameli Vaasa Pudotettu
4 DTC Tornio Jatkossa
5 DJ's Nightmare Helsinki Pudotettu
6 Mohamed Helsinki Pudotettu

Finaali (4. toukokuuta 2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiempia Pakko tanssia -jaksoja pidempi, puolitoistatuntinen, suora lähetys alkoi kello 20:30. Lähetyksen alussa nähtiin tuomareiden ja juontajien yhteinen Bollywood-show. Finaalissa esiintyi myös Sini Sabotage, joka esitti lähetyksessä ”Levikset repee” -singlensä yhdessä VilleGallen kanssa.

Nuorimmat finalistit olivat 9–10-vuotiaita ja vanhimmat nelikymppisiä. Finalistit olivat kotoisin ympäri Suomea: kaksi ryhmää olivat Helsingistä ja kaksi Jyväskylästä, lisäksi Torniosta, Tampereelta, Turusta ja Espoosta oli kustakin mukana yksi tanssiryhmä. Finaalissa katsojat valitsivat finalistikahdeksikon joukosta voittajaryhmän, joka palkittiin 30 000 eurolla.

Järjestys Kilpailija Asuinpaikka Tanssityyli Tulos
1 UMC Jyväskylä street TOP 3
2 Beat Cooma Jyväskylä show-jazz
3 DTC Tornio show
4 2PaDance KIDS Turku show-disco
5 JaMam's Cats Tampere dancehall
6 New Style Busters Espoo street/hiphop Voittaja
7 Machina Helsinki flamenco
8 Swing Busters Helsinki boogie woogie TOP 3

Katsojien äänistä ja 30 000€:n palkinnosta kilpaili kahdeksan tanssiryhmää, joista voittajaksi valittiin viiden teinipojan muodostama street-tanssiryhmä New Style Buster Espoosta. New Style Bustersin lisäksi kolmen kärjessä olivat boogie woogie’ta tanssinut helsinkiläinen Swing Busters ja jyväskyläläinen katutanssiryhmä UMC.

Jakso Esityspäivä Tyyppi Tapahtuma
1 2. maaliskuuta 2013 nauhoitettu Koetanssit
2 9. maaliskuuta 2013 nauhoitettu Koetanssit
3 16. maaliskuuta 2013 nauhoitettu Koetanssit
4 23. maaliskuuta 2013 nauhoitettu Koetanssit
5 30. maaliskuuta 2013 nauhoitettu Semifinalistivalinnat
6 6. huhtikuuta 2013 suora lähetys 1. semifinaali
7 13. huhtikuuta 2013 suora lähetys 2. semifinaali
8 20. huhtikuuta 2013 suora lähetys 3. semifinaali
9 27. huhtikuuta 2013 suora lähetys 4. semifinaali
10 4. toukokuuta 2013 suora lähetys Finaalit

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]