Omistusoikeus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Omistaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Omistusoikeus on oikeusjärjestyksen henkilölle luoma valta irtaimeen esineeseen, kiinteistöön tai aineettomaan omaisuuteen. Immateriaalioikeus rajoittaa fyysistä omistusoikeutta. Esimerkiksi orjuus merkitsee myös kehon omistamista, mutta kehon omistusoikeutta yleisesti vastustetaan myös ideana. Omistusoikeudesta käytetään myös termiä yksityisomistus ja kohteesta termiä yksityisomaisuus.

Omistusoikeuteen kuuluvat hallintaoikeus (eli käyttöoikeus tai nautintaoikeus), luovutusoikeus ja omistajan suoja. Omistus on siis oikeuskimppu, johon kuuluu monia eri oikeuksia. Omistusoikeus siirtyy lain mukaan ns. laillisilla saannoilla. Näistä yleisimpiä ovat kauppa, lahjoitus tai perintö. Immateriaalioikeus syntyy yleensä valtion lainsäädännön määräämällä tavalla, mutta voi periaatteessa syntyä myös sopimuksella. Omistamattoman materian voi monessa oikeusjärjestelmässä ottaa omaisuudekseen eli vallata (englanniksi homestead). Valtausoikeus, kuten kalastusoikeus, voi olla myös itsessään varallisuusarvoinen oikeus.[1]

Yhteiskunnassa vallassa oleva aate voi vaikuttaa merkittävästi yksilön omistusoikeuteen. Esimerkiksi kommunismi kannattaa yhteisomistamista, kun taas kapitalistisissa valtioissa keskeinen merkitys on annettu yksityisen omistusoikeudelle.[2]

Omistusoikeus ja tehokkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Concise Encyclopedia of Economicsin mukaan eräiden resurssien siirtäminen valtion omistukseen lisää tehokkuutta, eräät toiset resurssit on parempi siirtää yksityiseen omistukseen, ja kaikkein pahinta on yleensä, jos resurssilla ei lainkaan ole omistajaa (ks. yhteismaan ongelma). Esimerkiksi kunkin osuus ilmasta ja pohjavedesta saattavat olla niin kalliita valvoa yksityisesti, että valtion omistus ja sitä vastaava ympäristölainsäädäntö saattaa olla pienin paha.[3]

Omistusoikeus on oikeutta päättää resurssin käytöstä. Yksityiseen omistusoikeuteen sisältyy oikeus resurssin tuottamiin palveluihin ja oikeus delegoida, vuokrata, myydä tai lahjoittaa osa oikeuksista.[3]

Yksityisomistus johtaa siihen, että resurssin markkinahinta heijastaa siihen kohdistuvia muiden yksilöiden preferenssejä ja tarpeita. Näin syntyvä tieto tärkeimmästä vaihtoehtoisesta tarpeesta vaikuttaa omistajan päätökseen käytöstä. Sikäli käyttöpäätös tapahtuu julkisen evaluaation pohjalta. Jos omistaja ei valitse näin tarjottua arvokkainta vaihtoehtoista käyttöä, hän jää paitsi siitä tarjottua hintaa. Näin väkivaltainen kamppailu resurssista korvataan rauhanomaisella kilpailulla.[3]

Omistusoikeus tekee myös syrjinnän kalliimmaksi: jos joku haluaa syrjiä vaikkapa mustaa vuokralaista, hän joutuu hyväksymään muunvärisen tekemän alemman vuokratarjouksen. Vuokrasääntely (vuokrakatto eli maksimivuokra) saattaa kuitenkin tehdä syrjinnän ilmaiseksi kieltämällä sen korkeamman vuokratarjouksen (rajoittaen näin omistajan omistusoikeutta päättää vuokraamisesta kalliimmalla).[3]

Jos omistusoikeudet on määritelty vajavaisesti, esimerkiksi ympäristön tai melun osalta, syntyy ulkoisvaikutuksia ja tehottomuutta. Jos omistusoikeudet määritellään kokonaan, Coasen teoreeman mukaan markkinat poistavat tehottomuuden (riippumatta siitä, mikä taho omistajaksi määritellään), mikäli transaktiokustannukset ovat vähäisiä. Kuten yllä todettiin, aina ne eivät ole.

Yhteisomistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omistusoikeus voi kuulua useille henkilöille yhteisesti (yhteisomistus). Jaottomassa yhteisomistuksessa kenelläkään ole määräosuutta omistuksen kohteeseen. Näin on tilanne esimerkiksi jakamattomassa kuolinpesässä. Määräosaisessa yhteisomistuksessa[4] kukin osakas omistaa esineestä oman osuutensa. Omistaja voi siirtää oikeuskimpustaan osia kuten käyttöoikeuden toiselle määräajaksi tai toistaiseksi, esimerkiksi vuokraa vastaan.

(Yksityinen) yhteisomistus on eri asia kuin valtionomistus, esimerkiksi se kun valtio omistaa Posti Oyj:n.

Omistajaton resurssi (esimerkiksi ilmakehä) on myös eri asia kuin yhteisomistus. Monet taloustieteilijät pitävät omistajattomuutta kaikkein tehottomimpana vaihtoehtona useimpien resurssien kohdalla (ks. yhteismaan ongelma).

Omaisuudensuoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omaisuudensuoja[5] tarkoittaa (ylläpidettyä) kieltoa kajota toisen omaisuuteen ilman tämän lupaa. Omaisuudensuoja kuuluu ihmisoikeuksiin.

Suomessa perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus turvaavat omaisuudensuojan.[6][7]

("Omaisuuden suoja" tarkoittaa joskus omaisuudensuojaa mutta voi myös olla eri asia, kuten lukko tai kassakaappi.)

Toisinaan omaisuudensuojaa pidetään muiden ihmisoikeuksien takeena, jota ilman ihmiset olisivat taloudellisesti riippuvaisia valtion avusta eivätkä voisi itsenäisesti tuottaa sanomalehtiä, uskonnollisia palvontatiloja tai muuta tarvitsemaansa ilman poliittisten vallanpitäjien suopeutta.

Omaisuudensuojan turvaaminen on ihmisten koskemattomuuden turvaamisen rinnalla valtion perustehtäviä.[8]

Omaisuudensuoja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslain 15 § alkaa: "Omaisuuden suoja – Jokaisen omaisuus on turvattu." Ainoana poikkeuksena mainitaan pakkolunastus, jonka senkin tulee perustua sekä lakiin että yleiseen tarpeeseen.[6]

Myös Euroopan ihmisoikeussopimus takaa omaisuudensuojan.[7]

Omaisuudensuoja koskee myös ansaittuja eläkkeitä.[9]

Omistusoikeuden menettäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkolunastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa pakkolunastuksen tulee perustua lakiin ja lisäksi yleisen tarpeen tulee vaatia sitä.[6][10] Pakkolunastettavasta omaisuudesta on maksettava täysimääräinen korvaus eli markkinahinta.[10] Sen on tulkittu olevan korkein käypä hinta.[10]

Vuoden 1977 laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta sallii pakkolunastuksen vain yleisen tarpeen vaatiessa ja vain jos tarkoitusta ei voida saavuttaa muilla keinoin eikä siitä koidu yksityiselle edulle suurempaa haittaa kuin on yleiselle edulle koituva hyöty.[11] Tähän lakiin viittaavat myös erityisemmät lait kuten Ratalaki ja Laki omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin.[12][13]

Häätö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Häätö on merkittävä turvatoimi, jolla omistaja saa oikeutensa omaisuutensa häiriöttömään hallintaan palautettua, mikäli vuokralainen vastoin sopimusta pitää vuokrattua esinettä lainvastaisesti hallinnassaan. Myös takavarikko käsitetään joskus omistajan eduksi vaikuttavaksi turvatoimeksi. Takavarikkoihin ryhdytään kuitenkin rikosten selvittämiseksi ja todisteiden haltuunottamiseksi eikä oikean omistajan etujen turvaamiseksi. Faktisesti takavarikoitu omaisuus kuitenkin luovutetaan oikealle omistajalleen.

Menettämisseuraamus eli konfiskaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omistusoikeus voi vaihtua myös kun rikoksentekoväline (useimmiten puukko tms.) julistetaan menetetyksi valtiolle (jolloin omistusoikeus puukkoon siirtyy valtiolle). Sen sijaan ei rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn julistaminen menetetyksi valtiolle aiheuta vaihtumisia omistusoikeudessa, koska tuomioistuin julistaessaan jonkun menettäneeksi rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrää tuomitun maksamaan valtiolle rikoksella saamansa taloudellisen hyödyn määrän – eikä siis suinkaan luovuttamaan valtiolle jotain määrättyä, yksilöityä esinettä, jonka omistusoikeus siirtyisi valtiolle.

Omaisuudensuoja ja muut ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On arvioitu, että lehdistönvapaus ja muutkaan oikeudet eivät olisi mahdollisia ilman omistusoikeutta. Toisaalta nykyinen omistusoikeus ei välttämättä yksin riitä takaamaan lehdistönvapautta, koska omistusoikeutta rajoitetaan usein "yleisen edun" nimissä.[14]

Ihmisoikeusjärjestö Freedom Housen valtuuskunnan Kim G. Davis kirjoittaa, että jos ihmiset eivät voi luottaa omaisuutensa suojaan ja hallitus kontrolloi heidän taloudellista kohtaloaan, heillä voi olla korkeintaan heikot ihmisoikeudet.[15]

Tutkija Tom G. Palmerin mukaan ilman omistusoikeutta ei voi olla vapaata (printti)lehdistöä, koska ei ole omistusoikeutta lehtipainoihin, musteeseen ja paperiin. Ilman omistusoikeutta maahan ja rakennuksiin ei voi olla vapautta yhdistyä, harjoittaa uskontoa yhdessä tai yleensäkään toimia vapaasti. Vapaa yhteiskunta vaatii väistämättä omistusoikeutta.[16]

Venäjän lehdistövapaus on heikko, kun valtio omistaa suoraan tai bulvaaniensa kuten valtionyhtiöiden kautta kaikki viisi suurta televisioverkkoa sekä yli 60 % lehdistöstä. Useimmat muutkin tiedotusvälineet ovat valtion tukiaisten, painojen, jakelun ja välittämisen varassa.[17]

Omistusoikeuden rajoittaminen siirtää valtaa ei-persoonallisten ominaisuuksien piiristä persoonallisten ominaisuuksien piiriin ja siten kohti käyttäytymistä, jonka poliittiset auktoriteetit hyväksyvät. Näin omistusoikeuden suoja suojelee yksilönvapautta.[3]

Omaisuudensuojan rikkomuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 Turkki ilmoitti noudattavansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen määräystä korvata uskonnollisille vähemmistöille (kreikkalaiset, juutalaiset, armenialaiset) näiltä vuoden 1936 jälkeen takavarikoitu omaisuus.[18] Egypti takavarikoi kansalaisjärjestöjen omaisuutta mm. vuosina 2011 ja 2014.[19][20] Kirgisiassa ihmisoikeustaistelija Anarkul Koshokbaevin ilmaisunvapautta ja kansalaistoimintaa rajoitettiin takavarikoimalla hänen omaisuuttaan, mm. kameran muistikortti.[21]

Venäjä on menettänyt investointeja omaisuudensuojan heikkouden vuoksi. Esimerkiksi syksyllä 2014 Vladimir Jevtušenkovin Sistema-yhtiö määrättiin luovuttamaan öljy-yritys Bašneftin osakkeensa valtiolle kyseenalaisin perusteluin.[22]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Yhdysvaltojen järjestelmän arvostelijat huomauttavat, että maan viimeaikaiset lait ja hallinnolliset päätökset ovat rajoittaneet yksilöiden oikeutta omistaa ja käyttää omaisuuttaan.[23]

Susette Kelon tapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Londonin kaupunki (Connecticut, USA) pakkolunasti ihmisten koteja antaakseen lääkejätti Pfizerille tontin toimitiloja varten. Oikeus hyväksyi pakkolunastuksen ei-konservatiivisten tuomarien äänin 5–4 (”Kelo case”). Kaupunki myös myönsi Pfizerille suuret taloudelliset edut, mutta Pfizer silti suunnittelee lähtöä kaupungista. Sittemmin 43 osavaltiota on kiristänyt lakejaan suojellakseen kansalaisten omaisuutta poliitikoilta.[24]

Vastustajiin kuulunut tuomari Sandra Day O’Connor katsoi, että sen johdosta mitä tahansa omaisuutta voidaan konfiskoida jonkin toisen tahon hyväksi, ja hyötyjät tulevat luultavasti olemaan niitä, joilla on suhteettomasti poliittista vaikutusvaltaa, kuten suuryritykset.[23]

Näkemyksiä omistusoikeuden käsitteestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityisomistus eli yksityishenkilöiden ja yksityisten yhteisöjen kuten yksityisten yritysten harjoittama omistus on kapitalismin ominaisuus.

Aristoteleen mielestä paras vaihtoehto oli, että omaisuus on yksityistä mutta sen käyttö osittain yhteistä. Aristoteleen mukaan jokainen pitää parempaa huolta omasta omaisuudestaan.[25]

Myöhäiskeskiajan skolastisessa ajattelussa katsottiin tämän lisäksi, että yksityisomistus aiheutti vähemmän riitaa ja epäsopua kuin yhteisomistus. Se olisi siis välttämätön ihmisten hyvälle yhteiselämälle.[25]

Sosialistinen yhteisomistus on yllä mainitusta yhteisomistuksesta erikoistapaus, jossa kaikki, kansa tai työläiset omistavat. Jotkut libertaarisosialistit sanovat vastustavansa suvereenia omistusoikeutta, jota he pitävät kapitalismin ominaisuutena, ja kannattavansa vain rajallisia käyttöoikeuksia, mutta toiset katsovat libertaarin sosialismin merkitsevän yhteisomistusta, johon liittyy yksityisten käyttöoikeuksia. Etenkin sosialistit, mutta vähemmässä määrin monet muutkin kannattavat myös julkista omistusta. Julkisella omistuksella tarkoitetaan yleensä julkisyhteisön kuten valtion tai kunnan harjoittamaa omistusta. Julkinen omistus on etenkin valtiososialistien tavoite. Jotkut libertaarisosialistitkin kuitenkin kannattavat julkista omistusta, mutta katsovat kannattamansa sosiaalisen omistuksen olevan eri asia kuin vastustamansa valtiollinen omistus[26].

Libertaarit kannattavat materian vahvaa yksityisomistusoikeutta mutta moni heistä vastustaa aineettomia oikeuksia kuten patentteja. Monet libertaarit katsovat aineettomien oikeuksien olevan ristiriidassa fyysisen omistusoikeuden kanssa ja merkitsevän toisten henkilöiden epäoikeudenmukaista hallintaa.

Georgistit vastustavat maan suvereenia yksityisomistusta mutta usein muuten kannattavat yksityistä omistusoikeutta.

Kun Helsingin asuntopulan vuoksi Kokoomuksesta ehdotettiin asunto-osakeyhtiölain muuttamista niin, että lisärakentaminen ei vaatisi yksimielistä päätöstä, Vasemmistoliitto vastusti tätä omaisuudensuojaa heikentävänä.[27]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Omaisuudensuojalla turvataan varallisuusarvoisia etuja ja oikeuksia Lainkirjoittajan opas. Finlex Oikeusministeriö. Viitattu 1.10.2020.
  2. ↑ Hoppu, Esko & Hoppu, Kari: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet, s. 81. WSOY, 2003. ISBN 9516700950.
  3. ↑ a b c d e Property Rights, emeritus professor of economics at the University of California, Los Angeles. Most of his major scientific contributions are in the economics of property rights. The Concise Encyclopedia of Economics, 2008.
  4. ↑ Laki eräistä yhteisomistussuhteista (180/1958)
  5. ↑ omaisuudensuoja Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 1.10.2020.
  6. ↑ a b c 11.6.1999/731 Suomen perustuslaki Finlex Oikeusministeriö. 11.6.1999. Arkistoitu 12.11.2022. Viitattu 1.10.2020.
  7. ↑ a b 63/1999 : Ulkoasiainministeriön ilmoitus Euroopan ihmisoikeussopimuksesta (Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) sellaisena kuin se on muutettuna yhdennellätoista pöytäkirjalla Finlex Oikeusministeriö. 20.5.1999. Arkistoitu 29.9.2020. Viitattu 1.10.2020.
  8. ↑ Pääkirjoitus – Ottakaa rahat kiinni. Helsingin Sanomat. 10.3.2012. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 1.10.2020.
  9. ↑ Työeläke-etuudet ovat ansaittua lakisääteistä turvaa Eläketurvakeskus. 20.12.2012. Arkistoitu 13.3.2014. Viitattu 11.6.2014.
  10. ↑ a b c pakkolunastus, Ilkka Saraviita, Tieteen termipankki 2.01.2015.
  11. ↑ Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta, 29.7.1977/603, Finlex.fi.
  12. ↑ 2.2.2007/110 Ratalaki Finlex Oikeusministeriö. 2.2.2007. Viitattu 1.10.2020.
  13. ↑ 30.12.1996/1301 Laki omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin (kumottu) Finlex Oikeusministeriö. 30.12.1996. Viitattu 1.10.2020.
  14. ↑ Sivu 103.
  15. ↑ Promoting Human Rights through Economic Development (Arkistoitu – Internet Archive), March 5, 2013, Kim G. Davis Member, Freedom House Board of Trustees, Freedom House.
  16. ↑ An Ownership Society Fosters Responsibility, Liberty, Prosperity, Tom G. Palmer, fellow, January 13, 2004.
  17. ↑ Russia (Arkistoitu – Internet Archive), Freedom of the press 2014, Freedom House.
  18. ↑ Turkish Government to Return Property Seized from Religious Minorities. Freedomhouse. 29.8.2011. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Stomping on human rights in Egyp. Freedomhouse . 30.12.2011 . Arkistoitu 2.1.2015 . Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Raid on Egyptian Human Rights NGO Another Blow to Civil Society. Freedomhouse . 22.5.2014 . Arkistoitu 2.1.2015 . Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
  21. ↑ Freedom House Condemns Criminal Prosecution of Kyrgyz Human Rights Defender. Freedomhouse . 19.1.2006 . Arkistoitu 2.1.2015 . Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
  22. ↑ Peurakoski, Tomi & Pekonen, Juho-Pekka: Ruplan syöksykierre vaikuttaa laajasti – lue kaikki Venäjän talouskriisistä. Helsingin Sanomat. 17.12.2014. Arkistoitu 25.1.2015. Viitattu 1.10.2020.
  23. ↑ a b Rule Of Law: Criminal Justice And Property Rights- Full Chapter. Freedomhouse. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 2.1.2015. (englanniksi)
  24. ↑ McGeehan, Patrick: Pfizer to Leave City That Won Land-Use Case. The New York Times. 12.1.2009. Viitattu 1.10.2020. (englanniksi)
  25. ↑ a b Keskiajan aatehistoria, Virpi Mäkinen, Atena Kustannus Oy, Jyväskylä, 2003, ISBN 9517963106, 9789517963107. (referaatti.) Sivut 160, 167-168, 173-175, 202, 204, 207-209.
  26. ↑ B.3 Why are anarchists against private property? An Anarchist FAQ Webpage, Version 12.2. GeoCities CapitolHill. Arkistoitu 5.1.2008. Viitattu 14.7.2007. (englanniksi)
  27. ↑ Moilanen, Kaisu: Hyvästit Helsingin betonilähiöille? Ehdotus vanhojen lähiöiden purkamisesta saa kannatusta. Helsingin Sanomat. 22.12.2014. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 1.10.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Omistusoikeus&oldid=22224954”