Vallintaoikeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vallintaoikeus tarkoittaa oikeutta hallita omaisuutta ja oikeutta tehdä siihen liittyviä oikeustoimia.[1] Tarkemmin jaotellen vallintaoikeuteen sisältyy oikeus[2]

Vallintaoikeus on hallintaoikeutta laajempi käsite. Hallintaoikeus sisältää ainoastaan oikeuden pitää omaisuutta hallussaan, käyttää sitä ja hoitaa sitä tavanomaisin toimenpitein.[3]

Vallintaoikeus on yleensä omaisuuden omistajalla. Jos omaisuuden omistusoikeus on vajaavaltaisella henkilöllä, on vallintaoikeus pääsääntöisesti holhoojalla joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Vanhoissa lakiteksteissä käytetään toisinaan nimitystä hallinta merkitsemässä vallintaoikeutta. Näin on esimerkiksi vuoden 1898 holhouslaissa (34/1898) ja vuonna 1889 annetussa laissa aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista (17/1889).[2]

Nykyisen avioliittolain mukaan kumpikin puoliso vallitsee omaisuuttaan tietyin rajoituksin.[3] Rajoitukset on lueteltu avioliittolain (234/1929) pykälissä 37–39.[4] Avioliittolakia edeltäneen lainsäädännön aikana solmituissa niin sanotuissa vanhoissa avioliitoissa mies pääsääntöisesti vallitsi niin puolisoiden yhteistä kuin vaimon yksityistä omaisuutta. Säännöstä poiketen vaimo vallitsi työansioitaan, avioehtosopimuksessa hänelle määrättyä omaisuutta sekä lahjakirjalla tai testamentilla hänen vallintaansa määrättyä omaisuutta. Miehen vallintaoikeutta rajoitti myös se, että hän tarvitsi vaimon kirjallisen suostumuksen luovuttaessaan ja kiinnittäessään yhteistä tai vaimon kiinteää omaisuutta.[5] Vanhoja avioliittoja koskeneessa pesäerossa kumpikin puoliso sai oman omaisuutensa vallintaansa ja vastasi vain omista veloistaan.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iso tietosanakirja, WSOY 1995–1997, ISBN 951-0-20153-7, hakusana vallintaoikeus.
  2. a b Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana vallintaoikeus.
  3. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana vallintaoikeus.
  4. Avioliittolaki
  5. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa III, palsta 857.
  6. Encyclopædia iuridica fennica, osa III, palsta 474.