Natalil Lintala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Natalil Lintala (s. 1987 Seinäjoki)[1] on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Syksyllä 2013 hänet palkittiin Vuoden musiikkiteatteritulokkaana Helsingin Kaupunginteatterin Ensi Linja -palkinnolla.[2] Hän näytteli Marian roolia Lahden kaupunginteatterin West Side Storyssa 2013–2014.[3]

Musiikkineuvos Lasse Lintalan ja laulupedagogi Helena Porkka-Lintalan tytär Natalil valmistui Teatterikorkeakoulusta keväällä 2012.[4] Jo ennen Teatterikorkeakoulua hän näytteli muun muassa useissa Seinäjoen kaupunginteatterin produktioissa, kuten Viulunsoittaja katolla (2004), Saituri (2004) ja Meno Mäntsälään (2005). Ilmajoen Musiikkijuhlilla hän esiintyi vuosina 2002–2004 muun muassa Pohjanmaan kautta -oopperassa sekä Suomalaisen Kamarioopperan tuotannossa Sevillan parturi.[5]

Hänellä oli vakituinen kiinnitys Tampereen Teatteriin syksystä 2010 kevääseen 2012, jolloin hän siirtyi freelance-näyttelijäksi Helsinkiin.[4] Tampereen Teatterissa Lintala esitti Pollyn roolia Kolmen pennin oopperassa, jonka ensi-ilta oli syksyllä 2010. Hän esiintyi Tampereen kiinnityksensä aikana myös näytelmissä Särkelä itte, Pesulan likat, Hämähäkkimiehen kosto, Onnen maa ja I love you, because.[5]

Vuonna 2012 Lintala alkoi esiintyä Kristal-nimisenä laulajana, jonka Rähinä Recordsin kanssa tuotettu single ”Rahaa palaa” nousi internet-ilmiöksi. Vähitellen selvisi, että kyseessä oli Saunalahti-puhelinoperaattorin mainoskampanja, johon Lintala oli palkattu esittämään uutta artistia.[6][7] Vuonna 2013 Lintala jatkoi Kristalin hahmossa yhteistyössä Majurin ja Stigin kanssa kappaleessa ”Kultaa”.[8] Saman vuoden marraskuussa hän lauloi kappaleen ”Vihdoin vapaa” yhdessä Mikael Gabrielin kanssa.

Lokakuusta 2012 alkaen Lintala oli mukana Marco Bjurströmin ohjaamassa musikaalissa Rent Helsingin Aleksanterinteatterissa,[9] ja syksyllä 2013 Lintala teki Marian roolin Lahden kaupunginteatterin musikaalissa West Side Story.[10]

Myöhemmin Lintala on näytellyt useissa musikaaleissa kuten Annie Mestariampuja ja Housut pois. Hänen pääinstrumenttinsa laulun lisäksi on viulu.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sara Heikkilä ja Tia-Nitta Niemi: Tampereen Teatterin tuorein kiinnitys näyttelijä Natalil Lintala on mielestään addiktoitunut shoppailija, joka remontin tullessa lakkaa mieluummin kynsiään kuin roikkuu katonrajassa vaihtamassa lamppuja btw Nuorten naisten aikakauslehti, tekijöinä Sammon keskuslukion journalismin jatkokurssilaiset 2011. Viitattu 6.9.2012.
  2. CV, Natalil Lintala. Viitattu 17.10.2012.
  3. Vuori, Suna: Nuori lempi soi suloisesti Lahden West Side Storyssa, Helsingin Sanomat 25.9.2013. Viitattu 17.10.2015.
  4. a b Minna Hiironen: Nuori näyttelijä rikkoo rajojaan 3.3.2012. Ilkka. Viitattu 6.9.2012.
  5. a b Henkilökunta > Natalil Lintala, näyttelijä Tampereen Teatteri. Viitattu 6.9.2012.
  6. NRJ myöntää: Tiesimme ettei Kristal ole oikea artisti 30.8.2012. YleX. Viitattu 31.8.2012.
  7. Kohulaulaja Kristalin rooli vei Natalil Lintalan Alpeille ja Vegasiin, Savon Sanomat 2.10.2015. Viitattu 17.10.2015.
  8. Mariama Bah: Kiistelty Kristal palaa kultaa pursuavalla kappaleellaan! 27.2.2013. seiska.fi.
  9. Rent-musikaali > Tekijät rentmusikaali.fi. Viitattu 6.9.2012.
  10. Natalil Lintala on nainen bimbon valetähden takana, Etelä-Suomen Sanomat 24.11.2013. Viitattu 17.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]