Näsinpuisto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Näsipuisto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näsinpuisto Näsinneulasta nähtynä.
Näsinpuiston laululava.

Näsinpuisto on Tampereella Finlaysonin kaupunginosassa sijaitseva noin 6,2 hehtaarin laajuinen puisto, jonka on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Onni Karsten ruotsalaisen puutarhuri Svante Olssonin konsultoimana.[1]

Näsinpuiston alue oli alun perin lähes paljasta kalliota, jonne 1900-luvun alussa tuotiin läheisestä Mustalahden satamasta ruopattua täytemaata. Kallion korkeimmalla kohdalla sijaitsee vuonna 1898 rakennettu Näsilinnan palatsi, jossa nykyään toimii Museo Milavida. Puistossa on myös Yrjö Liipolan tekemä HL Kurun muistomerkki (1940) sekä Birger Federleyn ja Emil Wikströmin Näsikallion suihkukaivo (1913). Puiston itäosassa Tammerkosken rannalla on Mältinrannan uimapaikka. Näsinpuiston kaakkoisosa rajoittuu Tallipihan ja Finlaysonin kirkon alueeseen. Vuonna 2013 Näsinpuiston entisen leikkikentän paikalle valmistui Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runoihin perustuva teemaleikkipaikka Tiitiäisen satupuisto.[2] Puistossa on myös laululava, jossa on mahdollisuus järjestää pienimuotoisia tilaisuuksia.[3]

Vuonna 2016 avattu Tampereen rantatunneli kulkee Näsinpuiston alla, ja suunnitelmissa on myös maanalainen liikenneympyrä, jonka kautta olisi yhteys Näsilinnankadun alla sijaitsevaan pysäköintihalliin.[4]

Puiston nimestä on tamperelaisten keskuudessa ollut erimielisyyksiä. Kaupungin kartoissa on käytetty vuodesta 1953 lähtien muotoa Näsinpuisto, mutta myös Näsipuistolla on vankka kannattajakuntansa. Tampereen kadunnimitoimikunta käsitteli asiaa vuonna 2008, mutta ei saanut siihen selvyyttä.[5]

  1. Näsinpuisto Tampere Matkailuopas.com. Viitattu 14.3.2017.
  2. Näsinpuisto Tampereen kaupunki. Viitattu 14.3.2017.
  3. Näsinpuiston laululava Tampereen kaupunki. Viitattu 14.3.2017.
  4. Näsikallion maanalainen liittymä etenee – Vastustaja haukkuu vaalitempuksi: ”Kuin Hämeenkadun avaus” 13.3.2017. Aamulehti. Arkistoitu 13.3.2017. Viitattu 14.3.2017.
  5. Nyt selvitetään tämä asia: Näsipuisto vai Näsinpuisto? Ota kantaa! 16.2.2012. Aamulehti. Viitattu 14.3.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]