Mulamit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mulamit
Merkittävät asuinalueet
 Kiina216 257
Guangxi
Kielet mulam, kiina
Uskonnot perinteinen usko, buddhalaisuus, taolaisuus
Sukulaiskansat maonanit, dongit

Mulamit (kiin. 仫佬族, pinyin: Mùlǎozú) ovat Kiinassa asuva etninen kansa, jotka kuuluvat Kiinan etnisiin ryhmiin. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan heitä oli yhteensä 216 257[1]. Mulamit asuvat pääasiassa Guangxin autonomisella alueella ja siellä erityisesti Luochengin mulamien autonomisessa piirikunnassa. Heitä löytyy myös tätä piirikuntaa ympäröivistä Yishanin, Liuchengin, Du’anin, Xinchengin, Hechin ja Huanjiangin piirikunnista.[2]

Mulamin kielen piirteistä päätellen mulamien on arveltu olevan läheistä sukua dongeille ja maonaneille. Heidän kulttuurissaan on myös yhtäläisyyksiä zhuangien kanssa. Kielelle ei ole kehitetty kirjoitusjärjestelmää ja lukutaitoistet mulamit osaavat yleensä kirjoitaa ja lukea mandariinikiinaa. Kiinan kielen paikalliset murteet toimivat myös puhekielenä mulamin ohella.[2]

Han-kiinalaiset ulottivat valtansa mulamien alueille 1200-luvulla. Vuodesta 1271 eteenpäin mulamit velvoitettiin tuottamaan vuosittain tietty määrä viljaa tuolloin hallinneen Qing-dynastian hallinnolle. Vaikka tarkempi tapa hallita paikallista väestöä on sittemmin muuttunut, on han-kiinalaisilla edelleen hallitseva alue alueen taloudessa.[2]

Suurin osa mulameista harjoittaa elinkeinonaan maanviljelystä ja he kasvattavat esimerkiksi riisiä, maissia, perunaa, puuvillaa ja vihanneksia. Mulamikylät on rakennettu tavallisesti laaksoihin tai loiville kukkuloille. Talot ovat yksikerroksisia ja niissä asuu usein kaksi sukupolvea. Song-dynastian aikana mulamien keskuuteen levisivät buddhalaisuus ja taolaisuus. Myös tätä edeltänyt perinteinen animistinen uskonto on säilynyt näihin päiviin saakka.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 25-19 Geographic Distribution and Population of Ethnic Minorities (Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaiset virallisten etnisten vähemmistökansallisuuksien väestömäärät, julkaistu osana vuoden 2014 tilastollista vuosikirjaa) China Statistical Yearbook 2014. National Bureau of Statistics of China, stats.gov.cn. Viitattu 11.7.2015. (englanniksi)
  2. a b c d James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 248-249. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.