Dongit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dongit
Väkiluku Kiina 2 960 293
Merkittävät asuinalueet
Guizhou
Hunan
Guangxi
Kielet dong, kiina

Dongit ovat yksi Kiinan virallisesti tunnustamista 55:tä etnisestä vähemmistöryhmästä. Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan heitä oli yhteensä 2 960 293[1], ja he asuvat pääasiassa Guizhoun ja Hunanin provinsseissa sekä Guangxin autonomisella alueella. Dongin kieli kuuluu thailaisiin kieliin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Donginainen perinteisessä asussa.

Dongin ja zhuangin kielien samankaltaisuuksien perusteella on päätelty, että molemmat ryhmät polveutuvat samasta kantaryhmästä. Kokonaan omana ryhmänään dongit ilmaantuivat historiankirjoihin 900-luvulla Song-dynastian aikana. Nykyisille alueilleen he muuttivat 1200-luvulla mongolien hyökkäyksien sinne ajamana. Kiinan kommunistihallinto loi pyrkiessään parantamaan valtion suhteita suurempiin vähemmistöihin dongille vuonna 1958 latinalaisiin aakkosiin perustuneen kirjaimiston, mutta sen käyttö jäi vähäiseksi. Dongit ovat pohjoisimmilla asuinalueillaan sekoittuneet voimakkaasti han-kiinalaisiin, kun taas etelässä he ovat säilyttäneet omaleimaisuutensa paremmin.[2]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dongien rakentama silta.

Vaikka osa dongien asutuksista ylittääkin useamman tuhannen asukkaan rajan, suurin osa heistä asuu parinkymmenen talon kylissä. Talot ovat tavallisesti kaksikerroksisia yläkerroksen toimiessa perheen asuinalueena. Alakerros toimii puolestaan varastona esimerkiksi polttopuulle sekä karjan suojana. Talojen ohella tavallisia dongien rakennelmia ovat kivestä rakennetut ja tiilikatoin katetut sillat. Dongit ovat maanviljelijöitä, ja he kasvattavat esimerkiksi tupakkaa ja puuvillaa, jota myydään muualle muiden tuotteiden vastineeksi. Omaan käyttöönsä he kasvattavat myös vehnää, maissia ja riisiä. Dongit viljelevät tavallisesti vuoristolaaksoja, kun taas ylempiä rinteitä viljelevät samoilla alueilla miaot.[2]

Suurin osa dongeista harjoittaa edelleen perinteistä animistista uskontoaan. Kiinan hallinto pyrki kitkemään perinteisen uskon harjoituksen kulttuurivallankumouksen aikana, mutta sen päätyttyä uskonnon harjoittamista jatkettiin edelleen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zheng Qian: China's Ethnic Groups and Religions, s. 19-22. Cengage Learning, 2010. ISBN 981-4319-76-7. (englanniksi)
  2. a b c James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 62-64. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)