Miradonna Sirkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mira Donna Sirkka (s. 29. lokakuuta 1991 Vihti) on suomalainen nykysirkus- ja performanssitaiteilija ja ohjaaja. Vihdissä syntymässä käynyt rovaniemeläinen Sirkka on asunut koko lapsuutensa ja nuoruutensa Rovaniemellä ja vaikuttaa edelleen Lapissa. Sirkka on esiintynyt, ohjannut lukuisia teoksia ja työskennellyt residensseissä sekä Suomessa että ulkomailla.[1] Hänen työskentelyvälineitään ovat muun muassa vannemanipulaatio, ilma-akrobatia ja kohtaamiseen perustuva performanssi.[2] Yksi kantavia teemoja Sirkan taiteessa on kiusallisuuden käsittely.[3]

Sirkka on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun taideakatemiasta vuonna 2015, ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2018. Hän on opiskellut taidetta myös Tampereen teatteriopistolla ja Japanissa Tokion Tama Art Universityssä.

Tiedosto:Miradonna Sirkka esiintyy Recover Laboratoryn Yökävelyssä Cirkolla, Helsinki 2021.

Sirkka on tunnettu muun muassa immersiiviseen taiteeseen keskittyneestä monitaideryhmä Recover Laboratorystä, jonka perustaja ja toinen ohjaaja hän on[2]. Sirkka on keskittynyt poikkitaiteiseen työskentelyyn,[4] ja hänen taidettaan on nähty myös perinteisemmissä gallerioissa[5] ja elokuvissa sekä esimerkiksi Helsingin kaupungin taidelahjoissa vuonna 2020. Hän on myös esiintynyt esimerkiksi rap-artisti Pyhimyksen kanssa poikkitaiteisella kiertueella. Sirkka on lisäksi opettanut sirkusta Suomessa ja ulkomailla.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Balancing the City - interviews and presentations by artists in residence Metropolis. 7.9.2018. Viitattu 20.7.2021. (englanniksi)
  2. a b Helsingin maan alle on rakennettu labyrintti, jonka tarkoituksena on opettaa jotain ihmisestä itsestään Helsingin Sanomat, Nyt.fi. 4.10.2018. Viitattu 20.7.2021.
  3. Antautumisesta julkaisu=editmedia.fi editmedia.fi. Viitattu 20.7.2021.
  4. Sirkusperformanssi jätevedenpuhdistamossa on suurenmoinen kokemus City. Viitattu 20.7.2021.
  5. Surrender? Surrender exhibitionlaboratory.fi. Viitattu 20.7.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emma Vainio: Yökävely vie mielensisäisiin labyrintteihin Helsingin Sanomat. 5.6.2021. Viitattu 20.7.2021.