Minna Nurmelin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Minna Nurmelin (s. 1967) on suomalainen teatteriohjaajaja ja näytelmäkirjailija.

Nurmelin on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri; hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa ohjauksen koulutusohjelmassa vuosina 1994–1999. Lisäksi hän on opiskellut Helsingin yliopistossa humanistisen tiedekunnan kulttuurien tutkimuksen koulutusohjelmassa. Minna Nurmelin on työskennellyt ohjaajana mm. Suomen Kansallisteatterissa, Rakastajat-teatterissa, Lilla Teaternissa, Q-teatterissa, Valtimonteatterissa, Ahaa-teatterissa, Yle-Radioteatterissa, Kouvolan teatterissa sekä Kotkan, Oulun ja Kajaanin kaupunginteattereissa.

Nurmelin on tehnyt paljon tulkintoja koti- ja ulkomaisista nykynäytelmistä, kuunnelmaohjauksia sekä työryhmälähtöisiä ja monitaiteisia hankkeita. Hän on myös toiminut opettajana teatterialan oppilaitoksissa mm. Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön lehtorina vuosina 2002–2003.

Keskeisimmät käsikirjoitukset ja ohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2022 Valmentajat - Dreamteam, uudelleensovitus, Lappeenrannan kaupunginteatteri
  • 2020 Ranskalaiset viivat (Making of Pyöveli 2), ohjaus ja käsikirjoitus, Kanneltalo
  • 2019 Kartta, ohjaus ja käsikirjoitus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2019 Kikka -Tähden tarina, 20-osainen kuunnelmasarja, ohjaus, YLE-Radioteatteri
  • 2019 Supermami, ohjaus ja käsikirjoitus, Kotkan Kaupunginteatteri
  • 2018 Viktor Haïm: Kohtauksen partaalla, ohjaus, Valtimonteatteri
  • 2016 Remember Me, käsikirjoitus, SATC, Fringe Festival, New York
  • 2016 Sven Nordqvist: Ystäväni Viiru, dramatisointi ja ohjaus, Ahaa-teatteri
  • 2015 The Remember Me Project, lukudraamaesitys sekä Shows-in-Development, Scandinavian American Theater Company, New York
  • 2015 Miina Supinen: Hyasintti, kuunnelmaohjaus, YLE-Radioteatteri
  • 2015 Abi Morgan: Rakkauslaulu, ohjaus, Mikkelin Teatteri
  • 2014 Minns du mig, ohjaus ja käsikirjoitus, Lilla Teatern
  • 2014 Dreamteam (engl. Dream Team, käännös Kristian London) , ohjaus ja käsikirjoitus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2013 Nykyhetki-festivaali, Suomi palaa! Usko, ohjaus ja käsikirjoitus, Valtimonteatteri
  • 2013 24h-projekti, ohjaus, Rakastajat-teatteri
  • 2013 Katso päin, käsikirjoitus, Ahaa-teatteri
  • 2012 Muista minut (engl. Remember Me, käännös Eva Buchwald, ruots. Minns du mig, käännös Anna Simberg), käsikirjoitus ja ohjaus, Teatteri Avoimet Ovet
  • 2012 Harvala, ohjaus ja käsikirjoitus yhdessä Annu Valosen kanssa, ohjaus, Q-teatteri
  • 2011 Satu Rasila: Katoava maa, lukudraamaohjaus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2011 Kati Kaartinen: La Famille Motus (Mykkäset), Ecrire et mettre en scene -työpaja, ohjaus, Panta-théâtre, Caen, Ranska
  • 2011 Ilkka Niemeläinen (säv.): Energo, ohjaus, Logomo Turku, osana Kulttuuripääkaupunki 2011-ohjelmistoa
  • 2011 Heini Junkkaala: Kymmenen tikkua laudalla, ohjaus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2011 Kati Kaartinen: Kolmas, ohjaus, Kouvolan teatteri
  • 2010 Polly Stenham: Kaupunkiketut, ohjaus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2010 Nainen joka halusi pyörtyä, käsikirjoitus ja ohjaus, Rakastajat-teatteri  (ehdolla vuoden parhaan käsikirjoituksen Lea-palkinnon saajaksi)
  • 2010 Tytti Vänskä: Ei saa surettaa, ohjaus ja dramaturgia, Kouvolan teatteri
  • 2009 Sirkku Peltola: Kaunotar ja Hirviö, ohjaus, Kouvolan teatteri
  • 2008 Maria Kilpi: Harmin paikka, ohjaus, Suomen Kansallisteatteri
  • 2008 Kaikki Puumalan puolesta; ohjaus ja käsikirjoitus, KOM-teatteri, liittyen saman nimiseen 10-osaiseen TV-sarjaan, YLE 1, Wan der Media
  • 2007 Eloonjääneet; ohjaus ja dramaturgia, Kuriton Company, Kiasma-teatteri
  • 2006 Nimimerkki; ohjaus ja käsikirjoitus, Helsingin Ylioppilasteatteri
  • 2006 Viivi ja Wagner kärsämysoperetti; ohjaus ja dramaturgia, Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkki, STOA, Helsinki
  • 2006 Kirsi Porkka: Ikuisen ilon hotelli; ohjaus, Kajaanin kaupunginteatteri
  • 2005 Somersalo-Nuotio-Tolonen: Mestaritontun seikkailut; ohjaus, Oulun kaupunginteatteri
  • 2003 Eva-Maria Korsisaari: New York, My Lover; kuunnelmaohjaus, YLE Radioteatteri
  • 2002 Turvattomat; ohjaus, käsikirjoitus, tuotanto; VR:n makasiinit, Helsinki
  • 2002 Vittorio Franchesci: Vansinnigt Schack; ohjaus, Lilla Teatern, Helsinki
  • 2000 Aino Kallas: Sudenmorsian; ohjaus Kajaanin kaupunginteatteri
  • 2000 Maria Jotuni: Miehen kylkiluu; ohjaus, Rakastajat-teatteri Porin Kirjurinluodossa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.