Mies Marseillesta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mies Marseillesta
Ohjaaja Tapio Ilomäki
Käsikirjoittaja Tapio Ilomäki
Perustuu Simo Penttilän samanniminen näytelmä vuodelta 1936
Tuottaja Kurt Jäger
Säveltäjä Tapio Ilomäki
Kuvaaja Frans Ekebom
Leikkaaja Tapio Ilomäki
Pääosat Leo Lähteenmäki
Kaarlo Angerkoski
Kyösti Erämaa
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Jäger Filmi Oy
Ensi-ilta 28. maaliskuuta 1937
Kesto 106 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Mies Marseillesta on vuonna 1937 valmistunut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Tapio Ilomäki. Elokuva perustuu Simo Penttilän samannimiseen näytelmään vuodelta 1936. Elokuva kuvattiin Jäger-Filmin uudella studiolla Haagassa.

Elokuvan ensi-ilta oli 27. maaliskuuta 1937 Helsingissä Astor- ja Rea-teattereissa. Sen yleisömenestys oli kehno, ja kriitikot pitivät sitä pitkäveteisenä "elokuvattuna teatterina". Elokuvasta ei ole tiedossa säilynyttä materiaalia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniikan ylioppilas Petteri ja kapteeni evp. Jere Renkonen saapuvat Terijoelle arkkitehti Matti Marraksen vieraiksi tämän vuokraamaan huvilaan. Kesken kaiken paikalle saapuu huvilan omistaja venäläinen emigranttiruhtinas Asatiánts sisarentyttärensä Darjan kanssa. Petteri saa salakuuntelun avulla selville, että ruhtinas odottaa huvilaan "miestä Marseillesta". Tämän on määrä viedä salin suureen kaappiin kätketty salainen paperi rajan yli Moskovaan. Paperi sisältää tiedon ruhtinaan sukukalleuksien piilopaikasta.

Illan kuluessa selviää, että huvilaa on käytetty vakoiluliikenteen etappina ja kaapista on haettu papereita säännöllisin väliajoin. Lopulta paikalle saapuu myös "mies Marseillesta", joka osoittautuu kenraali Velikoviksi. Velikov aikoo kaapista saadun asiakirjan avulla todistaa uskollisuutensa uusille neuvostoisännilleen. Hän joutuu kuitenkin lähtemään rajan yli ilman papereita. Oikea salainen paperikin löytyy, ja ruhtinas Asatiánts saa selville sukunsa aarteen kätköpaikan.


Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Leo Lähteenmäki  … Petteri, tekniikan ylioppilas  
 Kaarlo Angerkoski  … Kapteeni evp. Jere Renkonen  
 Kyösti Erämaa  … arkkitehti Matti Marras  
 Toppo Elonperä  … Pjotr  
 Kerttu Salonen  … Miss Lily  
 Ellen Jarno  … Darja  
 Hugo Hytönen  … kenraali Velikov, "Mies Marseillesta"  
 Arvo Kuusla  … "Marseillen miehen" apulainen  
 Ensio Jouko  … ruhtinas Asatiánts  
 Leevi Linko  … Vääpeli Mehto  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.