Merivehnä
 |
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Merijuolavehnä kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. Tarkennus: lajin nimi on nykyään merihaprajuola (Thinopyrum junceiforme) |
| Merivehnä | |
|---|---|
 Elytrigia juncea |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Villivehnät Elymus |
| Laji: | Merijuolavehnä farctus |
| Alalaji: | boreoatlanticus |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Elymus farctus ssp. boreoatlanticus |
|
| Synonyymit | |
Merivehnä eli merihaprajuola (Elymus farctus ssp. boreoatlanticus, syn. Elytrigia juncea ssp. boreoatlantica) on Euroopassa merenrannoilla tavattava heinäkasvi. Laji on tunnusomainen erityisesti Atlantin rannikon hiekka- ja dyynirannoilla. Suomessa merivehnä on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu laji.[2][3]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen merivehnä kasvaa 20–50 cm korkeaksi. Kasvin kellertävä juurakko on pitkä ja suikerteleva. Koko kasvi on vaalean siniharmaa. Lehdet ovat kapeita, laidoilta ylös kiertyneitä, päältä tiheään korkosuonisia ja korvakkeettomia. Merivehnän vaalea kukinto on 8–10 cm pitkä ja vihneetön. Kypsyessään kukinto murenee palasiksi. Suomessa merivehnän kukinta-aika on elokuussa. Merivehnä muistuttaa läheisesti juolavehnää (Elymus repens), jonka kanssa se myös helposti risteytyy.[4]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merivehnää tavataan Euroopan ja Pohjois-Afrikan rannikoilla. Suomessa tavattava lajin pohjoinen rotu on levinnyt Atlantin rannikolle Portugalista Etelä-Norjaan ja Itämerelle. Itämeren eteläosissa laji on yleinen, mutta harvinaistuu pohjoiseen päin tultaessa nopeasti. Suomesta tunnettiin pitkään vain yksi, vuonna 1937 löydetty merivehnän esiintymä Dragsfjärdin Öröstä.[5] Vuonna 2005 löydettiin myös Korppoon (nyk. Paraisten) Jurmosta pieni merivehnän kasvusto. Suomen esiintymät ovat Itämeren pohjoisimmat.[3]
Hankoniemeltä on tavattu merivehnän ja juolavehnän risteymän (E. farctus × repens) esiintymä. Laji on kulkeutunut alueelle meriliikenteen mukana.[4][5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merivehnä on tyypillinen merenrantahietikoiden kasvi. Pitkän juurakon avulla kasvi menestyy kasvupaikoilla, jotka ovat tuulille alttiita ja joissa hiekka on jatkuvassa liikkeessä. Merivehnä sitoo kasvaessaan hiekkaa ja saattaa muodostaa kiinteitä dyynejä, joille muut kasvit juurtuvat. Merivehnä sietää hyvin suolaista vettä, joten se voi kasvaa lähellä vesirajaa. Molemmat Suomessa tavatut kasvupaikat sijaitsevat suojelualueilla.[3][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rautiainen, Veli-Pekka: Merivehnä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 141.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 5.5.2009.
- ↑ a b c Metsähallitus: Merivehnä (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 5.5.2009.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 600.
- ↑ a b c Rautiainen 1997, s. 141.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|