Merikarvian kirkko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merikarvian kirkko
Merikarvian kirkko joulukuussa 2010.
Merikarvian kirkko joulukuussa 2010.
Sijainti Merikarvia
Seurakunta Merikarvian seurakunta
Rakentamisvuosi 1899
Suunnittelija Johan Nordstrand
Materiaali puu
Istumapaikkoja 2400-2500
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Merikarvian kirkko on Merikarvian seurakunnan kirkko Merikarvian kunnassa. Merikarvian kirkko on yksi Suomen suurimmista kirkoista ja Pohjoismaiden suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko. Kirkosta löytyy istumapaikkoja 2400–2500:lle hengelle. Kirkko on järjestyksessä neljäs, roomalais-katolinen kappeli mukaan lukien, kirkko samalla paikalla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikarvian seurakunnan historia alkaa sen erottauduttua Ulvilan seurakunnasta vuonna 1639. Katolisena aikana vuosina 1300–1400 nykyisen kirkon paikalla sijaitsi pieni Pyhän Birgitan kappeli. Nykyisessä kirkossa on tältä ajalta nähtävissä kaksi säilynyttä puuveistosta: Pyhä Birgitta ja Neitsyt Maria Jeesuslapsi sylissä. Ensimmäinen varsinainen kirkko rakennettiin samalle paikalle vuosien 1650–1670 aikana. Kansan keskuudessa kirkko sai nimekseen Kalastajain kirkko, kirkolle pääsi veneellä lähes kirkolle asti. Maan kohoamisen ja veden laskemisen vuoksi ranta on nykyisin noin kolmen kilometrin päässä kirkolta.

Merikarvian ensimmäinen kirkko purettiin sen huonokuntoisuuden ja ahtauden vuoksi. Siikainen kuului vuoteen 1771 asti Merikarvian seurakuntaan, joten Merikarvian kirkko oli myös siikaislaiten käytössä. Vuonna 1776 valmistui uusi kirkko entisen kirkon paikalle. Kirkko sai nimekseen Sofia Magdalenan kirkko. Nimi tuli Ruotsin sen aikaisen kuningattaren Sofia Magdalenan nimestä. Kirkko oli jo valmistuttuaan liian pieni. Kirkko oli hämärä pienien ja harvojen ikkunoiden vuoksi. Kirkkoa korjailtiin useaan otteeseen ja se sai vuonna 1841 ristikirkon ulkomuodon. Merikarvian väestö lisääntyi, ja kirkko kävi lopulta liian pieneksi, joten seurakunta päätti rakentaa uuden kirkon. Viimeinen jumalanpalvelus pidettiin 14. huhtikuuta 1898. Seuraavana päivänä kirkkoa alettiin purkaa uuden kirkon tieltä.

Nykyinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikarvian nykyinen kirkko rakennettiin samalle paikalle, jossa useat entiset kirkot olivat sijainneet. Kirkko sijaitsee aivan kunnan keskustassa torin vieressä. Kirkon suunnitteli arkkitehti Johan Nordstrand ja rakennusmestarina toimi turkulainen Robert Wettervik. Kirkko valmistui vuonna 1899 ja se vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtisunnuntaina kyseisenä vuonna. Kirkko on edellisen kirkon tavoin pohjamuodoltaan ristikirkko. Rakennusmateriaalina käytettiin puuta, joka saatiin lähes kokonaan seurakunnan omista metsistä. Lisäksi talolliset lahjoittivat seurakunnalle puuta kirkkoa varten. Kirkko on 43 metriä pitkä ja 36 metriä leveä. Kirkon torni kohoaa 36 metrin korkeuteen. Kirkon korkein kohta sisällä on 13 metriä. Kirkon tornissa on tornin jokaisella neljällä seinällä kellotaulu ajan näyttämistä varten. Kellot sijaitsevat erillisessä kellotapulissa kirkon vieressä.

Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alttaritaulu on turkulaisen taiteilijan A.F. Ahlstedin maalaus Kristuksen ylösnousemuksesta vuodelta 1878, taulu on peräisin vanhasta Sofia Magdalenan kirkosta. Alttaritaulun edessä on valkoisilla pylväillä sekä tummanpunaisella sametilla rakennettu alttari, joka estää pääsyn alttaritaulun luokse kiertämättä sinne sakastin kautta. Kirkossa olevan veistoksen ristiinnaulittu Jeesus, tekijää ei tiedetä, mutta kyseinen veistos on peräisin myös vanhasta kirkosta. Kristallisia kattokruunuja isossa kirkossa on useita. Muut kattokruunut, paitsi kuusi, ovat peräisin edellisestä kirkosta. Kattokruunuissa on edelleen kynttilät, vaikka nykyisin valaistus hoidetaan sähköllä. Alussa kirkkoa lämmitettiin puilla, kunnes vuonna 1939 sisämaalauksen yhteydessä kirkkoon asennettiin keskuslämmitys, vuonna 1966 lämmitysmuoto muuttui öljylämmitykseksi. Kirkko on maalattu viimeksi vuonna 1999 sen täyttäessä sata vuotta. Kirkko on sisältä pelkistetty, eikä siellä ole maalauksia kuin katossa kirkon keskiosassa. Muuten sisätilat noudattavat kahta väriä: valkoista sekä peessiä ulkovärin mukaisesti.

Kirkon urut sijaitsevat kirkon ympäri menevillä parvilla pääoven yläpuolella. Urut rakensi vuonna Bror Axel Thulé vuonna 1900. Uruista ovat 25-äänikertaiset. Tekniikaltaan uruissa on harvinaisia ratkaisuja, joita Thule on tehnyt vain muutamia vuosisadan vaihteessa. Lisäksi urut ovat vanhoiksi uruiksi hyvin suuret. Usein näin vanhat urut ovat soittokelvottomat, mutta Merikarvian kirkon urut ovat säilyneet muuttumattomina, lukuun ottamatta urkujen sähköistystä vuonna 1930. Kaikki alkuperäiset osat on kuitenkin säilytetty urkujen sisällä, esimerkiksi urkujen palkeiden polkimet ovat edelleen urkujen sisällä. Urut ovat Suomen vanhimmat jatkuvassa käytössä olevat Thulen rakentamat urut. Urkujen sointi on voimakas ja kantava kirkon suuruuden vaatimalla tavalla. Voimakas ääni on saatu toteutettua suuren ilmamäärän sekä pillien suurien suuaukkojen avulla. Suuruutensa ja soittimellisen laadun vuoksi urut ovat arvokkaat.

Merikarvian kirkon kellotapuli ja hautausmaata.

Tapuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kellotapulin rakennusajasta ei ole tarkkaa tietoa. Vuoden 1707 tileissä kuitenkin mainitaan tapulin korjauksesta. Nykyinen tapuli on rakennettu vuonna 1817. Tapulissa on yksi pronssikello vuodelta 1793 sekä kaksi 1954 hankittua rautakelloa. Tapulissa on niin sanottu ryssänikkuna, josta venäläiset sotilaat pystyivät valvomaan meriliikennettä. Torni on korkeudeltaan 28 metriä ja huipulla on tuuliviiri, jossa on vuosiluku 1718. Tuuliviiri on rakennusajalle tyypillisesti kiinteästi kiinnitetty, joten se ei pääse liikkumaan tuulen mukana. Tuuliviiri osoittaa Ruotsin suuntaan.

Hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon vieressä sijaitsee sankarihautausmaa, johon on haudattu 216 sankarivainajaa. Sankarihautojen vieressä on Kauko Räikkeen vuonna 1956 veistämä pronssista valmistettu sankaripatsas "Sureva äiti ja tyttö". Hautausmaalla on pronssisen sankaripatsaan lisäksi graniittinen sankaripatsas 1918, punaisten hautamuistomerkki 1946, unohdettujen vainajien muistokivi 1940, sekä muille haustausmaille siunattujen hautakivi. Kirkon vieressä olevalla haustausmaalla on useita satoja vuosia vanhoja hautoja. Nykyisin hautausmaalle tulee uusia hautoja erittäin harvoin. Seurakunnan uusi hautausmaa sekä kappeli sijaitsevat kilometrin päässä kirkolta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]