Matti Tuominen (ylipuutarhuri)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuominen (kuvassa keskellä) on juuri heittänyt veteen vuoden 2012 Unikeon Naantalin Unikeonpäivillä.

Matti Tuominen (s. 2. kesäkuuta 1950 Paimio) on suomalainen puutarhuri, joka toimi Naantalissa Luonnonmaan saarella sijaitsevan tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan ja presidentin kanslian ylipuutarhurina vuosina 1991–2013.[1]

Paimiossa, jossa Tuominen syntyi vuonna 1950, oli hänen vanhemmillaan kauppapuutarha. Tuominen valmistui vuonna 1975 hortonomiksi Lepaan puutarhaopistosta. Sen jälkeen Tuominen työskenteli omassa kauppapuutarhassa Paimiossa, viherrakennusyrityksen työnjohtajana Kirkkonummella, Maatalouden tutkimuskeskuksen tutkimusmestarina Piikkiössä ja Maatilahallituksen kasvintarkastajana Turussa.[1]

Aika Kultarannassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuominen valittiin Kultarantaan ylipuutarhurin tehtävään eläkkeelle siirtyneen Paavo Korventaustan tilalle maaliskuussa 1991. Linnanvouti Erkki Ahokas esitteli kolme ylipuutarhuriehdokasta presidentti Mauno Koivistolle. Koivisto antoi päätösvallan vaimolleen Tellervolle, joka piti Tuomisen valintaa oikeana. Tellervo kommentoi Tuomisen valintaa ”tosin Tuomisen lentopalloharrastus hiukan epäilyttää”. Tuominen oli entinen alemman sarjatason aktiivipelaaja. Hän pelasikin usein lentopalloa Kultarannassa Koiviston kanssa.[1][2]

Tuominen oli ollut jo vuoden 1969 kesän puutarhaharjoittelijana Kultarannassa. Ylipuutarhurina Tuomisen tehtäviin kuuluivat vastuu Kultarannan huvilatilasta, esimiestehtävät Kultarannan puistossa, avomaan viljelyksillä ja kasvihuoneilla. Muita tehtäviä olivat alueen neljänkymmenen rakennuksen kunnosapito ja metsänhoito, jotka tulivat tehtävien joukkoon vuodesta 1995 lähtien. Kultarannan alue käsittää 54 hehtaaria, joista 15 hehtaaria on puistoa. Kesäkukkia on kasvatettu 8 000 kaudessa kolmessa kasvihuoneessa. Ympärivuotisia työntekijöitä Tuomisen suorassa alaisuudessa oli seitsemän. Tuominen jäi virastaan eläkkeelle 30. syyskuuta 2013.[1]

Mieluisimpana muistona työvuosista Kultarannassa Tuominen pitää vanhojen rakennuksien ja rakenteiden säilyttämistä. Muun muassa Venäjän keisarin aikaisia esineitä säilyi Tuomisen ansiosta. Ylipuutarhurina Tuominen asui perheineen Kultarannassa 22 vuotta. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista tytärtä.[1]

Muut tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuominen toimi asiantuntijana vuosina 2000–2013 tehdyssä Turku TV:n televisio-ohjelmassa Kultarannan Puutarhassa, joka oli kanavan katsotuimpia ohjelmia. Ohjelmassa Tuominen esitteli Kultarantaa ja kertoi kotipuutarhureille neuvoja.[1] Tuominen valittiin Naantalissa vuoden Unikeoksi 1997.[3] Vuonna 2005 hänet valittiin vuoden Hortonomiksi. Ansioiksi luettiin muun muassa hortonomien ammattikunnan tunnetuksi tuominen laajalle yleisölle.[4]

Tuominen sai puutarhaneuvoksen arvonimen vuonna 2010.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Luotonen, Mervi: Kaikesta kiitollinen. (Turun Sanomien viikkoliitte) Extra, 21.9.2013, 33. vsk, s. 8–9. Turku: Turun Sanomat Oy.
  2. Valjakka, Ari: Kolmen presidentin mies muistelee (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 28.2.2010. Turku: Turun Sanomat Oy. Viitattu 26.6.2010. [vanhentunut linkki]
  3. Kuka mereen maanantaina? – Naantalin Unikeot. Rannikkoseutu, 24.7.2009, nro 56, s. 10. Raisio: Suomen Paikallissanomat Oy.
  4. Vuoden hortonomi hortonomienyhdistys.fi. Hortonomien yhdistys ry. Arkistoitu 22.1.2013. Viitattu 26.6.2010.
  5. Kultarannan ylipuutarhurista tehtiin puutarhaneuvos (ISSN: 0356-133X) ts.fi. 26.11.2010. Turku: Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 7.10.2013. Viitattu 30.9.2013.