Martti Nissinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Martti Heikki Nissinen (s. 22. huhtikuuta 1959 Kuopio) on suomalainen teologi ja Vanhan testamentin eksegetiikan professori Helsingin yliopistossa. Nissisen erityisalana on profetian tutkimus muinaisessa Lähi-Idässä. Hän on myös tarkastellut sukupuolisuuteen liittyviä kysymyksiä (rakkausrunous, homoseksuaalisuus, maskuliinisuus).

Nissinen on valmistunut Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi vuonna 1984 ja teologian tohtoriksi vuonna 1992. Nissinen on toiminut useissa yliopistotehtävissä, kuten Vanhan testamentin eksegetiikan assistenttina (1985–1994), Suomen Akatemian tutkijana (1994–2002), Raamatun ja muinaisitämaisen kirjallisuuden professorina (2002–2007) sekä nykyisessä virassaan Vanhan testamentin eksegetiikan professorina (2007–). Nissinen on myös ollut jäsenenä sekä vierailevana tutkijana Institute for Advanced Study -instituutissa Princetonissa (2008–2009, 2011, 2016). Vuodesta 2014 alkaen Nissinen on johtanut Suomen akatemian huippuyksikköä Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa. Yksikössä tutkitaan, millä tavalla muinaisessa Lähi-idässä tapahtuneet isot kulttuurimuutokset ovat vaikuttaneet pyhinä pidettyjen tekstien syntyyn ja muutoksiin − ja päinvastoin yksikköön kuuluu useita eksegetiikan, arkeologian ja assyrologian tutkijoita.

Nissinen on ollut Suomalaisen tiedeakatemian jäsen (vuodesta 2009) sekä Society for Old Testament Study -järjestön kunniajäsen (vuodesta 2013). Nissinen on myös Suomen Lähi-Idän instituutin puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston Savolaisen osakunnan inspehtori. Teologian ylioppilaiden ainejärjestö (TYT) valitsi Nissisen vuonna 2003 vuoden opettajaksi.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (1989) Vanhan testamentin synty (Rudolf Smend, Finnish ed. Martti Nissinen), Helsinki: Yliopistopaino; ISBN 951-570-052-3.
  • (1994) Homoerotiikka Raamatun maailmassa, Helsinki: Yliopistopaino; ISBN 951-570-194-5.
  • (2003) Johdatus Raamattuun (Kari Kuula, Martti Nissinen & Wille Riekkinen), Helsinki: Kirjapaja; ISBN 951-625-930-8.
  • (2003) Synti vai siunaus? Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta (eds. Martti Nissinen & Liisa Tuovinen), Helsinki: Kirjapaja; ISBN 951-625-963-4.
  • (2004) Kirkkomusiikki (eds. Juhani Haapasalo, Liisa Lauerma, Martti Nissinen & Pekka Suikkanen), Helsinki: Edita; ISBN 951-373-915-5.
  • (2008) Johdatus Raamattuun 2. tarkistettu ja korjattu painos (Kari Kuula, Martti Nissinen, Wille Riekkinen), Helsinki: Kirjapaja; ISBN 978-951-607-648-8.

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (1998) Homoeroticism in the Biblical World: A Historical Perspective, Minneapolis, MN: Augsburg Fortress; ISBN 0-8006-2985-X.
  • (1998) References to Prophecy in Neo-Assyrian Sources, State archives of Assyria studies 7, Helsinki; ISBN 951-45-8079-6.
  • (2000) Prophecy in its Ancient Near Eastern Context: Mesopotamian, Biblical, and Arabian Perspectives (ed. Martti Nissinen), SBL Symposium Series 13, Atlanta, GA: Society of Biblical Literature; ISBN 0-88414-026-1.
  • (2003) Prophets and Prophecy in the Ancient Near East, Atlanta, GA: Society of Biblical Literature; ISBN 1-58983-027-X.
  • (2008) Houses Full of All Good Things: Essays in Memory of Timo Veijola (eds. Juha Pakkala & Martti Nissinen), Helsinki: Finnish Exegetical Society/Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht; ISBN 978-951-9217-50-5/ISBN 978-3-525-53607-0.
  • (2008) Sacred Marriages: The Divine-Human Sexual Metaphor from Sumer to Early Christianity (eds. Martti Nissinen & Risto Uro), Winona Lake, IN: Eisenbrauns; ISBN 1-57506-118-X.
  • (2009) Images and prophecy in the ancient Eastern Mediterranean (ed. Martti Nissinen & Charles E. Carter), Forschungen zur Religion und Literatur des Alten und Neuen Testaments 233, Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht; ISBN 978-352-553097-9.
  • (2011) Constructs of Prophecy in the Former and Latter Prophets and Other Texts (eds. Lester E. Grabbe & Martti Nissinen), Ancient Near Eastern Monographs 4, Atlanta, GA: Society of Biblical Literature; ISBN 978-158-983600-6.
  • (2012) Congress volume Helsinki 2010 (ed. Martti Nissinen), Supplements to Vetus Testamentum 148, Leiden: Brill; ISBN 978-900-420514-7.

Saksaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (1991) Prophetie, Redaktion und Fortschreibung im Hoseabuch: Studien zum Werdegang eines Prophetenbuches im Lichte von Hos 4 und 11, Alter Orient und Altes Testament 231, Kevelaer: Butzon & Bercker; ISBN 3-7666-9744-7.
  • (2003) Propheten in Mari, Assyrien und Israel (eds. Matthias Köckert & Martti Nissinen), Forschungen zur Religion und Literatur des Alten und Neuen Testaments 201, Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht; ISBN 3-525-53885-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]