Marija Blagoveštšenskaja
Marija Pavlovna Blagoveštšenskaja (ven. Мария Павловна Благовещенская, 23. kesäkuuta 1863 Orenburg[1] – vuoden 1953 jälkeen) oli venäläinen suomalaisen ja skandinaavisen kaunokirjallisuuden kääntäjä.
Marija Blagoveštšenskaja syntyi Orenburgin Nepljujevin kadettikoulun opettajan Pavel Aršaulovin perheeseen. Vuonna 1872 perhe muutti Helsinkiin, jossa Aršaulov sai paikan Aleksanterin kimnaasin rehtorina. Marija vietti nuoruutensa Suomessa, jossa hän opiskeli skandinaavisia kieliä ja suomea. Vuonna 1884 hän meni naimisiin venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajan Vladimir Blagoveštšenskin kanssa.[1]
Blagoveštšenskaja kirjoitti 1880-luvulta lähtien pieniä kertomuksia ja teki käännöksiä ruotsista. 1900-luvun alussa hän toimi kirjallisuuslehtien avustajana, toisinaan salanimellä A. I. Valborg. Blagoveštšenskaja oli myös kirjeenvaihdossa ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja suomalaisten kirjailijoiden kanssa.[1]
Vuonna 1906 perhe muutti Pihkovasta Pietariin, jossa Blagoveštšenskaja tutustui Venäjän pääkaupungin kirjallisuuselämään ja suomalaiseen siirtokuntaan. Samana vuonna ilmestyi hänen ensimmäinen käännöksensä suomesta, Helmi Setälän Surun lapsi. Vuonna 1907 ilmestyi Topeliuksen Välskärin kertomuksia, vuonna 1908 Arvid Järnefeltin Maaemon lapsia ja vuonna 1910 Minna Canthin kertomus Lapsenpiika. 1910-luvulla Blagoveštšenskaja venäjänsi myös Juhani Ahon, Johannes Linnankosken ja Bertel Gripenbergin kertomuksia. Hänen käännöksensä muodostivat huomattavan osan Maksim Gorkin toimittamasta suomalaisen kirjallisuuden antologiasta vuonna 1917.[1]
Ruotsalaisista kirjailijoista Blagoveštšenskajan suosikki oli Selma Lagerlöf, jonka kaksitoistaosaiset kootut teokset ilmestyivät venäjäksi vuosina 1909–1911. Parhaiten hänet tunnetaan norjalaisen Knut Hamsunin teosten venäjäntäjänä. Blagoveštšenskaja vieraili Norjassa vuonna 1909 ja julkaisi seuraavana vuonna laatimansa Hamsunin elämäkerran. Hän käänsi myös tanskalaisia kirjailijoita ja osallistui Henrik Pontoppidanin venäjänkielisten koottujen teosten valmisteluun.[1]
Blagoveštšenskajan myöhemmistä elämänvaiheista ei ole tarkkaa tietoa[2]. Vuonna 1920 hänet mainitaan Tukholmassa käyneen Neuvosto-Venäjän kauppavaltuuskunnan tulkkina[3][4]. Kerrotaan, että Blagoveštšenskaja koulutti skandinaavisten kielten kääntäjiä vielä toisen maailmansodan jälkeen lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikäisenä[2].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Fainštein, M. Š.: ”Iz istorii russko-skandinavskih literaturnyh svjazei: M. P. Blagoveštšenskaja”, Rossijskije ženštšiny i jevropeiskaja kultura: materialy V konferentsii posvjaštšonnoi teorii i istorii ženskogo dviženija, s. 137–143. Sankt-Peterburg: Sankt-Peterburgskoje filosofskoje obštšestvo, 2001. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Blagoveštšenskaja Marija Pavlovna: Izbrannyje sotšinenija i perevody Lib.ru. Viitattu 17.8.2020.
- ↑ Den rådsryska handelsdelegationens resa. Hufvudstadsbladet, 4.4.1920, s. 13. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Historian tekijöitä kohtaamassa. Vapaa Sana, 9.4.1920, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
|
