Siirry sisältöön

Mari Parkkinen

Wikipediasta
Mari Parkkinen
Mikkelin piispa
3.9.2023–
Edeltäjä Seppo Häkkinen
Henkilötiedot
Koko nimi Mari Johanna Parkkinen
Syntynyt6. syyskuuta 1971 (ikä 55)
Mikkeli
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti toimittaja, pappi
Muut tiedot
Koulutus Teologian tohtori (2021)
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen

Mari Johanna Parkkinen (ent. Rautiainen, s. 6. syyskuuta[1] 1971) on teologian tohtori ja Mikkelin hiippakunnan piispa vuodesta 2023 alkaen.

Ennen teologian opintoja Parkkinen (silloinen Rautiainen) työskenteli radiotoimittajana muun muassa Kiss FM -kanavalla, Ylessä Etelä-Savon radiossa sekä Radio Dei -kanavalla.[2] Hän on toiminut aktiivisesti myös useissa kolmannen sektorin järjestöissä vapaaehtoisena.[3]

Parkkinen vihittiin papiksi vuonna 2010, ja hän on toiminut pappina Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa 2011–2014, Suomen Lähetysseuran palveluksessa Jerusalemissa 2014–2017 sekä Imatran seurakunnan kirkkoherrana 2021–2023[1]. Hänen Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2021 tarkastettu väitöskirjansa käsitteli palestiinalaiskristittyjen muuttuvaa uskonnollista kenttää.[4]

Mikkelin hiippakunnan piispa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mari Parkkinen on toiminut Mikkelin hiippakunnan piispana vuodesta 2023 lähtien. Piispana Parkkista pidetään teologisesti liberaalina. Parkkisen on katsottu toisaalta suhtautuvan nuivasti herätysliikkeisiin, mutta häntä on arvosteltu myös varovaisuudesta ja kompromisseista. Teologisesti Parkkinen on pitänyt esillä rukousta ja jumalanpalvelusta.[5]

Yhteiskunnalliset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parkkinen oli Vihreän liiton ehdokas eduskuntavaaleissa 2019 Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Hän sai vaaleissa 721 ääntä.[6] Hän on ollut myös Vihreän liiton jäsen. Parkkisen poliittisten avausten keskiössä oli yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys. Parkkinen on kritisoinut muun muassa Sipilän hallituksen leikkauksia.[7][8]

  • Parkkinen, Mari: Fragmented Religion in a Turbulent Context: The Personal and Communal Dimensions of Christianity in Palestinian Christians Lifeworlds. (väitöskirja) Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, 178, 2021. ISSN: 1798-5633 ISBN 978-952-61-4361-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  1. 1 2 Pappismatrikkeli / Prästmatrikeln, s. 652. Suomen kirkon pappisliitto, 2018. ISBN 978-952-94-0907-5
  2. Vesa Winberg, Petri Kivimäki: Kiss FM teki Mari Parkkisesta julkkiksen – kaksi vuotta seurapiirien säihkettä riitti, ja nyt hän on kirkkoherra Yle.fi. 6.2.2022. Viitattu 4.9.2023. * Heikki Paatelma: Mikkelin uusi piispa on halunnut julistaa evankeliumia – sekä radiossa että kirkossa Seurakuntalainen.fi. 19.6.2023. Viitattu 4.9.2023.
  3. Paula Huhtala: Mikkelin piispaksi valittu Mari Parkkinen on neljäs naispuolinen piispa Suomessa – ”Kirkon tehtävä on olla yhteiskunnallinen vaikuttaja ja nostaa esiin merkittäviä asioita” Kirkko ja kaupunki. 16.6.2023. Viitattu 4.9.2023.
  4. TM Mari Parkkinen, väitös 9.12.: Palestiinalaiskristittyjen uskonnollinen kenttä muutoksessa Itä-Suomen yliopisto. 2.12.2021. Viitattu 4.9.2023.
  5. Piispat syynissä: Mari Parkkinen on valovoimainen, mutta varovainen Kotimaa. 5.5.2026. Viitattu 18.5.2026.
  6. Vaalikone 2019 Yle. Viitattu 30.3.2026.
  7. "Pidetään kaikki mukana laivassa". Juvan Lehti, 28.3.2019, nro 13, s. 11.
  8. "Koulutuspaikoista on pidettävä kiinni". Länsi-Savo, 8.3.2019, nro 65, s. 10.
Mikkelin piispan vaakuna Edeltäjä:
Seppo Häkkinen
Mikkelin piispa
2023–
Seuraaja:
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.