Siirry sisältöön

Asikkalan seurakunta

Wikipediasta
Asikkalan evankelis-luterilainen seurakunta

tunnus

sijainti

Asikkalan kirkko
Asikkalan kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Mikkelin hiippakunta
Rovastikunta Päijät-Hämeen rovastikunta
Pääkirkko Asikkalan kirkko
Perustettu 1848
 Erotettiin Hollolan seurakunnasta 1848
Jäsenmäärä 5 162[1] (2025)
– Osuus asukkaista n. 65,8 %[2]
Kirkkoherra Jari Laulainen
Verkkosivusto

Asikkalan seurakunta on Asikkalan alueella toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka kuuluu Mikkelin hiippakuntaan ja Päijät-Hämeen rovastikuntaan.

Seurakunnan kirkkoherrana toimii Jari Laulainen.[3]

Vuoden 2025 lopussa Asikkalan seurakuntaan kuului 5 162 jäsentä[1], mikä oli noin 65,8 prosenttia kunnan asukkaista[2]. Jäsenmäärä on ollut 2000-luvulla melko tasaisessa laskussa.[4]

Hollolan emäseurakunta perustettiin 1200-luvulla. Asikkalasta tuli vuonna 1547 Hollolan emäseurakunnan kappeli. Asikkalan seurakunta itsenäistyi vuonna 1848 emäseurakunnasta.[5]

Seurakunnan päätoimipaikka on Asikkalan kirkko. Vuodesta 1961 alkaen on Asikkalan evankelis-luterilaisella seurakunnalla ollut toinenkin kirkko, Kalkkisten kirkko, joka oli ollut vuodesta 1910 alkaen rukoushuone.

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Asikkalan seurakunnan kirkkoherroina:[6]

  1. 1 2 Jäsentilasto 2025 (Valitse "Aluevalinta"-kohdassa "Talousyksiköt", poista rasti "All"-kohdasta, valitse alue) kirkontilastot.fi. Viitattu 23.1.2026.
  2. 1 2 Väestörakenteen ennakkotiedot alueittain (Valitse kuukausi ja alue sekä muissa kohdissa "Yhteensä", paina "Näytä taulukko") Tilastokeskus. Viitattu 23.1.2026.
  3. Yhteystiedot Asikkalan seurakunta. Viitattu 14.10.2023.
  4. Jäsentilasto 1999-2023 kirkontilastot.fi. Viitattu 8.4.2025.
  5. Asikkala ja seutu asikkalanmuseo.fi. Viitattu 14.10.2023.
  6. Seurakunta: Asikkala Suomen sukututkimusseura. Viitattu 2.9.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]