Asikkalan kirkko
| Asikkalan kirkko | |
|---|---|
 Asikkalan kirkko |
|
| Sijainti | Asikkala |
| Seurakunta | Asikkalan seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1880 |
| Suunnittelija | Georg Wilenius |
| Materiaali | tiili |
| Istumapaikkoja | 1300 |
| Tyylisuunta | uusgotiikka |
 |
|
Asikkalan kirkko on Asikkalan evankelis-luterilaisen seurakunnan pääkirkko, joka on valmistunut 1880 Georg Wileniuksen suunnitelmien mukaan. Pääkirkon lisäksi Asikkalan seurakunnalla on Vääksyssä seurakuntatalo ja Kalkkisissa Kalkkisten kirkko (valmistui rukoushuoneeksi 1910, vihittiin kirkoksi 1961).
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asikkalan nykyinen tiilikirkko on Asikkalassa järjestyksessä toinen. Nykyistä kirkko edeltänyt puukirkko oli rakennettu todennäköisesti 1660-luvulla. Se oli puinen ristikirkko ja ensimmäisiä Suomessa rakennettuja ristikirkkoja. Kirkko purettiin 1892 uuden kirkon valmistuttua. On arveltu, että läheisellä Vähän-Äiniön niemellä olisi sijainnut pieni puukappeli jo 1500-luvulla, mutta siitä ei ole löydetty varmoja kirjallisia tai arkeologisia todisteita.
Asikkalan seurakunta mainitaan ensimmäisen kerran historiankirjoissa vuonna 1548, jolloin se oli Hollolaan kuuluva autiokappeli. Seurakunnalla on todennäköisesti ollut myös saarnahuone, mutta mitään kirjallisia tietoja ei 1500-luvulta ole juuri säilynyt. Vuodelta 1582 on mainittu Asikkalan pappina muuan "herra Anders Sigfrid". Varmuudella sai pitäjä oman kappelikirkon ja papin kuitenkin vasta 1600-luvun puolella. Hollolan papit kävivät määräsunnuntaisin pitämässä jumalanpalveluksia Asikkalan saarnahuoneessa, ja asikkalalaiset kävivät muulloin Hollolan emäkirkolla.
Vuoden 1606 henkiveroluetteloon on merkitty Hollolassa olevan 3 pappia, nimittäin kirkkoherra ja kaksi kappalaista. 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tapahtui Asikkalan seurakunnassa kaksi merkittävää muutosta: seurakunta sai kirkon ja oman papin. Vuoden 1690 piispantarkastuspöytäkirjassa on maininta kirkon perustamisesta maaliskuun 24. päivänä 1608 ja lopullisesta valmistumisesta elokuun 24. päivänä 1612. Tieto rakentamisajasta ei ole varma, eikä tiedetä, tarkoitettiinko kirkolla nykyistä edellistä vai jotakin vanhempaa kirkkorakennusta.
Ensimmäinen täysin varmasti tunnettu Asikkalan kappalainen on herra Eskil, joka mainitaan senaikaisissa tuomiokirjoissa vuosina 1641-1648. Luultavaa on, että Asikkalaan on saatu vasta piispa Rothoviuksen virkakaudella 1630-luvulla vakinaisesti paikan päällä asunut kappalainen. Rothovius antoi määräyksen, että emäseurakuntien ylimääräisten kappalaisten oli muutettava kappeleihinsa.
Asikkalan kappeliseurakunnan väkiluku 1700-luvun puolivälissä oli noin 2 300 henkeä, mutta vuonna 1805 jo 4 248, vuonna 1840 5 366 ja 1860 7 519 henkeä. Väkiluvun kasvaessa heräsi kysymys Asikkalan muodostamista omaksi kirkkoherrakunnaksi. Lokakuun 26. päivänä 1819 pidettiin pitäjänkokous, jossa yksimielisesti päätettiin, että silloin, kun kysymys Hollolan emäseurakunnan jaosta tulisi esille, oli anottava Asikkalan muodostamista omaksi kirkkoherrakunnaksi. Kysymys tuli uudestaan ajankohtaiseksi, kun Hollolan seuraava kirkkoherra, rovasti Bouncht kuoli vuonna 1846. Hollolan kirkossa pidettiin elokuun 2. päivänä 1846 suuri pitäjänkokous, jossa piispa Zacharias Cygnaeus itse toimi puheenjohtajana. Päätettiin, että Asikkalasta muodostuisi oma kirkkoherrakunta, ja että siihen liitettäisiin Vesivehmaan, Viitailan ja Lumialan kylät Hollolan emäseurakunnasta. Seurakunta itsenäistyi 1848.
Tämän jälkeen päätettiin rakentaa uusi kirkko vanhan, ahtaaksi käyneen puukirkon tilalle. Uusi kirkko päätettiin rakennettava tiilistä ja läheiselle Makasiininmäelle. Piirustukset tilattiin arkkitehti Georg Wileniukselta ja ne hyväksyttiin senaatissa 23. elokuuta 1877. Kirkon rakentaminen päästiin aloittamaan vuonna 1878. Kivijalka oli valmis jo seuraavana vuonna, ja muurari sai miljoonan tiilen kirkon ulkoseinät muurattua räystäisiin asti ennätyksellisessä 35 päivässä. Kirkko oli lopulta valmis vuonna 1880, ja lokakuun 24. päivänä samana vuonna toimitettiin vihkiminen. Vihkimistoimituksen suoritti piispa Anders Johan Hornborg.
Vanhasta kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti korvaamattomasta puukirkosta tehtiin piirustukset ennen kuin se purettiin 1892. Sen kahdeksankulmaisen kellotapulin alaosa on nykyisin Asikkalan hautausmaan porttirakennuksena.
Kirkkorakennus ja sistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Malliltaan Asikkalan kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka runkohuoneeseen liittyy poikkilaiva ja särmikäs kuoriosa. Tyyliltään kirkko liittyy aikakauden tiiligotiikkaan, vaikka sen yksityiskohdat edustavatkin pikemminkin romaanista tyyliä. Interiööri on tyypillistä uusgotiikkaa. Kirkkosali on jaettu kolmeen laivaan puupylväin, jotka kannattavat parvia. Keskilaivaa kattaa taitteinen lautakatto. Kirkon sisäkorkeus on 16 metriä ja tornin risti on 54 metrin korkeudessa. Pinta-ala on 660 m² ja istumapaikkoja siellä on noin 1 300.
Kirkkoa lämmitettiin alun perin neljällä kaminalla, mutta nykyään kirkon lattian alla toimii lämminilmalämmitys. Urut on rakentanut hollolalainen urkutehdas Jurva vuonna 1902 ja niissä on 32 äänikertaa.
Alttaritaulu "Ristiinnaulittu Kristus" on hovimaalari Robert Wilhelm Ekmanin vuonna 1855 maalaama, ja se oli jo vanhassa kirkossa. Taiteilija Lauri Ahlgrén valmisti vuonna 1983 kuorin kolmeen ikkunaan lasimaalaukset Kolmiyhteisen Jumalan vertauskuvista.Vasemmalla on Jeesuksen, keskellä Isän ja oikealla Pyhän Hengen vertauskuvia, seitsemän jokaisessa ikkunassa. Sininen yleissävy sopii hyvin kirkon sisustukseen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anneli Mäkelä: Asikkalan kirkkojen historia. Asikkalan seurakunta, 1980.
- Markku Haapio ja Laura Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. Etelä-Suomen Kustannus Oy. ISBN 951-9064-28-1
- Y.S. Koskimies: Asikkalan seurakunnan vaiheet 1547–1947.
- Carolus Lindberg: Suomen kirkot. Maamme kirkkorakennuksia käsittelevä tietoteos. Kustantaja Kuvataide, Helsinki 1934.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Asikkalan kirkko Wikimedia Commonsissa
- Asikkalan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.