Mad Tv

Wikipedia
Ohjattu sivulta Mad TV
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mad Tv:n logo

MADtv on yhdysvaltalainen komediasarja, joka aloitti vuonna 1995. Sarja perustuu huumorilehteen Mad. Sarjassa tehdään eniten pilaa julkisuuden henkilöistä, kuten esimerkiksi Oprah Winfreysta ja John Maddenista. Sarjassa on näytellyt vuosien varrella erittäin monta näyttelijää. Yhdysvalloissa FOX pyörittää nytmilloin? neljättätoista kautta, kun taas suomessa Sub näyttää yhdeksättä kautta. Sarjaa on esitetty tähän mennessä 316 jaksoa (15. marraskuuta 2008). Kausi 14 on toistaiseksi sarjan viimeinen, sillä Fox on päättänyt lopettaa ohjelman sen tuottamisen ollessa liian kallista. Päätuottaja David Salzman on kuitenkin vuosien aikana saanut useita ostotarjouksia Madista monelta eri kanavalta, joten on mahdollista, että Madtv nähdään ensi syksynä jollain toisella kanavalla.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelossa on sarjan tämänhetkiset näyttelijät:

Näyttelijä Vuosina
Arden Myrin 2005-
Bobby Lee 2001-
Crista Flanagan 2005-
Johny A. Sanchez 2007-
Keegan-Michael Key 2004-
Nicole Parker 2003-2008
Eric Price 2008-
Lauren Pritchard 2008-
Matt Braunger 2008-
Erica Ash 2008-

Kaikkiaan 12 näyttelijää on tehnyt Mad Tv:ssä yli sata jaksoa. Seuraavassa lista eniten jaksoja tehneistä näyttelijöistä.

Näyttelijä Jaksomäärä
Michael McDonald 238
Aries Spears 198
Debra Wilson 196
Mo Collins 150
Bobby Lee 146
Nicole Sullivan 140
Alex Borstein 121
Will Sasso 121
Stephnie Weir 120
Frank Caliendo 117
Phil LaMarr 112
Ike Barinholtz 112
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.