Maarit Toivanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maarit Hannele Toivanen (ent. Toivanen-Koivisto, s. 27. joulukuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen liike-elämän vaikuttaja. Hän omistaa lapsineen suomalaisen perheyritys Conficap Oy:n, jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimii.[2] Toivanen toimi vuosina 2001–2015 Onvest-konsernin toimitusjohtajana ja 2001–2018 hallituksen puheenjohtajana. Hän toimi myös Onvest-konserniin kuuluvan Onninen-perheyrityksen hallituksen jäsenenä vuodesta 1998 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2000 vuoteen 2015.[2]

Vuonna 2008 Maarit Toivaselle myönnettiin toisena naisena Suomessa vuorineuvoksen arvonimi.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maarit Toivasen vanhemmat olivat vuorineuvos Erkki J. Toivanen ja Anja Toivanen o.s. Auriala (1927–2007[3]), joka oli Onninen-yrityksen perustaja kauppaneuvos Alfred Onnisen tyttärentytär. Toivanen edustaa perheyrityksen neljättä sukupolvea.[1]

Koulutukseltaan Toivanen on ekonomi Uppsalan yliopistosta vuodelta 1978.[1] Valmistumisensa jälkeen hän on toiminut erinäisissä tehtävissä perheyrityksessään. Hän on työskennellyt Onninen Oy:n myyntisihteerinä (1978–1979), ilmastointiostajana (1979–1980), ostajana (1980–1982 ja 1984–1987), Elektro-Sähkö Oy:n myymäläpäällikkönä (1982–1984), Onninen Oy:n tuotepäällikkönä (1987–1988), ostopäällikkönä (1988–1995) ja laatupäällikkönä (1995–1998). Ennen nousemista Onvestin toimitusjohtajaksi Toivanen oli sen kehityspäällikkö (1998–1999), rahoituspäällikkö (1999–2000) ja rahoitusjohtaja (2000–2001).[1]

Toivanen on ollut jäsen muun muassa Itellan (2007[4]–2014[5]), Tulikiven (2007[1]–2013[6]), Rautaruukin (2003–2004), Neste Oilin, Pohjolan (2004–2005) ja Suomen Messujen hallituksissa.[1] Hän on myös jäsen Perheyritysten liiton valtuuskunnassa.[7] Hän on ollut Keskuskauppakamarin hallituksen toinen varapuheenjohtaja. Keväällä 2019 Toivanen valittiin Vantaan Viihdeorkesterin puheenjohtajaksi.[8]

Vuonna 2006 Talouselämä valitsi Maarit Toivasen Suomen vaikutusvaltaisimmaksi naisjohtajaksi.[9] Toivanen oli myös Helsingin Sanomien "Suomen 100 parasta naista" -listalla vuonna 2011.[10] Aalto-yliopisto nimitti Toivasen kunniatohtoriksi keväällä 2011.[11] Vuonna 2012 hän sai Vantaa-mitalin.[12]

Joulukuussa 2014 Toivanen ilmoitti muuttavansa perheineen Portugaliin Suomen perintöverotuksen vuoksi.[13] Keväällä 2018 hän palasi takaisin Suomeen johtamaan jakautuneen Onvestin pohjalta syntynyttä perheyhtiötään Conficapia.[14]

Ansio- ja kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskuskauppakamarin kultainen ansiomerkki 2008, Maanpuolustusmitali miekkojen kera 2011, Perheyritysten liiton kultainen ansiomerkki sinisellä nauhalla 2012, Vantaa Mitali 2012, Kauppakamarin ansioristi 2013, Sotilasansiomitali 2014

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Valtonen, Heli: Vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto (1954–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.11.2014
  2. a b Conficap: Organisaatio Conficap Oy. Viitattu 21.2.2024.
  3. Vesikansa, Jyrki: Toivanen, Erkki Jalmari (1927 - 2000) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.3.2007, päivitetty 17.9.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 21.2.2024.
  4. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2007 Itella. Viitattu 6.6.2011.
  5. Hallitus Itella. Viitattu 30.11.2014.
  6. Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Tulikivi. Arkistoitu 6.12.2014. Viitattu 30.11.2014.
  7. Perheyritysvaltuuskunta 2014 Perheyritysten liitto. Viitattu 30.11.2014.
  8. Vantaan Viihdeorkesteri sai uuden puheenjohtajan Vantaan Sanomat. Viitattu 5.6.2019.
  9. Maarit Toivanen-Koivisto Suomen vaikutusvaltaisin naisjohtaja 7.4.2006. Hs.fi. Viitattu 6.6.2011. [vanhentunut linkki]
  10. HS valitsi Suomen 100 parasta naista Hs.fi. 6.3.2011. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 6.6.2011.
  11. Promootio 2011 - Kunniatohtorit Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu. Arkistoitu 6.5.2011. Viitattu 6.6.2011.
  12. Vantaa-mitali Maarit Toivanen-Koivistolle 26.11.2012. Keskuskauppakamari. Arkistoitu 4.12.2014. Viitattu 30.11.2014.
  13. Jyrki Iivonen: Suomalainen vuorineuvos pakenee perintöveroa Portugaliin – "Tämä on ainoa mahdollisuus" Helsingin Sanomat. 23.12.2014. Arkistoitu 6.1.2015. Viitattu 3.1.2015.
  14. Eeva-Stiina Pesonen: Perintöveroja Portugaliin paennut vuorineuvos Maarit Toivanen palasi Suomeen – ”Nyt on taas uutta annettavaa bisnekseen” Kauppalehti. Viitattu 5.6.2019.