MV Joyita

MV Joyita
MV Joyita löydettäessä vuonna 1955.
Lippuvaltio	USA (-1956),  GBR (1956-)
Kotipaikka	Los Angeles
Omistaja	Roland West (1931–1936) Milton E. Beacon (1936–1941) US Navy (1941–1948) Louis Brothers (1948–1950) William Tavares (1950–1952) Dr Katharine Luomala (1952–1955) David Simpson (1956–1960s) Robin Maugham (1960s–1966) Major J. Casling-Cottle (1966-1970s)
Rakennustelakka	Wilmington Boat Works
Vesillelasku	1931
Status	Sotapalveluksessa 1941-1946; Hajonnut Levukassa 1970-luvulla
Tekniset tiedot
Pituus	21 m
Leveys	5,2 m
Syväys	2,3 m
Bruttovetoisuus (GT)	70 tonnia
Koneisto	kaksi Gray-meridieselmoottoria,
Koneteho	á 225 hv / 168 kW
Lastikapasiteetti	47 tonnia
Infobox OK

MV Joyita oli vuonna 1931 rakennettu moottorialus, joka löydettiin ajelehtimasta eteläiseltä Tyynellämerellä vuonna 1955 yli kuukausi katoamisensa jälkeen. Aluksen miehistö ja matkustajat olivat kadonneet, ja alus oli erittäin huonossa kunnossa.

Alus

Aluksen mitat olivat: pituus 21 metriä, leveys 5,2 metriä, syväys 2,3 metriä, nettovetoisuus 47 tonnia ja brutto noin 70 tonnia. Aluksen tankkeihin mahtui 2 500 gallonaa (US, 9 500 litraa) vettä ja 3 000 gallonaa (11 400 l) dieselöljyä. Aluksen runko oli tehty kahden tuuman pyökki- ja tammilaudoista ja sen kansi tiikistä. Aluksesta sanottiin, että "se kellui kuin ankka".

Joyitassa oli kaksi Gray-meridieselmoottoria, á 225 hv, sekä kaksi muuta moottoria generaattoreita varten.

Käyttöhistoria

Alus rakennettiin vuonna 1931 huvijahdiksi elokuvaohjaaja Roland Westille, joka nimesi laivan vaimonsa, näyttelijä Jewel Carmenin, mukaan. Nimi "Jewel" on suomeksi "jalokivi", nimi Joyita taas "pikku jalokivi". Vuonna 1936 alus myytiin ja rekisteröitiin Milton E. Beaconin nimiin. Tänä aikana laiva teki useita matkoja Meksikoon ja 1939-1940 San Franciscon maailmannäyttelyyn. Tällöin laivan päällikkönä toimi Chester Mills.^lähde?

Toisen maailmansodan aikana alus otettiin laivaston palvelukseen ja se toimi partioaluksena Pearl Harbourin lähivesillä vuodesta 1941. Vuonna 1943 alus ajoi karille vahingoittuen pahasti, mutta se korjattiin, koska laivasto tarvitsi kipeästi aluksia. Sen korjauksessa käytettiin galvanoituja rautaputkia messinkisten tai kuparisten sijaan sodanaikaisen materiaalipulan takia. Sodan jälkeen vuonna 1946 tarpeettomaksi jääneestä aluksesta poistettiin suurin osa sen varustuksesta.

Vuonna 1948 aluksen osti Louis Brothers -niminen yritys. Tässä vaiheessa alukseen asennettiin sen kuuluisa korkkivuoraus sekä jäähdytyslaitteisto. Vuonna 1950 omistajaksi tuli William Tavares; hänellä ei ollut sille juuri käyttöä, joten vuonna 1952 Joyitan osti Havaijin yliopiston professori Katharine Luomala (joka oli syntynyt Minnesotassa suomalaissyntyisisille siirtolaisvanhemmille). Hän vuokrasi laivaa, ja sitä käytettiin kauppa- ja kalastusretkialuksena. Aluksen päällikkönä toimi brittiläissyntyinen, Samoalla asuva Thomas H. "Dusty" Miller.^lähde?

Katoaminen

Joyitan suunniteltu reitti ja löytöalue.

Lokakuun 3. päivän aamuna 1955 Joyita lähti Samoalta kohti Tokelau-saaria, noin 430 km pohjoiseen. Laivan oli määrä lähteä jo edellisenä päivänä keskipäivällä, mutta lähtö viivästyi paapuurin puoleisen moottorin kytkimen hajottua. Joyita lähti lopulta vain yhdellä toimivalla koneella. Aluksessa oli 16 hengen miehistö sekä yhdeksän matkustajaa, joista kaksi oli lapsia. Matkustajien joukossa oli yksi hallituksen viranomainen, tohtori Alfred "Andy" Denis Parsons, joka oli menossa suorittamaan amputaatiota. Lastina aluksessa oli lääketarvikkeita, puutavaraa, 80 kpl tyhjiä 200 litran öljytynnyriä ja sekalaista ruokatavaraa.

Matkan odotettiin kestävän 41-48 tuntia, ja perille aluksen piti saapua lokakuun 5. Paluumatkalla lastiksi olisi ollut kopraa.^lähde?

Alusta alettiin etsiä lokakuun 6. päivänä, kun sitä ei kuulunut perille. Uuden-Seelannin kuninkaallisten ilmavoimien lentokoneet etsivät alusta 260 000 neliökilometrin alueelta tuloksetta.^lähde?

Löytyminen

Meren laivaan aiheuttamat huomattavat vauriot.

Viisi viikkoa myöhemmin marraskuun 10. ajelehtiva Joyita löydettiin 1000 kilometriä länteen suunnitellulta reitiltään, kun Fidžin Suvan ja Tokelaun Funafutin väliä liikennöivä kauppa-alus havaitsi sen Vanua Levusta pohjoiseen. Alus oli puolittain upoksissa ja kallistunut paapuurin puolelle niin, että sen puolen parras oli vedessä. Miehistöstä ja matkustajista ei ollut merkkiäkään. Myös osa lastista oli kateissa. Aluksen radio oli asetettu kansainväliselle hätätaajuudelle 2182 kHz.

• Merirokkojen esiintyminen normaalin vesilinjan yläpuolella osoitti aluksen olleen kallistuneena jo jonkin aikaa.
• Kansirakenteet olivat vahingoittuneet. Avoin komentosilta oli rikkoutunut, ja kajuutassa oli joitain vaurioita ja rikkoutuneita ikkunoita. Kajuutan taakse oli viritetty markiisi.
• Joyitan kevytvene ja kolme Carley-pelastuslauttaa olivat poissa. Aluksella oli ollut liian vähän pelastusliivejä lähtiessä.
• Tyyrpuurin puoleinen kone oli peitelty matoilla, ja paapuurin koneen kytkin oli yhä hajotettuna osiin, mikä osoitti aluksen matkanneen yhdellä moottorilla.
• Ylimääräinen pumppu oli viritetty konehuoneeseen moottoreiden väliin, mutta sitä ei oltu kytketty.
• Aluksen radio oli viritetty hätätaajuudelle, mutta tutkimuksissa havaittiin katkos antennin johdossa, minkä takia sen kantomatka oli vain noin 3 kilometriä. Katkosta ei havainnut, koska se oli maalattu piiloon.
• Sähköiset kellot olivat pysähtyneet osoittamaan aikaa 22.25 ja aluksen valojen kytkimet olivat päällä osoittaen, että mitä tahansa tapahtuikin, se sattui yöllä. Aluksen lokikirjaa, sekstanttia, kronometria ja muita navigoinnin apuvälineitä eikä myöskään Millerin laivassa säilyttämiä ampuma-aseita löydetty.
• Lääkärin laukku oli kannella, ja siitä löytyi stetoskooppi, skalpelli ja verentahrimaa sideharsoa.

Joyitan tankeissa oli yhä polttoainetta; käytetyn polttoaineen määrästä pääteltiin aluksen matkanneen arviolta 390 km ennen sen hylkäämistä, jolloin matkaa Tokelauhun oli enää alle 80 km. Vuodon epäillään alkaneen klo 21 jälkeen matkan toisena yönä, jolloin matkalaisilla oli yhä 9 pimeää yön tuntia edessään.

Löydettäessä Joyitan pilssi ja alemmat kannet tulvivat mutta runko vaikutti ehjältä. Hinattuaan Joyitan Suvaan tutkijat kuulivat veden virtaavan alukseen. Havaittiin aluksen moottorien jäähdytysvesiputken rikkoutuneen galvaanisen korroosion takia, minkä vuoksi vesi pääsi virtaamaan pilssiin. Miehistö olisi huomannut tämän vasta, kun vesi jo huuhtoi konehuoneen lattiaa, minkä jälkeen olisi ollut lähes mahdotonta paikallistaa vuotoa. Aluksen pilssipumppuja ei oltu varustettu suodattimilla ja ne olivat tukkeutuneet, minkä takia vettä ei voitu pumpata pois.^lähde?

Meriselitys

Meriselityksen mukaan alus oli huonossa kunnossa, mutta matkustajien ja miehistön kohtalo oli "selvittämätön tutkimuksessa selvinneiden todisteiden nojalla". Selvittämätön asia oli myös pelastuslauttojen poissaolo ja se, että aluksella olleet vapaaehtoisesti poistuivat aluksesta niillä. Joyita oli kuljettanut myös jäähdytettyä lastia, ja sitä varten sen ruumaan oli tehty 18 m³ korkkivuoraus, mikä teki siitä käytännössä uppoamattoman. Lisäkantavuutta tarjosivat lastina olleet tyhjät öljytynnyrit.^lähde?

Meriselitys vastasi vain kysymykseen, miksi alus puolittain upposi. Syyksi löydettiin puhkisyöpynyt jäähdytinvesiputki. Pilssipumput osoitteutuivat hyödyttömiksi tukkoon menemisen takia. Joyitassa ei ollut vedenpitäviä osastoja rungossa eikä pilssissä osastoja. Vesi tulvi lopulta alakansille asti. Laivan alettua painua samalla syvemmälle sen ainoa toimiva kone ei jaksanut ylläpitää tarpeellista vauhtia, jotta sitä olisi voitu ohjata. Joyita kallistui lopulta siihen asentoon, missä se löydettiin. Normaalisti alus olisi uponnut tähän, mutta Joyita pysyi pinnalla korkkivuorauksen ja lastina olleiden tynnyreiden avulla.^lähde?

Meriselityksessä kiinnitettiin huomiota päällikkö Millerin toimintaan ja pidettiin vastuuttomana hänen päätöstään lähteä valtamerimatkalle, vaikka aluksessa oli vain yksi toimiva moottori sekä lukuisia muita pikkuvikoja. Myös toimivan radion ja asianmukaisesti varustettujen pelastusveneiden puuttumiset olivat vakavia rikkeitä. Miller oli myös päästänyt Joyitan luvan matkustajien kuljettamiseksi vanhenemaan.^lähde?

Meriselityksessä ei mainittu aluksesta löydettyjä käytettyjä lääkintävälineitä.^lähde?

Teorioita

Joyitan haaksirikkoa on joskus verrattu "Tyynen valtameren Mary Celesteksi". Siitä on tehty lukuisia kirjoja ja dokumenttielokuvia, joissa tarjotaan selitystä järkevistä olettamuksista aina paranormaaleihin ilmiöihin.^lähde?

Eniten onkin arvuuteltu sitä, miksi miehistö ja matkustajat eivät pysyneet aluksessa, jos tapahtumien alkusyy oli vain konehuoneen tulviminen ja aluksen uppoamisen tiedettiin olevan mahdotonta.^lähde?

Vahingoittunut päällikkö

Koska päällikkö Miller tiesi Joyitan hyvästä kelluvuudesta ja korkkivuorauksesta, on spekuloitu, että hänen on täytynyt joko kuolla tai vahingoittua jollain tapaa, koska löydetyt verisen sidetarpeet osoittavat jonkun tarvinneen ensiapua. Teorian mukaan, koska päällikkö ei ollut kykenevä rauhoittamaan toisia laivalla olleita, he panikoivat laivan alkaessa upota ja siirtyivät sitten pelastuslautoille. Tämä ei ota kuitenkaan huomioon sitä, että aluksen navigointivälineet samoin kuin myös osa lastista puuttui (paitsi jos joku oli löytänyt hylyn ja ottanut osan lastista ennen sen virallista löytämistä).^lähde?

Millerin ystävä, kapteeni S. B. Brown, oli vakuuttunut, ettei Miller olisi koskaan poistunut aluksesta elossa, koska tämä tiesi sen rakenteen. Brown tiesi jännitteestä Millerin ja laivan perämiehenä olleen amerikkalaisen Chuck Simpsonin välillä. Jännite olisi voinut purkautua tappeluna miesten välillä, jolloin toinen tai kumpikin olisi pudonnut laidan yli jättäen aluksen ilman kokenutta päällikköä ja selittäisi sen, miksi aluksessa olleet panikoivat aluksen alkaessa upota, muttei verisiä siteitä.^lähde?

"Japsit asialla" ja muita teorioita

Sanomalehtiotsikoissa epäiltiin japanilaisten olleen asialla.

Fidžillä ilmestyvä Times and Herald -lehti lainasi "luotettavasta lähteestä" peräisin olevaa tietoa, jonka mukaan Joyita olisi matkannut japanilaisten kalastusalusten keskeltä ja "oli havainnut jotain, mitä japanilaiset eivät olisi halunneet heidän nähdä".^lähde?

The Daily Telegraph -lehti esitti teorian, jonka mukaan syrjäisestä tukikohdasta toimivat vielä aktiiviset, 2. maailmansodan aikaiset Japanin sotavoimien jäännökset olisivat syyllisiä katoamiseen. Tuolla alueella oli yhä voimakas japanilaisten vastainen tunnelma sodan tuhojen seurauksena. Lisäksi siellä ei pidetty japanilaisten kalastusalusten liikehdinnästä alueella. Nämä teoriat saivat tuulta alleen, kun Joyitaa siivottaessa löytyi "Made in Japan" -merkillä varustettuja veitsiä. Veitset havaittiin kuitenkin liian vanhoiksi ja lisäksi rikkoutuneiksi; niiden arveltiin jääneen alukseen, kun sitä käytettiin kalastusaluksena 1940-luvun lopulla.^lähde?

Syylliseksi ehdotettiin myös neuvostoliittolaista sukellusvenettä, joka "kidnappasi aluksen matkustajat keskellä kasvavaa kylmän sodan ajankohtaa."

Yhden teorian mukaan nykyajan merirosvot olisivat tappaneet miehistön ja matkustajat ja heittäneet heidät haiden ruoaksi varastaen puuttuvan lastin.

Vakuutuspetos?

Miller oli tehnyt paljon velkaa epäonnistuneilla kalastusmatkoilla. Oli kuitenkin mahdotonta nähdä asiaa vakuutuspetoksena, koska aluksen pohjaventtiilit olivat kiinni, alusta oli mahdoton tahallisesti upottaa ja koska Miller ollut laivan omistaja.^lähde? Millerille oli lisäksi tuottoisaa vuokrata laivaa viranomaiskäyttöön säännöllisiin matkoihin Samoan ja Tokelaun välillä, ja nämä matkat olisivat nopeasti kattaneet hänen velkansa.^lähde?

Joyitan kapina

Yksi Joyitan omistajista oli kirjailija Robin Maugham, joka tutki laivan tapausta vuosia ja julkaisi tutkimuksistaan kirjan The Joyita Mystery (1962). Maugham on samaa mieltä, että tapahtumat alkoivat putkiston rikkoutumisen aiheuttamasta vuodosta ja pumppujen epäkuntoisuudesta. Toisen moottorin päällä olevat matot selittyvät joko yrityksenä tukkia vuoto tai sähköjärjestelmän suojeluyrityksenä, kun nouseva vesi saavutti vauhtipyörän, joka sitten roiski vettä ympäriinsä. Samanaikaisesti Joyita joutui kokemaan yhä suurempia maininkeja ja kovaa merenkäyntiä.

Kapteeni Miller tiesi, ettei Joyita voinut upota, joten hän jatkoi epätoivoisesti eteenpäin kohti päämäärää saadakseen rahaa velkojensa maksuun. Perämies Simpson ja mahdollisesti joitain muita miehistön jäseniä ovat voineet vaatia matkan keskeyttämistä ja takaisin kääntymistä. Tämä on voinut johtaa kapinaan ja tappeluun, jossa Miller sai vakavia vammoja. Laiva joutui huonompaan säähän, jossa tuulet olivat noin 18 m/s. Vain yhdellä toimivalla koneella ja vuotavalla pilssillä varustettu alus alkoi nyt kallistua. Konehuoneen tulviminen on lopulta sammuttanut myös tyyrpuurin moottorin ja sammuttanut sähköt aluksesta. Aluksen valtaansa ottanut Simpson teki nyt päätöksen hylätä laiva ja poistua mukanaan laivan navigointivälineet, lokikirja, tarvikkeita ja vahingoittunut Miller.

Maughamin mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Simpsonkaan olisi hylännyt puolittain uponnutta, mutta yhä kelluvaa alusta ottaakseen Tyynen valtameren vastaan avoimilla pelastuslautoilla. Maugham ehdottaa, että laivalla olijat havaitsivat lähellä saaren tai riutan ja yrittivät edetä sinne mutta että kovat tuulet ja aallot veivät lautat ulapalle jättäen Joyitan ajelehtimaan tyhjänä. Aluksessa löydettäessä havaitut vauriot olivat aaltojen ajelehtiessa aiheuttamia.^lähde?

Joyita vuoden 1955 jälkeen

Heinäkuussa 1956 Joyita myytiin huutokaupassa Fidžillä asuvalle David Simpsonille 2 425 Ison-Britannian punnan hintaan. Samana vuonna alus pääsi jälleen merille, kun se oli korjattu merikelpoiseksi. Alus siirrettiin ilman lupaa USA:n lipun alta Britannian lipun alle, mikä aiheutti laillisuusongelmia. Tammikuussa 1957 laiva ajoi karille 13 matkustajaa kyydissä Koron merellä itään Fidžistä [1]. Korjauksen jälkeen 1958 lokakuussa alus aloitti säännöllisen liikennöinnin Levukan ja Suvan välillä.^lähde?

Alus ajoi jälleen karille 1959 marraskuussa Vatuvalussa Levukan lähellä. Nousuvesi irrotti aluksen karilta, mutta satamaan hinatessa se alkoi vuotaa rikkoutuneesta saumasta. Pumput käynnistettiin, mutta koska venttiilit oli asennettu väärinpäin, ne pumppasivat vettä sisälle eivätkä ulos. Joyita sai nyt "epäonnen laivan" maineen, ja sen omistajat hylkäsivät sen rannalle riisuttuaan siitä kaiken käyttökelpoisen. Hylky myytiin 1960-luvun alussa brittiläiselle kirjailijalle Robin Maughamille, joka kirjoitti siitä kirjan The Joyita Mystery (1962).[2] (Arkistoitu – Internet Archive) Vuonna 1966 aluksen hylky myytiin Levukassa turismi- ja PR-toimistoa pitäneelle majuri J. Casling-Cottlelle. Hänellä oli suunnitelmia muuttaa vielä kelluva hylky museoksi ja teehuoneeksi, mutta suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet. Hylky vaurioitui jokaisessa myrskyssä yhä enemmän ja hajosi pala palalta. Hylky hajosi täydellisesti 1970-luvun loppuun mennessä.

Maaliskuussa 1975 Samoan Postitoimisto julkaisi viiden postimerkin sarjan Joyitan mysteeristä.

Vuonna 2009 nimettiin kävelytie tohtori Alfred Denis Parsonsin mukaan lähellä hänen entistä kotiaan Torbayssa, Aucklandin lähiössä.

Vuonna 2012 pystytettiin tapahtuman muistolaatat Apia, Samoaan ja Fakaofon kylään Tokelauhun.

Miehistö ja matkustajat

Farmaseutti Bert Hodgkinson, NZ

Vuonna 2012 kaikki olivat yhä merkittyjä "kadonneiksi".

Miehistö (16)
Nimi	Arvo	Maa
Miller, Thomas Henry (Dusty)	Päällikkö (41)	Britannia
Simpson, Charles R. (Chuck)	Perämies (28)	U.S.A
Teeweka, Tekokaa (Tekolo)	Pursimies (25)	Kiribati
Tanini, Aberaam Tanini	Konemestari (24)	Kiribati
McCarthy, Henry jr.	Konemestari (27)	Samoa
Pedro, Penaia Kolio	Kansimies (22)	Tokelau
Faraimo, Ihaia Kitiona	Kansimies (24)	Tokelau
Lepaio, Tagifano Latafoti	Kansimies (27)	Tokelau (Atafu)
Himona, Haipele Fihaga	Kansimies (28)	Tokelau (Atafu)
Apete, Ioakimi Iapeha	Kansimies (23)	Tokelau (Fakaofo)
Mohe, Himeti Falaniko	Kansimies (31)	Tokelau (Fakaofo)
Elekana, Tuhaga Hila	Rasvari (26)	Tokelau (Fakaofo)
Kolo, Leota Telepu	Rasvari (24)	Tokelau (Atafu)
Peleti, Mohe Maota	Kokki (24)	Tokelau (Fakaofo)
Wallwork, James William	laivanasioitsija (44) (supercargo)[3] (Arkistoitu – Internet Archive)	Länsi-Samoa
Williams, George Kendall	laivanasioitsija (66)	Uusi-Seelanti

Matkustajat: (9)

• Pearless, Roger Derrick (Pete), District officer (30), Uusi-Seelanti
• Parsons, Alfred Dennis (Andy), tohtori, Apian sairaala (41), Irlanti
• Hodgkinson, Herbert T. (Herb), farmaseutti, Apian sairaala (49), Uusi-Seelanti
• Pereira, Joseph Hipili, radio-operaattori (22), Tokelau (Fakaofo)
• Teofilo, Tomoniko (30), Tokelau (Fakaofo)
• Lapana, Takama, farmaseutti, Fakaofon sairaala (51), Tokelau (Fakaofo)

Tekai, edellisen vaimo (40)

Talama, Founuku Uluola, adoptoitu poika (11)

Faiva, Liua Noama Rosaiti, adoptoitu tytär (3)

Samoan postilaitos julkaisi 1975 tapahtuman muistopostimerkit, joissa taiteilija kuvaa haaksirikkoa ja laivan hylkäämistä.

Kirjallisuutta

• John Harris (1981) Without Trace: the Last Voyages of Eight Ships. London: Methuen ISBN 0-7493-0043-4
• Robin Maugham (1962) The Joyita Mystery. London: Max Parrish & Co ISBN 0-906754-59-3
• Stephen Noakes (1965) "The Marie Céleste of the South Pacific (Joyita)", in: Wide World Magazine, January 1965
• John Pinkney, World's Greatest Mysteries. Five Mile Press ISBN 978-1-74211-664-8
• David G. Wright (2002) Joyita: Solving the Mystery. Auckland: Auckland University Press ISBN 1-86940-270-7

Aiheesta muualla

• The Mystery of Joyita Journey to the Unknown Youtube
• Life Magazine December 12, 1955 report on finding of Joyita pp.137-144
• TE VAKAI featuring Joyita finally remembered Pdf
• Joyta; Solving the mystery. Googlebooks preview.
• Mystery of 1955 disappearance of MV Joyita on voyage to Tokelau reportedly (Arkistoitu – Internet Archive)