Siirry sisältöön

Mäkelä Alu

Wikipediasta
Mäkelä Alu Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö[1]
Perustettu 1937
Perustaja Fredrik Mäkelä
Toimitusjohtaja Marko Orpana[1]
Puheenjohtaja Petri Mäkelä[1]
Kotipaikka Alajärvi
Toimiala alumiinin valmistus[1]
Tuotteet alumiiniprofiilit[1]
Liikevaihto Laskua 77 milj. euroa (2024)[1]
Nettotulos Laskua -0.6% (2024)[1]
Tilikauden tulos Laskua -491 225 € (2024)[1]
Henkilöstö 220[1]
www.makelaalu.fi

Mäkelä Alu Oy on suomalainen vuonna 1937 perustettu perheyritys, joka valmistaa alumiiniprofiileja.[2] Mäkelä Alun tehtaat sijaitsevat Luoma-aholla ja Voikkaalla.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltisepänliike ja läkkiastiatehdas (1937–1961)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1937 Fredrik Mäkelä perusti peltiseppäliikkeen Luoma-aholle Syrjälän taloon. Mäkelä hankki työkalut liikkeeseensä kesällä 1937 Helsingistä. Hänen rahoittajanaan toimi Antti Luoma-aho. Samana kesänä Mäkelä alkoi valmistamaan muurinkuoria omaan kotiinsa. Tahti oli hidasta, ja yhteen kuoren tekoon kesti kaksi päivää. Mäkelän oppiessa, tahti nousi neljään kuoreen päivässä. Oman kotipihansa lisäksi Mäkelä valmisti muurinkuoret Paalijärven koulua varten. 4. tammikuuta 1938 Mäkelä ilmoitti Järviseutu-lehdessä perustaneestaan liikkeestä:[2]

»Allekirjoittanut on Alajärven Luoma-aholle perustanut peltiseppäliikkeen, joka on varustettu mitä uudenaikaisimmilla koneilla ja välineillä, valmistaen muurin kuoria, erikokoisia maitokannuja, maitovateja, ämpäreitä, kiuluja, nappoja, litroja, mukeja y.m. alaan kuuluvia teoksia. Tilaukset voi tehdä joko: Kauppias Luoma-aho, Alajärvi, puh. 40, taikka: Fredrik Mäkelä, Hoisko, Luoma-aho.[4]»

Töissä peltiseppäliikkeessä Fredrik Mäkelän lisäksi olivat hänen serkkunsa Nikolai ja Paavo Mäkelä.[2]

Rahoittajana toiminut kauppias Antti Luoma-aho toimi peltiseppäliikkeen markkinoijana. Menekin ollessa hyvä, Luoma-aho halusi mukaan yritykseen. Alkuvuodesta 1938 Luoma-aho pääsi mukaan Mäkelän toimintaan ja kaksikko laajensi liikkeen toiminnan vaihtaen yrityksen nimeen Luoma-aho ja Mäkelä, läkkiastiatehdas.[2] Yrityksen toiminta jatkui Syrjälän talolla. Vanhat työntekijät jäivät tehtaalle, ja uusiksi saatiin Uusituvan veljekset Uuno ja Jaakko. Mäkelästä tuli tehtaan työnjohtaja, mutta silti hänen työvaatteina toimivat haalarit, sillä Mäkelä teki töitä muiden tavoin. Mäkelä myös suunnitteli ja rakensi työkoneisiin lisälaitteita, jotka helpottivat työntekoa. Tuoteluettelo oli laajentunut toukokuuhun mennessä 174:n eri tuotteeseen.[5]

Yrityksen tiloissa teetätettiin pahvilaatikoita myös Luoma-ahon toimesta lapualaiselle lakkitehtailijalle Ulvilaiselle. Yritysyhteistyö Luoma-ahon kanssa päättyi osaksi tästä syystä vuonna 1940. Yhteistyön loppumisen mukana yrityksen nimestä jäi Luoma-ahon nimi pois. Yrityksestä Luoma-ahon mukana poistui myös työntekijöistä Nikolai, Jaakko ja Paavo Mäkelä.[5]

Fredrik Mäkelä meni naimisiin Hilma Pokelan kanssa huhtikuussa 1940. He saivat lapsikseen Eskon, Heikin joka kuoli lapsena ja Elisan. Näin yritykselle saatiin jatkumoa ja myöhemmin Eskosta tuli myös yrityksen johtaja. Välirauhan aikana Fredrik Mäkelä suunnitteli tuotantolinjoja yritykselleen. Samalla hän suunnitteli asuntoa kasvavalleen perheelleen. Mäkelä osti vuonna 1941 vanhan riihirakennuksen Heikki Lyyralta, johon puuseppä Helge Luoma-aho teki suunnitelmat verstasrakennuksesta ja asunnosta. Luoma-aho myös suoritti rakennustyöt. Sodan jälkeen tuotanto laajeni verstaalla ja 50-luvulla verstaalle rakennettiin 100 neliömetrin lisäsiipi. Laajennuksiin Mäkelä joutui ottamaan lainoja kyläläisiltä. Yhteistyö lainojen kohdalla sujui hyvin, Mäkelän maksaessa lainat ajoissa ja kyläläisten saadessa töitä vastineeksi.[6]

Talvisota, jatkosota ja Lapin sota vaikuttivat vahvasti yrityksen toimintaan. Työntekijät lähtivät rintamalle ja Mäkelä jäi yksin työskentelemään. Hänet kutsuttiin palvelukseen vasta jatkosodan loppupuolella kuulovikansa takia. Toiminta yrityksessä ei kuitenkaan keskeytynyt sotavuosina, sillä vuonna 1942 13-vuotisa Tenho Luoma-aho aloitti työt yrityksessä ja työskenteli koko sota-ajan. Fredrik Mäkelän ollessa poissa markkinoinnista vastasi Hilma Mäkelä. Sodan aikana tuotanto muuttui sota-ajan tarvikkeisiin, kuten karbidilamppuihin. Sota myös aiheutti raaka-aine pulaa. Usein valmiit tuotteet jouduttiin lähettämään Tampereelle galvanoitaviksi sinkin puutteen vuoksi. Metallin puutteen takia yritys siirtyi hetkellisesti valmistamaan koreja puusta. Puuastioiden tuotanto jatkui vielä sodankin jälkeen kysynnän vuoksi. Tuotanto palasi takaisin läkkiastiohin 50-luvulla, jolloin astioiden kysyntä oli koholla. Tuotannon valikoima laajeni myös 40-luvun lopulla ja tehdas alkoi tuottamaan peltiastioita. Tuotantoa laajennettiin myös nastoihin. Mäkelä kehitteli yritykselle nastantekolaitteren, joka lajitteli nastat 100 kappaleen pusseihin. Parhaimmillaan päivätuotanto nousi 10 000:n nastaan päivässä.[6]

50-luvulla Mäkelä ennusti peltiastioiden kysynnän heikentyvän lähiaikoina. Tämän vuoksi hän alkoi suunittelemaan alumiiniastioita peltiastioiden tuotannon ohelle. Vaikka yritys ei vielä pitkään aikaan muuttanut tuotantoa päämääräisesti alumiiniin, tuli näistä astioista Mäkelä Alun ensimmäiset alumiini tuotteet. Mäkelä aloitti alumiiniastioiden tuotannon koeluontoisesti painosrovaamalla. 50-luvun lopulla Mäkelä osti vaasalaisen Tamar Oy:n alumiinitehtaan koneet ja raaka-aineet. Peltituotteista oli kova kilpailu Etelä-Pohjanmaalla, mutta alumiinituotteissa tälläistä ei ollut. Ainut suurempi yritys Suomessa sijaitsi Järvenpäässä. Vuonna 1963 Mäkelä alkoi tuottamaan alumiinifoliosta einesvuokia. Näitä yrityksessä tuotettiin automaattisesti 20 000 kappaletta päivässä. Mäkelä ei kuitenkaan uskonut myöskään alumiinituotteiden kysynnän kasvuun. 50-luvulla hän myös tuotti Puolustusvoimille siltapommeja. Pommeissa oli puoliympyrän muotoinen kuparisydän ja teräsvaippa. Pommit olivat suuruudeltaan puolen metrin pituisia ja sisältivät noin 10 kiloa TNT:tä.[6]

Mäkelä yritti myös rakennusteollisuutta 50-luvulla. Hän alkoi rakentamaan ulospäinlämmittäviä saunakiukaita ylijääneistä peltitynnyreistä. Vuonna 1965 Ilkka-lehdessä kiukaiden kehuttiin teydentävän alajärveläistä huvilateollisuutta. Kiukaiden lisäksi mäkelä rakensi ilmastointijärjestelmiä. Näitä Mäkelä asensi mm. Järvialueen maatalousoppilaitokselle, Alajärven kansalaiskoululle, Alajärven kunnanvirastolle ja Alajärven seurakuntatalolle.[6]

Mäkelän Peltituote Ky (1962–76)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

60-luvun alussa Mäkelän läkkiastiatehdas nimi ei enää vastannut yritystä tuotannon siirryttyä pois läkkituotteista. Uudeski nimeksi ehdotettiin Mäkelän Peltiteos, mutta samankaltainen oli jo käytössä. Vuonna 1962 yrityksestä tehtiin kommandiittiyhtiö ja nimi vaihdettiin Mäkelän Peltituote Ky:ksi. Kommandiittiyhtiön äänivaltaisiksi jäseniski merkittiin Fredrik ja Hilma Mäkelä. Äänettömiksi jäseniksi lapset Elisa ja Esko Mäkelä. Fredrik Mäkelä nimettiin myös yhtiön toimitusjohtajaksi, mutta hän silti viihtyi parhaiten tehtaan puolella. Fredrikin poika Esko valmistui merkonomiksi vuonna 1961 ja oli ollut yhtiön markkinoinnissa mukana jo 50-luvulla. Vuonna 1965 Fredrik ei enää ollut osallisena yhtiön markkinoinnissa ja vastuu siirtyi kokonaisuudessa Eskon alaisuuteen. Konttorin puolella myös töitä tekivät Aila Hakalahti, jonka kanssa Esko meni naimisiin vuonna 1965. Heidän lisäksi konttorille liityivät vuonna 1972 Tuula Turpela ja vuonna 1974 Ahti Joensuu. Muutama vuosi myöhemmin konttorille liittyi Maija-Liisa Jokela.[7]

Läkki- ja alumiiniastiateollisuus alkoi hiipua 60-luvun puolivälissä, muoviastioiden yleistyessä. Tämä muutos huomattiin Mäkelän Peltituotteessa ja yhdistyksessä harkittiin tuotannonsuunnan muutosta. 60-luvun lopussa peltiastioiden tuotantoa vähennettiin. Vuonna 1969 helsinkiläinen G.W. Solhbreg esitti yhteistyötä Mäkelälle alumiinivuokien valmistamisesta. Mäkelä ei innostunut ehdotuksesta, sillä hän ei pitänyt alumiinivuokien tulevaisuutta lupaavana. Yhteistyön sijaan alumiinivuokien valmistukseen käytetyt koneet myytiin Sohlbergille. Alumiinin poistuttua tuotannosta alettiin tuottamaan rakennuksissa yleityneitä peltikatteita.[8] Vuonna 1963 yritys rakensi 300 neliömetrisen puurakenteisen hallin ja vuonna 1965 ostettiin ensimmäinen konesaumakone peltikatteita varten. Peltikatteiden tuotantoa ei pidetty suurena asiana ja tuotanto alkoi vanhassa verstasrakennuksessa.[7]

Koneusaumakatteiden tuotanto opittiin nopeasti, vaikeinta tuotannossa oli pellin katkaisu. Yritykseltä puuttui leikkuri, joten pellit leikattiin käsin saksilla ja myöhemmin sahalla. Myös peltien kuljetus tuotti ongelmia. Pellit olivat pisimmiltään 24 metrin pituisia. Lähiseudulle tuotetut pellit kuljetettiin Olavi Pokelan tai Martti Pokelan traktoreilla. Alkuaikoina Mäkelän Peltituotteet olivat myös kattojen asennustyöstä vastuussa. Asennuksia tehtiin Helsingistä Rovaniemelle asti, mutta suurin osa kuitenkin KE Nymanin työmailla Vaasassa, Espoossa ja Kajaanissa.[7]

Mäkelän Peltituote Oy (1977–1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1977 Mäkelän Peltituote muutettiin kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi. Fredrik Mäkelän täyttäessä 60 vuotta muutos nähtiin tarpeelliseksi, jotta sukupolvenvaihdos olisi mahdollisen helppo. Osakkeita yhtiöllä oli yhteensä 150 kappaletta. Kolmannes osakkeista annettiin Fredrik ja Hilma Mäkelälle, loput Esko Mäkelälle ja Elisa Mastokankaalle. Vuonna marraskuussa 1988 Fredrik ja Hilma luopuivat osakkeistaan. Osakkeet jaettiin tasan heidän lapsille Eskolle ja Elisalle. Vuonna 1977 Esko nimettiin Mäkelän Peltituotteen toimitusjohtajaksi. Hallitus muodostettiin osakkaista. Yhtiön tekniseksi johtajaksi nimettiin Elisan aviopuoliso Ari Mastokangas, joka oli valmistunut insinööriksi vuonna 1975. Mastokangas oli merkittävä lisäys yhtiölle, hänen osallistuessa suunnitteluun ja markkinointiin.[9]

Toimitusjohtajan vaihtumisesta huolimatta Mäkelän Peltituotteiden yrityskulttuuri pysyi samana. Yrityksen arvomaailmaa oli vaikea erottaa kylän arvomaailmasta, joissa molemmissa olivat vahvat maalaisyhteisön perinteet vallalla. Arvomaailman jakaminen helpotti johtamista, johdolla ja työntekijöillä usein ollen yhteinen lapsuus ja elämänkokemukset. Työntekijöiden näkökulmasta Eskoa pidettiin turvallisena johtajana, joka piti tiukasti ohjat käsissään. Häntä myös pidettiin talousasiaintuntijana ja tarkkana kustannuksien suhteen. Fredrikin luovuttua yhtiön hallinnosta, hän silti vieraili tehtaalla useamman kerran viikossa tarkkailemassa työntekijöitään. Fredrik myös matkusti kansainvälisille messuille 70-luvun lopulla. Fredrik Mäkelä kuoli kahden vuoden sairastelun jälkeen 18. toukokuuta 1989. Fredrikin vaimo Hilma Mäkelä, joka oli ollut Fredrikin ja hänen yritystensä tukena 49 vuotta kuoli kaksi kuukautta myöhemmin 5. syyskuuta 1989.[9]

Tuotannon kasvaessa yhtiö tarvitsi lisätiloja. Näitä tiloja varten ostettiin kymmenkunta tontteja Väinö ja Annikki Luoma-aholta, Sanelma Lappalaiselta, Antti Luoma-aholta ja Mikko Pokelalta. Yhteensä tonttimaata ostettiin noin neljä hehtaaria. Hallitilaa rakennettiin vuosina 1977, 1979, 1890, 1981, 1983, 1986 ja 1989. Konttoritilaa rakennettiin vuonna 1979. Yhteensä uusia tiloja rakennettiin 10 580 neliömetriä.[9]

Vuonna 1984 Esko Mäkelä totesi lehtihaastattelussa ”kehityksen johtavan alan kilpailuasetelmien muutokseen parin kolmen vuoden sisällä”. Jo tuohon aikaan Mäkelän Peltituote Oy oli saanut suuremmilta yrityksiltä ostotarjouksia, joita ei kuitenkaan hyväksytty. 80-luvun lopulla Rautaruukki Oy ja Oy Patron Group osoittivat kiinnostusta yhtiön ostamisesta. Kuitenkin vain turkulainen Patron Group teki vakavasti harkittavan tarjouksen. Rautaruukki yritti vielä neuvottelujen ollessa pitkällä Patron Groupin kanssa, mutta liian myöhään. 12. joulukuuta 1988 Mäkelän Peltituote Oy ja Oy Patron Group tekivät kauppasopimuksen, jonka mukaan Mäkelän Peltituote Oy:n osakkekannasta 60% myytiin Oy Patron Groupille. Kaupan mukana Patron Groupille siirtyi määräämisvalta Mäkelän Peltituote Oy:ssä ja Alamentti Oy:ssä. Suurin osa halleista pysyi entisillä omistajilla, niiden ollen Peltiili Oy:n omistuksessa. Kaupan yhteydessä sovittiin etteivät myyvät osapuolet harjoita kilpailevaa toimintaa viiteen vuoteen. Mastokangas jatkoi seuraavat viisi vuotta uusien omistajien palveluksessa, Mäkelä kolme. Yhtiön myynnin taustalla oli Mäkelän mukaan yhtiön tulevaisuuden resurssien turvaaminen. Myynnin pohdinnoissa myös todettiin yhtiön olevan lakipisteessään ja ettei kehittämismahdollisuuksia enää ollut.[9]

Peltiili Oy ja Alamentti Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 Mäkelän Peltituote Oy alkoi tuottamaan tiilikuvioista muotokatetta. Tuotannon ongelmien hallitsemiseksi Esko Mäkelä ja Ari Mastokangas perustivat Peltiili Oy:n. Peltiilin toimitusjohtajana toimi Mastokangas. Yhtiön alaisuuteen siirrettiin 33 osaketta Mäkelän Peltituote Oy:stä. Peltiilin toimialaksi merkittiin metallisten erikoisprofiilien valmistus ja kauppa. Tätä alettiin tekemään Mäkelän Peltituotteen halleissa, markkinoinnistakin oli vastuussa Mäkelän Peltituote. Myöhemmin katteiden tuotto siirtyi täysin Mäkelän Peltituotteelle. Peltiilin toimiala muuttui kiinteistöjen omistukseksi ja arvopaperikauppaan. Peltiilin omistuksessa olivat Mäkelän Peltituotteen vuosina 1977–1986 rakennuttamat hallit. Vuonna 1993 Peltiili Oy:n arvopaperisalkun arvo oli 1 143 860 markkaa ja yhtiö omisti 10 kappaletta Mäkelän Peltituote Oy:n osaketta. Vuonna 1993 Peltiili Oy myi omistamansa hallit Rautaruukki Oy:lle, jonka jälkeen Peltiilistä muodostui nykyinen Mäkelä Alu Oy.[9]

Vuonna 1984 perustettiin Alamentti Oy, jonka osakkeista suurimman osan omistivat Mäkelän Peltituote Oy ja Peltiili Oy. Yrityksen perustaminen nähtiin tarpeelliseksi Mäkelän Peltituotteen ostettua Kestotecin hallit Alajärven teollisuusalueelta. Halleista isommassa tuotettiin seinä- ja kattoelementtejä Neuvostoliittoon vietäväksi. Pienempi halli toimi maalaamona. Vuonna 1988 yhtiön omistus vaihtui Patron Groupin kaupan myötä.[9]

Mäkelä Metals Oy (1990–1993)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäkelä Metalsin entinen konttorirakennus.

Jo ennen yhtiön myyntiä Mäkelän Peltituote Oy:ssä pidettiin aiheellisena vaihtaa yrityksen nimi. Patron Group oli samaa mieltä ja vuonna 1990 yritys vaihtoi nimensä Mäkelä Metals Oy:ski. Vuonna 1990 omana työnä rakennettiin myös uudet konttoritilat, jotka olivat kooltaan 700 neliömetriä.[10]

Vuonna 1982 Mäkelä vieraili Norjassa, jossa hän näki ensimmäistä kertaa alumiinin puristuslaitoksen. Laitos teki suuren vaikutuksen Mäkelään. Uusia investointeja suunnitellessa yrityksen johto päätteli, ettei peltituotannossa ollut enää paljoa kasvua. Peltituotannon tilalle alettiin suunnittelemaan alumiiniprofiilien valmistusta. Investoinnille oli pohjaa, sillä Suomessa käytettiin vuosittain 22 000 tonnia alumiiniprofiilia. Tästä 5 000 oli tuontia. Myös kotimaisen kysynnän nähtiin lisääntyvän, Suomen ollessa jäljessä alumiiniprofiilien käytössä verrattuna muihin teollisuusmaihin. Suunnitelmat muutokselle olivat valmiina jo ennen yhtiön myyntiä, mutta ne esiteltiin vasta myynnin jälkeen. Patron Group hyväksyi nämä nopeasti ja vuonna 1989 aloitettiin tuotantolinjan rakentamista. Tuotantolinja ostettiin valmiina Saksasta, ja oli Pohjoismaiden modernein. Puristinlinjan tuotanto aloitettiin 16. joulukuuta 1990, ja se vihittiin käyttöön maaliskuussa 1991.[11][10]

Osake-enemmistö kerkesi olemaan Patron Groupilla vain kaksi vuotta. Rautaruukki Oy omisti Patron Groupin osakkeista neljänneksen ja vuoden 1990 lopulla Rautaruukki osti lopun osakekannasta itselleen. Patron Groupin myynnin mukana Rautaruukille siirtyi Mäkelä Metalsin mukana myös Verho-Metalli Oy. Vaikka Mäkelä oli jo 80-luvun lopulla ennustellut muutoksia, tuli Patron Groupin myynti yllätyksenä hänelle. Myynnin takia Mäkelä Metals oli osa yhä isompaa konsernia, jonka mukana byrokratia lisääntyi.[10]

Mäkelä Alu Oy (1993–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1993 vuonna 1983 perustetun Peltiili Oy:n osakekanta kuului kokonaan Esko Mäkelän ja Ari Mastokankaan omistukseen. Peltiilin nimi vaihdettiin Mäkelän ja Mastokankaan ostettua Rautaruukilta alumiinituotannon yhtiön alaisuuteen. Uudeksi nimeksi valittiin Mäkelä Alu Oy. Vaikka yritys oltiin perustettu vasta 1983, haluttiin yhteys Mäkelän Peltituotteeseen ja Mäkelä Metalssiin pitää selvänä. Mäkelä Alun logo oli otti selvästi piirteitä aiempien yritysten logoista. Mäkelä Alun tomitusjohtajana toimi Mastokangas vuosina 1993–1996, jolloin Mäkelä toimi hallituksen puheenjohtajana. Mastokangas irtaantui Mäkelä Metalssista vuonna 1993 ja Mäkelä vuonna 1994. Vuodeksi 1997 Mäkelä ja Mastokangas vaihtoivat rooleja, Mäkelästä tullen toimitusjohtaja ja Mastokankaasta puheenjohtaja. Vuonna 1993 tekniseksi johtajaksi nimitettiin Seppo Räisänen ja markkinointijohtajaksi Juhani Pohjus. Vuonna 1999 varatoimitusjohtajaksi nimitettiin Eskon poika Petri Mäkelä.[12]

Vuonna 1993 tehdyissä kaupoissa siirtyi myös Peltiili Oy:n rakennuskompleskit Vimpeli–Hoisko -tien varrelta, joissa oli noin 3 510 neliömetriä lattiapinta-alaa. Alumiiniprofiilien tuotanto aloitettiin 1. toukokuuta 1993 ja vuonna 1994 kompleksiin rakeenettiin lisätilaa 840 neliömetrin edestä. Tuotanto alkoi ilman ongelmia, työntekijöiden ollen samat kuin Mäkelä Metalssin tuotannossa. Toimiston puolella vaihtuvuus oli suurempi Mastokankaan ollen ainut Metalssin ajalta. Puristamolla töitä tehtiin kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa. Profiilien valmistamiseen vaadittiin taitoa ja työntekijöitä oli vähän, jonka vuoksi Mäkelä Alulla oli jatkuvaa sisäistä koulutusta. Vuonna 1998 Alu aloitti 15:sta työntekijän kouluttamisen oppisopimuksen kautta.[12]

Mäkelä Alun tehdasrakennus, vasemmalla valimo.

Vuonna 1995 tuotettujen alumiiniprofiilien määrä oli 4 000 tonnia. Tämä luku kaksinkertastui vuoteen 1999 mennessä. Tuotannon kasvulla oli noin 15 % nousu vuosittain. Saman tehdasalueen alla vuoteen 1996 saakka toimivat puristamo, paakkaamo ja viilaamo. Maalaus hoidettiin Karkkilassa vuoteen 1998 saakka RS-tuotemaalaus Oy:n toimesta ja jäteromu vietiin Ruotsiin vuoteen 1996 asti. Mäkelä Alun konttorina toimi Mäkelä Metalssin vanha konttori, jossa oltiin vuokralaisena. Asiat alkoivat muuttua, kun 18. marraskuuta 1996 hyväksyttiin rakennuskaava uuden tehdasalueen rakentamiseen. Vimpeli–Hoisko -tien läntiseltä puolelta ostettiin melkein 10 hehtaaria maata Jukka Joensuulta ja Martti Pokelalta. Koko ostettua aluetta ei voitu kaavoittaa, pohjakartan kattaen vain osan hankitusta maapohjasta. Koko alue kaavoitettiin vasta vuonna 1999. Ensimmäisenä rakennuksena uudella kaavoitusalueella oli valimo vuonna 1996. Jäteromua ei enää tarvinnut viedä Ruotsiin saakka, vaan sen pystyi sulattamaan omalla tehtaalla. Valmistuessaan keväällä 1996 valimo oli 12 metriä korkea ja pinta-alaltaan 1 600 neliömetriä. Valimon rakentaminen tehtiin omana työnä. Töitä johti Eero Korkia-aho. Valimon valmistuttua, noin kolmas jäteromusta saatiin uusiokäyttöön.[12]

Mäkelä Alun konttorirakennus.

Uuteen kaava-alueeseen kuului myös paikka toimistotiloille. Mäkelä Alun tomisto oli kerennyt olemaan neljä vuotta vuonna 1979 rakennetussa Mäkelä Metalssin konttorirakennuksessa, joka oli kooltaan 200 neliömetriä. Suunitelmat aloitettiin heti, kun kaava-alue oltiin hyväksytty. Suunitelmat valmistuivat vuonna 1997. Suunnitteluista vastasi vimpeliläinen arkkitehtitoimisto Tuomisalo. Uudessa toimistorakennukseen tuli kaksi kerrosta joissa oli yhteensä 450 neliömetriä, 300 alakerrassa ja 150 yläkerrassa. Rakentamisessa suosittiin Alun omia tuotteita ja työvoimaa. Päämestareiksi rakentamiseen valittiin Pauli Rintala ja Kalevi Friman, jotka olivat vastuussa Peltiili Oy:n omistamista tehdasrakennuksista.[12]

Vuonna 1995 RS-tuotemaalaus Oy:n omistajat tarjosivat yritystä Mäkelä Alulle. Alu osti yrityksen osakekannasta 90 %, tehden siitä Alun sisaryrityksen. Vuonna 1998 sisrayrityksen toiminta siirrettiin Luoma-aholle kuljetuskustannuksia vähentämään. Maalaamoa varten rakennettiin 3 100 neliömetrin kokoinen tehdasrakennus, joka oli 132 metriä pituudeltaan. Maalaamon tominta käynnistettiin maaliskuussa 1998. Tuotantoa alettiin keskittämään valimon ja maalaamon lähistöön. Vuonna 1999 Mäkelä Alulle rakennettiin yrityksen historian suurin rakennus. Uudelle tuotantolinjalle rakennettu halli oli pinta-alaltaan 9 600 neliömetriä ja pituudeltaan 160 metriä. Hallin kokonaishinnaksi tuli noin 50 miljoonaa markkaa. Tuolla rahalla halliin ostettiin myös puristin Saksasta ja käsittelylaitteet Italiasta. Uusi puristinlinja kaksinkertaisti tuotannon määrän. Vuonna 2000 vanha puristinlinja siirrettiin uuteen tehdasrakennukseen.[12]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelän Peltituote Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäkelän Peltituote Oy:n liikevaihto 1977–1989
Tilikausi Liikevaihto*
1977 12,59 [9]
1978 15,99 [9]
1979 21,91 [9]
1980 36,85 [9]
1981 54,39 [9]
1982 55,05 [9]
1983 85,34 [9]
1984 59,39 [9]
1985 74,74 [9]
1986 66,25 [9]
1987 110,00 [9]
1988 132,00 [9]
1989 141,00 [9]
*) miljoonaa markkaa

Mäkelä Alu Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäkelä Alu Oy:n liikevaihto 1991–1999
Tilikausi Liikevaihto*
1991 7 [12]
1992 21 [12]
1993 37 [12]
1994 59 [12]
1995 75 [12]
1996 87 [12]
1997 106 [12]
1998 120 [12]
1999 131 [12]
*) miljoonaa markkaa

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Mäkelä Alu Oy Kauppalehti. Viitattu 4.7.2025.
  2. ↑ a b c d Kivipelto, Toivo: ”Peltisepänliike Fredrik Mäkelä, 1937–38”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 16–17. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  3. ↑ Yritys Mäkelä Alu. Viitattu 20.7.2025.
  4. ↑ Järviseutu, 4.1.1938.
  5. ↑ a b Kivipelto, Toivo: ”Luoma-aho ja Mäkelä, läkkiastiatehdas, 1938–39”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 18–19. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  6. ↑ a b c d Kivipelto, Toivo: ”Fredrik Mäkelä, läkkiastiatehdas, 1940–61”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 20–36. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  7. ↑ a b c Kivipelto, Toivo: ”Mäkelän Peltituote Ky, 1962–76”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 37–56. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  8. ↑ Pläkkyriliikkeestä nykyaikainen Mäkelän Peltituote. Järviseutu, 2.7.1975.
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Kivipelto, Toivo: ”Mäkelän Peltituote Oy, 1977–89”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 57–79. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  10. ↑ a b c Kivipelto, Toivo: ”Mäkelä Metals, 1990–(1993)”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 80–89. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8
  11. ↑ Alajärven alumiiniprofiilien puristuslaitos nykyaikaisin Pohjoismaissa. Järviseutu, 3.1991.
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Kivipelto, Toivo: ”Mäkelä Alu Oy, 1993–”, Läkkipellistä alumiiniin: Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937, s. 90–113. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kivipelto, Toivo: Läkkipellistä alumiiniin : Mäkelä Alu Oy ja sen juuret vuodesta 1937. Alajärvi: Mäkelä Alu, 2000. ISBN 952-91-1853-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mäkelä_Alu&oldid=23521519”