Löfvenin II hallitus
| Löfvenin II hallitus | |
|---|---|
 Ruotsin kuningaskunnan hallitus | |
 Vastanimitetty hallitus Kuninkaanlinnan edustalla | |
| Toimikausi alkoi | 21. tammikuuta 2019 |
| Toimikausi päättyi | 9. heinäkuuta 2021 |
| Valtionpäämies | Kaarle XVI Kustaa |
| Jäsenet | |
| Hallituksen johtaja | Stefan Löfven |
| Hallituksen varajohtaja | Isabella Lövin |
| Ministerien lukumäärä | 23 |
| Hallituspuolueet |
|
| Hallituksen asema | Vähemmistöhallitus |
| Oppositiopuolueet |
|
| Historia | |
| Vaalit | 2018 |
| Edellinen | Löfven I |
| Seuraava | Löfven III |
Löfvenin II hallitus (ruots. Regeringen Löfven II) oli Ruotsin hallitus, joka aloitti 21. tammikuuta 2019 ja kaatui epäluottamusäänestyksessä 21. kesäkuuta 2021. Se jatkoi toimitusministeristönä 9. heinäkuuta 2021 saakka, jolloin Löfvenin III hallitus aloitti toimintansa. Pääministeri Stefan Löfvenin johtama vähemmistöhallitus muodostui sosiaalidemokraateista ja ympäristöpuolueesta, mutta se nauttii parlamentaarista tukea myös liberaaleilta ja keskustapuolueelta.
Hallituspuolueiden sekä liberaalien ja keskustan tammikuussa 2019 laatimaa sopimusta kutsutaan "tammikuun sopimukseksi" (januariavtalet). [1] Tammikuun sopimus päätti lopullisesti Ruotsin porvaripuolueiden allianssiksi kutsutun yhteistyön ja Ruotsin vaaleissa lähes puoli vuosisataa vallinneen blokkipolitiikan.[2]
Edelliseen kauteen verrattuna elinkeinoministeriöstä lohkaistiin uusi ministeriö, infrastruktuuriministeriö. Maaseutuministeriö lakkautettiin ja maaseutuministeri siirrettiin elinkeinoministeriöön. Energiaministerin tehtävä siirtyi ympäristöministeriöstä uuteen infrastruktuuriministeriöön.[3]
Hallitusneuvottelut olivat ennätyspitkät: valtiopäivävaalien ja hallituksen nimeämisen välillä oli 134 päivää, kun edellinen ennätys oli 25 päivää[4]. Syynä tähän on pidetty ruotsidemokraattien kannatuksen nousua kahdenkymmenen prosentin tuntumaan. Kun sekä oikeistoallianssi että punavihreä blokki eivät ole perinteisesti tehneet yhteistyötä toistensa tai ruotsidemokraattien kanssa, oli hallituspohjan kokoamiseksi rikottava Ruotsin politiikassa ennennäkemättömästi jompaakumpaa sääntöä.[5]
Hallitusneuvottelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyskuussa 2018 pidettyjen valtiopäivävaalien jälkeen valtiopäiväpaikkojen jakautuminen osoittautui haasteelliseksi hallitusneuvottelujen kannalta, sillä ruotsidemokraattien korkean kannatuksen vuoksi perinteiset punavihreä blokki ja keskustaoikeistolainen allianssi eivät kumpikaan voineet yksin muodostaa enemmistöä valtiopäivillä.[6] Valtiopäivävaalien jälkeen uuden vaalituloksen mukainen valtiopäivät äänesti 24. syyskuuta puhemiehekseen maltillisen kokoomuksen Andreas Norlénin, joka voitti vastaehdokkaansa sosiaalidemokraattien Åsa Lindestamin äänin 203–145.[7] Seuraavana päivänä valtiopäivät äänesti Löfvenin hallituksen epäluottamuksen puolesta äänin 204–142. Tämä tarkoitti, että puhemies joutuu käynnistämään prosessin hallitustunnustelijan valitsemiseksi ja pääministeriehdokkaan löytämiseksi.[8]
Ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi valittiin 2. lokakuuta 2018 maltillisten puheenjohtaja Ulf Kristersson. Koska hänen edustamansa oikeistoallianssin tuki ei riittäisi pääministeriäänestyksessä, Kristerssonin olisi haettava tukea hallitukselleen joko punavihreän vasemmiston blokista tai ruotsidemokraateilta.[9] Kahden viikon tunnustelujakson aikana hän pyrki luomaan yhteyttä sosiaalidemokraattien kanssa, mutta linjaerot olivat liian suuria hallitusyhteistyölle. Hän ehdotti myös pelkästään maltillisten ja kristillisdemokraattien minihallitusta, joka hakisi tukea äänestys kerrallaan muilta puolueilta.[10]
Kristerssonin epäonnistuttua Norlén antoi hallitustunnustelijan tehtävän luottamusäänestyksessä hyllytetylle Löfvénille. Hänkin pyrki oikeistoa ja vasemmistoa rajaavan blokkirajan rikkomiseen eikä halunnut ottaa ruotsidemokraatteja mukaan hallitustunnusteluihin.[11] Myöskään Löfven ei kahden viikon määräajan kuluessa onnistunut hankkimaan riittävästi kannatusta pääministeriydelleen, minkä jälkeen puhemies Norlén ei enää valinnut suoraan uutta hallitustunnustelijaa.[12]
Varsinaisten hallitustunnustelujen määräaikaa ei ole rajattu Ruotsin laissa mitenkään, mutta puhemiehellä on neljä yritystä esittää pääministeriä valtiopäiville. Jos yksikään ehdokkaista ei tule valituksi, on järjestettävä uudet parlamenttivaalit. Tämän vuoksi Norlén päätti tuoda ehdokkaan valtiopäivien äänestettäväksi ja arvioi maltillisten Kristerssonilla olevan parhaat edellytykset tulla valituksi.[13]
Kristerssonin kaaduttua pääministeriäänestyksessä Norlén päätti asettaa keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööfin hallitustunnustelijaksi. Lööfin tarkoitus ei ollut kuitenkaan koota ympärilleen hallitusta vaan toimia viestinvälittäjänä vasemmiston ja oikeiston rajan yli kompromissien löytämiseksi.[5]
Kaatuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Löfvenin II hallitus kaatui 21. kesäkuuta 2021 opposition epäluottamusäänestykseen, jonka taustalla oli kiista vuokrasääntelyn höllentämisestä.[14] Pääministeri Löfven ilmoitti erostaan 28. kesäkuuta, minkä jälkeen hallitus jatkoi toimitusministeristönä uuden hallituksen muodostamiseen saakka.[15]
Hallituksen kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Virka | Nimi | Virassa | Puolue | ||
|---|---|---|---|---|---|
| Valtioneuvoston valmistelukanslia | |||||
| Pääministeri | Stefan Löfven | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| EU-ministeri | Hans Dahlgren | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Oikeusministeriö | |||||
| Oikeus- ja maahanmuuttoministeri | Morgan Johansson | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Sisäministeri | Mikael Damberg | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Ulkoministeriö | |||||
| Ulkoministeri | Margot Wallström | 21.1.2019–10.9.2019 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Ann Linde | 10.9.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | |||
| Kehitysapuministeri | Per Olsson Fridh | 5.2.2021–9.7.2021 | Ympäristöpuolue | ||
| Kauppa- ja Pohjoismaa-ministeri | Anna Hallberg | 10.9.2019 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Puolustusministeriö | |||||
| Puolustusministeri | Peter Hultqvist | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Sosiaaliministeriö | |||||
| Sosiaaliministeri | Lena Hallengren | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Sosiaaliturvaministeri | Ardalan Shekarabi | 1.10.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Valtiovarainministeriö | |||||
| Valtiovarainministeri | Magdalena Andersson | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Rahoitusmarkkinaministeri | Åsa Lindhagen | 5.2.2021–9.7.2021 | Ympäristöpuolue | ||
| Julkishallintoministeri | Lena Micko | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Koulutusministeriö | |||||
| Koulutusministeri | Anna Ekström | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Korkeakoulu- ja tutkimusministeri | Matilda Ernkrans | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Ympäristöministeriö | |||||
| Ilmasto- ja ympäristöministeri (varapääministeri) |
Per Bolund | 5.2.2021–9.7.2021 | Ympäristöpuolue | ||
| Elinkeinoministeriö | |||||
| Elinkeinoministeri | Ibrahim Baylan | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Maaseutuministeri | Jennie Nilsson | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Kulttuuriministeriö | |||||
| Kulttuuri-, urheilu- ja demokratiaministeri | Amanda Lind | 21.1.2019–9.7.2021 | Ympäristöpuolue | ||
| Työmarkkinaministeriö | |||||
| Työmarkkinaministeri | Eva Nordmark | 10.9.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Tasa-arvo- ja asuntoministeri | Märta Stenevi | 5.2.2021–9.7.2021 | Ympäristöpuolue | ||
| Infrastruktuuriministeriö | |||||
| Infrastruktuuriministeri | Tomas Eneroth | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Energia- ja digitalisaatioministeri | Anders Ygeman | 21.1.2019–9.7.2021 | Sosiaalidemokraatit | ||
| Lähteet:[16][3] | |||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Helena Wedin: Uppgörelsen mellan S, MP, L och C – punkt för punkt SVT Nyheter. 11.1.2019. Viitattu 7.4.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Astrid Bryce: Om borgerlighetens framtid och ökenvandringens begränsade charm Kvartal. 4.4.2019. Viitattu 7.4.2020. (ruotsi)
- ↑ a b Ruotsi on saanut uuden hallituksen Sisuradio. 21.1.2019. Ruotsin radio. Viitattu 25.1.2019.
- ↑ Pelli, Petja: Ruotsi rikkoi ennätyksensä hallituksen muodostamisen hitaudessa – Kokoomusjohtaja epäonnistui A-suunnitelmassaan, ”glöm det” -linja pitää Helsingin Sanomat. 9.10.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ a b Pelli, Petja: Epätoivo syvenee Ruotsissa – nyt hallitusta yrittää tunnustella kahdeksan prosentin puoluetta johtava Annie Lööf Helsingin Sanomat. 15.11.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Onali, Alma: Mitä Ruotsissa nyt tapahtuu? Demareiden ja kokoomuksen yhteistyö kolmatta voimaa vastaan olisi ”maanjäristys”, sanoo tutkija Helsingin Sanomat. 10.9.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Vuonokari, Kaisa: Andreas Norlén on valtiopäivien uusi puhemies Sisuradio. 24.9.2018. Ruotsin radio. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Muilu, Hannele: Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei saanut uuden parlamentin luottamusta Yle Uutiset. 25.9.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Ulf Kristersson hallitusta muodostamaan – "Vaikea tilanne" Sisuradio. 2.10.2018. Ruotsin radio. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Ulf Kristersson (M) luovuttaa allianssihallituksen suhteen – ainakin toistaiseksi Sisuradio. 14.10.2018. Ruotsin radio. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Stefan Löfvenistä (S) seuraava hallitustunnustelija Sisuradio. 15.10.2015. Ruotsin radio. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Mikkonen, Mikael: Ruotsi ottaa aikalisän hallituksen muodostamisessa Yle Uutiset. 29.10.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Uosukainen, Riikka: Ruotsin puhemies pakottaa ruotsidemokraattien noususta lamaantuneet puolueet valitsemaan puolensa Yle Uutiset. 5.11.2018. Viitattu 26.1.2019.
- ↑ Ruotsin hallitus kaatui – Löfvenillä viikko aikaa pohtia seuraavaa siirtoa Yle Uutiset. Viitattu 21.6.2021.
- ↑ Löfvenin ratkaisu Ruotsin hallituskriisiin: Uudet hallitusneuvottelut, korona-aikana ei voi järjestää vaaleja Yle Uutiset. Viitattu 28.6.2021.
- ↑ Sveriges regering regering.se. Ruotsin hallitus. Viitattu 22.10.2016. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ruotsin hallituksen sivusto (ruotsiksi, englanniksi)
| Edeltäjä: Löfvenin I hallitus |
Ruotsin hallitus 2019–2021 |
Seuraaja: Löfvenin III hallitus |
