Luoteis-Venäjän hallitus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Venäjän luoteisalueen hallitus (ven. Правительство Русской Северо-Западной области, Pravitelstvo Russkoi Severo-Zapadnoi oblasti) oli yksi Venäjän sisällissodan valkoisista hallituksista. Kenraali Nikolai Judenitšin komentamaan Luoteis-Venäjän armeijaan nojannut hallitus toimi elokuusta joulukuuhun 1919 maanpaossa Tallinnassa Virossa. Sitä on pidetty käytännössä brittien nukkehallituksena.

Perustamisen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaismiehityksen päättymisen ja Viron vapaussodan jälkeen Viroon oli koottu valkoisia venäläisiä joukkoja, joiden oli tarkoitus vallata entinen pääkaupuki Pietari takaisin bolševikeilta. Ympärysvallat tukivat hanketta poliittisesti. Venäjän valkoisten ylin johtaja Aleksandr Koltšak nimitti kesäkuussa 1919 tämän Luoteis-Venäjän armeijan komentajaksi jalkaväenkenraali Judenitšin, joka oli vuoden 1918 lopulta alkaen oleskellut esikuntineen Helsingissä. Judenitš oli yrittänyt taivutella Suomen ja Viron sotilasjohtoa osallistumaan Pietarin valtaukseen. Suomen valtionhoitaja Gustaf Mannerheim oli hyvin myötämielinen ajatukselle, mutta sen enempää Suomen kuin Viron hallitus ei halunnut tukea Venäjän valkoisten paluuta valtaan, mikäli nämä eivät tunnustaisi kyseisten maiden itsenäisyyttä. Viron hallitus ei suostunut edes antamaan Judenitšin joukoille lupaa hyökätä yksinään Neuvosto-Venäjälle Viron alueelta elleivät Venäjän valkoiset sitoutuisi tunnustamaan Viron itsenäisyyttä. Omskissa toiminut Koltšakin monarkistinen hallitus ei kuitenkaan halunnut tunnustaa Suomen tai Viron itsenäisyyttä.[1]

Hallituksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta hyökkäys Pietariin voisi toteutua, ympärysvaltojen sotilasedustajana Itämeren alueella toiminut kenraaliluutnantti Hubert Gough määräsi elokuun alussa 1919 apulaisensa prikaatikenraali Frank G. Marshin perustamaan sellaisen venäläisen hallituksen, joka tunnustaisi Viron itsenäisyyden ja jonka nimissä Luoteis-Venäjän armeija voisi sitten suorittaa operaation. Marsh kokosi 10. elokuuta Britannian Tallinnan-konsulaattiin joukon Suomessa ja Virossa oleskelleita venäläisiä vaikuttajia, muun muassa Judenitšin aiemmin Helsinkiin perustaman poliittisen neuvottelukunnan jäseniä. Tapaamisessa Marsh ilmoitti, että heillä olisi 40 minuuttia aikaa perustaa hallitus. Kutsuvieraat suostuivat, joskin vastahakoisesti.[2][3] Ministerilistan laatiminen viivästyi seuraavaan päivään, sillä johtajaksi kaavailtu entinen yliprokuraattori Anton Kartašov kieltäytyi osallistumasta. Ministereinä oli edustajia sosialistivallankumouksellisista, kadettipuolueesta ja menševikeistä. 24. elokuuta julkaistun julistuksen mukaan hallituksen pää-, ulko- ja valtiovarainministerinä toimi öljyliikemies Stepan Lianozov. Judenitš itse nimettiin sotaministeriksi ja amiraali Vladimir Pilkin laivastoministeriksi. Hallitus tunnusti Viron itsenäisyyden.[4][2] Kun Judenitš aluksi kieltäytyi allekirjoittamasta asiaa koskevaa julistusta, Marsh ilmoitti, että hänen tilalleen löytyisi tarvittaessa toinen komentaja, joka allekirjoittaisi sen. Britannian hallitus tuomitsi jälkeenpäin tavan, jolla Luoteis-Venäjän hallitus oli muodostettu, ja kutsui Goughin takaisin kotimaahan.[3] Julistuksen lisäksi hallituksella oli lähinnä propagandatoimintaa. Britannia tuki Luoteis-Venäjän hallitusta taloudellisesti suurella rahasummalla.[4] Luoteis-Venäjän hallitus ilmoitti 23. syyskuuta tunnustavansa myös Suomen itsenäisyyden.[5]

Judenitšin komentama Luoteis-Venäjän armeija aloitti hyökkäyksensä kohti Pietaria Virosta käsin 12. lokakuuta 1919, mutta se lyötiin takaisin aivan Pietarin edustalla. Suomi ja Viro eivät lähettäneet joukkoja mukaan operaatioon. Judenitš ilmoitti hyökkäyksensä alussa Luoteis-Venäjän hallituksen lakkautettavaksi heti kun Pietari vallattaisiin ja Viron itsenäisyyden tunnustuksen peruutetuksi, mutta kohdatessaan vastaiskuja hän turvautui uudelleen Lianozovin hallitukseen. Luoteis-Venäjän hallitus esitti vielä lokakuun lopussa Suomen hallitukselle virallisen avunpyynnön. Mannerheim vetosi julkisesti avunpyyntöön suostumisen puolesta, mutta presidentti K. J. Ståhlberg ja Vennolan hallitus eivät suostuneet. Luoteis-Venäjän hallitus lakkautettiin hyödyttömäksi käyneenä 5. joulukuuta 1919, osin siksikin, että rauhanneuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa aloittanut Viron hallitus halusi sen pois alueeltaan.[6][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Christer Pursiainen: Trotski, s. 230–231. Gummerus 2011.
  2. a b Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 248–251. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.
  3. a b Richard K. Debo: Survival and Consolidation: The Foreign Policy of Soviet Russia, 1918-1921, s. 125–126. McGill-Queen's Press, 1992. Google Books (englanniksi)
  4. a b Пр-во Русской Северо-западной области (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 6.11.2016.
  5. Polvinen 1971, s. 280.
  6. Polvinen 1971, s. 286–287, 295–299.
  7. Pursiainen 2011, s. 232–234, 238–239.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]