Lozit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lozit
Lozien lippu
Lozien lippu
Merkittävät asuinalueet
Sambia
Namibia
Angola
Botswana
Kielet lozi

Lozit tai malozit[1] on erityisesti Länsi-Sambiassa Barotselandissa asuva etninen ryhmä. Lozit koostuvat useasta eri ryhmästä. Lozeja asuu myös Namibiassa, Angolassa ja Botswanassa. Lozeilla on oma kieli lozi, jota puhuu noin 725000 ihmistä[2]. Lozit puhuvat myös muita bantukieliä.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lozien historia alkaa noin 1600-luvulta, jolloin ihmiset muuttivat nykyiselle Barotselandin alueelle asumaan. Alun perin lozit tunnettiin nimellä aluyit. Vuonna 1838 makololot valloittivat aluyien alueet, jolloin aluyi nimitys vaihtui barotseen. 1864 aluyit voittivat makololot, jolloin heimon nimeksi vakiintui nykyinen lozit tai malozit. Lozit asuttivat Sambesin tulvatasankoja, joita hyödyntämällä lozit pystyivät luomaan monipuolisen maanviljely-, eläinhoito- ja kalastuskulttuurin. Lozeille oli hyvin tyypillistä hankkia orjia muista heimoista. Orjilla oli kuitenkin joitakin oikeuksia, mutta olivat yhteiskunnan hierarkiassa viimeisenä. 1890- ja 1900-luvuilla lozit joutuivat British South Africa Companyn hallinnan alaiseksi, mutta heille jäi autonomia. 1900-luvulla he olivat osa Pohjois-Rhodesiaa, joka oli brittien hallinnan alla. 1964 Barotseland tuli osaksi nykyistä Sambiaa. Sambian itsenäistyttyä alkuperäisten alueiden hallintojen merkitystä on huomattavasti vähennetty.[1][3]

Kulttuuri ja elinkeino[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lozien tervehdystapa.

Lozien kulttuuri on hierarkinen. Lozien valta on jakautunut useille kyläpäälliköille. Perinteisessä loziyhteisössä valta on kuninkaalla, joka omistaa kaikki maat ja tuotteet. Kaikilla on kuitenkin oikeus kalastaa, metsästää ja kerätä yleisillä mailla. Lozeille on tyypillistä asua pienissä kylissä, jotka on ympäröity aidoin. Kylien keskellä on yleensä haka tai tori. Joskus lozit purkavat kylänsä, jolloin he muuttavat sukulaisten kyliin. Tämä johtuu yleensä tulvista. Talot ovat tavallisesti sylinterin muotoisia, joissa on kartiomainen olkikatto.[1][3]

Lozit viljelevät hyvin erilaisia kasveja. Pääasialliset kasvit ovat kaisla, kassava, durra ja maissi, mutta esimerkiksi maapähkinä, bataatti, pavut ja melonit ovat tärkeitä viljakasveja. Maanviljelytekniikka on alkeellista. Eläimistä tärkeimmät ovat karjaeläimet, mutta he kasvattavat myös lintuja, vuohia ja lampaita. Lozeille on tyypillistä myös kalastus, metsästys ja kerääminen. Työt ovat jakautuneet voimakkaasti sukupuolen mukaan: miehet vastaavat karjasta, metsästämisestä, kalastamisesta ja raskaista maanviljelytöistä. Naiset huolehtivat keräämisestä ja kodinhoidosta.[3]

Rauta on tärkeä materiaali lozeille. Esineille tyypillistä on koristeellisuus. He käyvät myös runsaasti kauppaa muiden heimojen kanssa: historiallisesti merkittäviä vaihtotuotteita olivat norsunluu, orjat ja mehiläisvaha.[3]

Lozien sukulaisuussuhteet ovat monimutkaisia. Sukulaiseksi tullaan joko verisukulaisuuden tai avioliiton kautta. Lozeilla on kahdeksan mushikua, ryhmää, joiden jäsenyyttä mies voi hakea. Tällöin mies on jokaisen ryhmän sukulainen. Avioliitto vahvistetaan yleensä pienen lahjan avulla. Polygamia on yleistä, joskin polyandria ei oe lozeille tyypillistä. Avioliitot lähisukulaisten kanssa on kiellettyjä. Jalkavaimojen arvojärjestys määräytyy avioitumisajan suhteen. Ensimmäisellä vaimolla ei ole valtaa jalkavaimoihin, mutta hän saa muun muassa ruokailla ensimmäisenä. Avioeroja tapahtuu paljon ja lozeille on tyypillistä useat kumppanit elämän aikana.[3]

Lozien taide pohjautuu pitkälti kansantarinoihin, elämänohjeisiin ja lauluihin. Kuninkaan hoviin kuuluu oma yhtye. Tärkeimmät soittimet ovat erilaiset rummut, marimba, kangomhbro, zanza (kaksi viimeistä ovat metallofoneja), jotkin kielisoittimet ja huilut.[3]

Uskonnolliset tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lozit ovat suurimmalta osalta monoteistejä, mutta heillä on edelleen uskomuksia esimerkiksi henkiolentoihin. Lozit tarjoavat ruokalahjoja erityisesti kuninkaiden ja päälliköiden hautojen läheisyydessä. Noituus, ennustaminen, manaus ja amulettien käyttö on yleistä. Lozien juhlapäivät ovat sidoksissa tulvien ajankohtiin: kaksi tärkeintä päivää ovat tulvan nousu ja sen lasku. Juhlallisuudet suoritetaan seuraavan täydenkuun aikaan. Juhlallisuuksiin kuuluu muun muassa uhrilahjat kuninkaallisten haudoilla. Juhlallisuuksiin kuuluu kuninkaan ajelu lautalla sekä tanssiminen.[3]

Lozien mukaan sairaudet johtuvat noituudesta. Ennustajat parantavat ihmisiä tanssimalla, ja noitatohtorit eli nakat käyttävät manausta sairauksien poistoon. Manauksen lisäksi käytetään erilaisten höyryjen hengittämistä.[3]

Kun loziheimon jäsen kuolee, sen silmät ja suu jätetään auki sekä jalat käännetään koukkuun polvien tullessa leuan alle. Kun ruumia viedään hautausmaalle, estetään haamujen tulo loitsuin. Miehet kaivavat haudan. Miehet haudataan kasvot itään, kun taas naiset kasvot länteen päin. Ruumiin ympärille asetetaan hänen henkilökohtaisia tavaroita. Haudalle jätetään jokin kuollut esine, kuten keko tai puulauta. Suru osoitetaan kääntämällä käytetty vaate väärinpäin. Kuolleen maja hajotetaan ja katto viedään haudan lähelle. Kaikki jäljelle jääneet henkilökohtaiset tavarat poltetaan, millä estetään haamujen tulo kylään. Kuninkaiden haudat aidataan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lozi Britannica. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)
  2. Lozi Ethnologue. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j Ronald Johnson: Lozi Encyclopedia of World Cultures. Viitattu 23.12.2015. (englanniksi)