Leonid Kravtšuk
| Leonid Kravtšuk | |
|---|---|
| Леонід Макарович Кравчук | |
 |
|
| Ukrainan 1. presidentti | |
| Pääministeri |
Vitold Fokin Leonid Kutšma |
| Seuraaja | Leonid Kutšma |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1934 Żytyń Wielki, Puolan toinen tasavalta (nyk. Velykyi Žytyn Ukrainassa) |
| Kuollut | 10. toukokuuta 2022 (88 vuotta) |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| leonid-kravchuk.com.ua | |
Leonid Makarovytš Kravtšuk (ukr. Леонід Макарович Кравчук, 10. tammikuuta 1934 – 10. toukokuuta 2022[1]) oli ukrainalainen poliitikko. Hän oli Ukrainan ensimmäinen presidentti joulukuusta 1991 heinäkuuhun 1994.[2]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruudesta politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kravtšuk syntyi Velykyi Žytynissä (puol. Żytyń Wielki; nykyisin Rivnen alueella), joka oli tuolloin osa Puolaa.[3][4]
Kravtšuk valmistui vuonna 1958 Kiovan kansallisesta yliopistosta ja liittyi samana vuonna kommunistiseen puolueeseen.[3] Hän opetti vuodet 1958–1960 poliittista taloutta Tšernivtsissä.[4]
Kravtšuk aloitti vuonna 1960 täysaikaisen uran kommunistisen puolueen virkamiehenä. Hän aloitti koulutusupseerina mutta nousi vuonna 1988 agitprop-osaston johtoon. Hänestä tuli kesäkuussa 1990 UKP:n politbyroon jäsen ja seuraavassa kuussa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) keskuskomitean jäsen. Kravtšuk tuki maltillista linjaa ja sopeutui Mihail Gorbatšovin perestroika-uudistuksiin. Hän ei kuitenkaan ollut varsinaisesti liberaali ja vastusti Ukrainan kansanliikkeen toimintaa.[4]
Ukrainan johdossa itsenäisyyteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaliskuussa 1990 käytiin Ukrainan korkeimman neuvoston (Verh’ovna Rada) vaalit, jonka UKP voitti. Kravtšuk johti puolueen uudistusmielisiä kommunisteja, ja hänet valittiin heinäkuussa 1990 korkeimman neuvoston puhemieheksi Moskovaan NKP:n varapääsihteeriksi siirtyneen Vladimir Ivaškon seuraajana.[5] Hänestä tuli käytännössä pian Ukrainan johtaja, kun Neuvostoliiton keskusvalta alkoi heikentyä.[3] Korkein neuvosto hyväksyi jo heinäkuussa julistuksen Ukrainan suvereniteetista, joka kuitenkin vielä tarkoitti käytännössä vain laajempaa autonomiaa. Täydellä itsenäisyydellä ei vielä ollut laajaa kannatusta. Maaliskuussa 1991 Neuvostoliitossa järjestettiin Neuvostoliiton säilyttämisestä kansanäänestys, jossa 70,5 prosenttia Ukrainassa äänestäneistä kannatti Neuvostoliiton säilyttämistä. Kravtšukin aloitteesta oli lisätty myös kysymys Ukrainan kuulumisesta Itsenäisten valtioiden yhteisöön, mitä kannatti 80,5 prosenttia äänestäneistä.[5]
Kravtšuk ja muut uudistusmieliset kommunistit eivät valinneet puolia Neuvostoliiton elokuun 1991 vallankaappausyrityksen aikana.[5] Sen jälkeen Kravtšuk antoi kuitenkin tukensa Ukrainan täydelle itsenäisyydelle,[3] ja samassa kuussa hän erosi kommunistisesta puolueesta.[4] Hän toi 26. elokuuta korkeimman neuvoston käsittelyyn Ukrainan itsenäisyysjulistuksen. Vain yksi edustajista vastusti sen läpivientiä, mutta ehdotuksen mukaisesti julistus astui voimaan vasta joulukuussa järjestettävän kansanäänestyksen jälkeen. 1. joulukuuta 90 prosenttia äänestäneistä kannatti Ukrainan itsenäisyyttä. Samassa yhteydessä järjestettiin myös presidentinvaalit.[5] Kravtšuk sai 61,6 prosenttia äänistä[4] ja toiseksi tullut Vjatšelav Tornovil 23 prosenttia.[5]
Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aloitettuaan presidenttikautensa Kravtšuk tapasi Venäjän päämiehen Boris Jeltsinin ja Valko-Venäjän päämiehen Stanislav Šuškevitšin. Kolmikko allekirjoitti 8. joulukuuta Belavežan sopimuksen, joka lakkautti Neuvostoliiton lopullisesti[5] ja pakotti Gorbatšovin eroamaan.[4] Neuvostoliiton raunioille perustettiin Itsenäisten valtioiden yhteisö eli IVY.[5] Myöhemmin Kravtšuk alkoi vaatia suurempia presidentin valtaoikeuksia. Presidentillä oli periaatteessa jo tuolloin huomattavan paljon valtaa, mutta hänen oli esimerkiksi nautittava korkeimman neuvoston luottamusta, eikä hän voinut hajottaa sitä uusien vaalien järjestämiseksi. Valtataistelu korkeimman neuvoston kanssa päättyi vuonna 1993 sopimukseen, jolla sovittiin presidentinvaalien ja parlamenttivaalien järjestämisestä seuraavana vuonna.[5]
Talouspolitiikassa Kravtšuk ja Ukrainan hallitukset tekivät joitakin konservatiivisia uudistuksia. Uudistukset olivat kuitenkin hitaampia kuin esimerkiksi Venäjällä. Valtionyhtiöitä ja muita tappiollisia yhtiöitä tuettiin valtion taholta, kun niiden toiminnasta tuli hyvin vaikeaa Neuvostoliiton romahtamisen vietyä myyntimarkkinat ja raaka-aineiden toimittajat. Valtion tukitoimet eivät riittäneet niiden pelastamiseksi ja valtion budjetit olivat epärealistisia. Inflaatio kohosi ja bruttokansantuote laski. Pelkästään vuonna 1994 bruttokansantuote laski 30 prosenttia.[5]
Kulttuuripolitiikassa noudatettiin ukrainalaistamista. Korkea-asteen koulutuksesta tuli kokonaan ukrainankielistä, ja monia muita venäjänkielisiä kouluja muutettiin ukrainalaisiksi. Ulkopolitiikassa Kravtšuk ajoi Ukrainan itsenäisyyttä esimerkiksi yrittämällä pitää Itsenäisten valtioiden yhteisön heikkona, kun taas Venäjällä olisi haluttu päinvastoin vahvistaa sitä. Maiden välejä hiersi myös kysymys Neuvostoliiton aikaisista ydinaseista Ukrainassa. Kravtšuk olisi halunnut siirtää ne Ukrainan haltuun tai saada niiden luopumisesta korvauksen Venäjältä. Etenkin Yhdysvaltojen painostuksesta tehtiin Kravtšukin presidenttikauden jälkeen Budapestin sopimus, jonka mukaan Ukraina toimittaisi ydinaseet Venäjälle samalla, kun Yhdysvallat, Britannia ja Venäjä sitoutuivat kunnioittamaan Ukrainan itsenäisyyttä.[5]
Ydinaseiden ohella Venäjän ja Ukrainan välejä hiersi kiista Krimin kohtalosta. Alue oli pääosin venäjänkielinen, ja se oli esimerkiksi ainut Ukrainan alue, jolla enemmistö ei kansanäänestyksessä ollut kannattanut itsenäisyyttä. Krimin parlamentti pyrki saamaan vuosina 1992 ja 1994 suuremman päätäntävallan. Krimin kiista ratkaistiin lopulta alueen suuremmalla autonomialla Ukrainan yhteydessä. Neljäs kiista oli kysymys Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston kohtalosta.[5] Kravtšuk allekirjoitti 5. huhtikuuta 1992 määräyksen pikaisista toimista Ukrainan asevoimien perustamiseksi. Sen mukaan entisen Neuvostoliiton laivaston Ukrainan alueen Mustanmeren tukikohdissa olevat yksiköt siirtyvät Ukrainan alaisuuteen. Niitä havitteli itselleen kuitenkin myös Venäjä.[6] Vähän ennen Kravtšukin kauden loppua, huhtikuussa 1994, sovittiin, että Venäjä saa kalustosta 80–85 prosenttia. Sopimus kaatui kuitenkin venäläisten halutessa, että sopimus on myös maiden välinen poliittinen sopimus.[6] Kysymystä ei ratkaistu vielä Kravtšukin presidenttikaudella, ja ajoittain Venäjän ja Ukrainan äänenpainot asian suhteen olivat jopa sotaisat.[5]
Presidenttikauden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kravtšuk pyrki toiselle kaudelle vuoden 1994 vaaleissa. Vaalit olivat kaksivaiheiset, ja toisella kierroksella vastakkain olivat Kravtšuk ja venäläismielisenä markkinatalouden kannattajana tunnettu Leonid Kutšma. Kutšmalla oli kannatusta etenkin Itä-Ukrainassa, kun taas Länsi-Ukrainassa kannatettiin Kravtšukia. Kutšma voitti niukasti vaalien toisen kierroksen 52,15 prosentin äänisaaliilla. Vaaleja pidettiin rehellisinä ja vapaina.[5]
Kravtšuk valittiin vuonna 1994 parlamenttiin, ja vuonna 1998 hän liittyi Ukrainan yhdistyneeseen sosiaalidemokraattisen puolueeseen (SDPU(o)), jota johtivat ukrainalaiset oligarkit.[4] Nimestään huolimatta SDPU(o) yhdistetään yleisesti suurpääomaan, järjestäytyneeseen rikollisuuteen, korruptioon ja presidentti Leonid Kutšman tukemiseen. Oligarkkiryhmän johtoon kuuluneelta Hryhoriy Surkisilta kiellettiin vuonna 2004 pääsy Yhdysvaltoihin vuoden 2004 presidentinvaaleihin liittyneiden epäselvyyksien vuoksi. Ryhmä on myös venäläismielinen ja Yhdysvaltojen ja Naton vastainen.lähde?
Kravtšuk toimi parlamentissa huhtikuuhun 2006 asti. Häntä ei valittu enää vuoden 2006 parlamenttivaaleissa. Hän johti vaaleissa Ne tak! -nimistä liittoumaa, joka jäi kokonaan parlamentin ulkopuolelle. Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen aikana Kravtšuk varoitteli sisällissodasta, mutta samalla hän myös vastusti neuvotteluja Venäjän tukemien Donbassin alueen kapinallisten kanssa. Presidentti Petro Porošenko nimitti Kravtšukin vuonna 2015 perustuslakikomissioon, jonka työ jäi kuitenkin kesken.[4]
Kravtšukin vaimo Antonina opetti poliittista talousiedettä Kiovan yliopistossa. Heillä oli poika ja lapsenlapsia.[7]
Kravtšuk kuoli 88-vuotiaana Münchenissä, Saksassa pitkän sairauden jälkeen[8]. Kravtšuk kuoli viikko sen jälkeen, kun Stanislav Šuškevitš, toinen Belavežan sopimuksen allekirjoittaja, kuoli Minskissä[9].
Kravtšukin hautajaiset pidettiin 17. toukokuuta Ukraina-talossa Kiovassa johon osallistui Ukrainan nykyinen presidentti Volodymyr Zelenskyi ja hänen puolisonsa Olena Zelenska sekä kolme Ukrainan entistä presidenttiä: Leonid Kutšma, Viktor Juštšenko ja Petro Porošenko. Lisäksi hautajaisiin osallistui myös Kravtšukin puoliso Antonina sekä Kiovan pormestari Vitali Klitško. Kravtšuk haudattiin Baikoven hautausmaalle[10].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Таня Герасимова: Leonid Kravchuk Died. First President Of Ukraine Passed Away At Age Of 88 Ukrainian News. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
- ↑ Leonid Kravchuk Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d Leonid Kravchuk Encyclopedia Britannica. 6.1.2022. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Bohdan Harasymiw: Kravchuk, Leonid Internet Encyclopedia of Ukraine. 2020. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Johannes Remy: ”9. ja 10.”, Ukrainan historia. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.
- ↑ a b The Black Sea Fleet: divided and fading Rian.ru 9.6.2010
- ↑ Leonid Kravchuk, First President of an Independent Ukraine, Dies at 88 NY Times. Viitattu 7.1.2023.
- ↑ First Ukrainian President Leonid Kravchuk dies at 88 AZERTAC. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Leonid Kravchuk obituary The Guardian. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ The presidential couple took part in the farewell ceremony for Leonid Kravchuk The Presidential Office of Ukraine.. Viitattu 14.6.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leonid Kravtšuk Wikimedia Commonsissa
|
Edeltäjä: - |
Ukrainan presidentti 1991–1994 |
Seuraaja: Leonid Kutšma |
| ||||||||||||||||||
