Leonardo (jalkapalloilija, 1969)
Henkilötiedot | |||
---|---|---|---|
Koko nimi | Leonardo Nascimento de Araújo | ||
Syntymäaika | 5. syyskuuta 1969 | ||
Syntymäpaikka | Niterói, Brasilia | ||
Pelipaikka | hyökkäävä keskikenttäpelaaja | ||
Pituus | 178 senttimetriä | ||
Seura | |||
Seura | Paris SG | ||
Tehtävä | urheilutoimenjohtaja | ||
Junioriseurat | |||
1984–1987 | Flamengo | ||
Seurat | |||
Vuodet | Seura | O | (M) |
1987–1990 | Flamengo | 52 | (0) |
1990–1991 | São Paulo | 44 | (1) |
1991–1993 | Valencia | 70 | (7) |
1993–1994 | São Paulo | 12 | (3) |
1994–1996 | Kashima Antlers | 49 | (30) |
1996–1997 | Paris SG | 34 | (7) |
1997–2001 | AC Milan | 96 | (22) |
2001 | São Paulo | 13 | (0) |
2002 | Flamengo | 0 | (0) |
2002–2003 | AC Milan | 1 | (0) |
Maajoukkue | |||
1990–2002 | Brasilia | 55 | (7) |
Valmennusura | |||
2009–2010 | AC Milan | ||
2010–2011 | Internazionale | ||
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. |
Leonardo (s. 5. syyskuuta 1969) on brasilialainen jalkapallovalmentaja ja entinen keskikenttäpelaaja. Leonardo voitti maailmanmestaruuden vuoden 1994 MM-kisoissa. Kesästä 2019 lähtien hän on toiminut ranskalaisen Paris Saint-Germainin urheilutoimenjohtajana.
Ura pelaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leonardo aloitti uransa vuonna 1987 Clube de Regatas do Flamengossa 17-vuotiaana. Vuonna 1990 hän voitti Brasilian mestaruuden ja siirtyi sen jälkeen São Paulo Futebol Clubeen. São Paulo FC:ssä tuli myös Brasilian-mestaruus vuonna 1991 ja Leonardo siirtyi Espanjan Primera Divisióniin Valencian joukkueeseen. Kahden kauden jälkeen Leonardo palasi jälleen São Paulo FC:hen lyhyeksi ajaksi. Vuosina 1994–1996 Leonardo pelasi Japanissa Kashima Antlersin joukkueessa ja siirtyi sitten Eurooppaan Paris Saint-Germain FC:n joukkueeseen kaudeksi 1996–1997. PSG:stä Leonardo siirtyi AC Milaniin ja viihtyi siellä neljä kautta. AC Milanissa hän voitti Scudetton vuonna 1999. AC Milanin jälkeen Leonardo kiersi vielä pelaamassa entisissä seuroissaan, São Paulo FC, Flamengo ja vielä takaisin AC Milaniin, mutta loukkaantumisten vuoksi hänelle kertyi yhteensä kahden vuoden ajalta vain 21 ottelua ja hän lopetti uransa vuonna 2003.
Brasilian jalkapallomaajoukkueessa Leonardo pelasi 60 maaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia. Hän osallistui vuoden 1994 ja vuoden 1998 MM-kisoihin voittaen maailmanmestaruuden ensimmäisissä ja hopeaa jälkimmäisissä kisoissa. Etelä-Amerikan mestaruuden Leonardo voitti vuonna 1997. Vuoden 1994 MM-kisojen toisen kierroksen ottelun aikana Leonardo löi kyynärpäällä yhdysvaltalaista Tab Ramosia päähän ja oli pelikiellossa turnauksen loppuun asti. Neljän ottelun pelikielto oli silloin MM-kisojen historian toiseksi pisin. Leonardo pyysi myöhemmin anteeksi ja sanoi, että lyönti ei ollut tahallinen.
Leonardo toimi kommentaattorina BBC:lle vuoden 2006 MM-kisojen aikana. Myöhemmin samana vuonna hän vieraili BBC:n Match of the Day 2 -ohjelmassa.
Meriitit pelaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruus 1994
- Copa America 1997
- Confederations Cup 1997
- Intercontinental Cup 1993
- Cup-voittajien Cup 1997
- CONMEBOL Cup 1993
- Recopa Sudamericana 1993 ja 1994
- Libertadores supercup 1993
- Italian mestaruus 1999
- Campeonato Brasileiro 1987 ja 1991
- Japanin mestaruus 1996
- Campeonato Paulista 1991
- Italian Cup 1997 ja 2003
- Copa do Brasil 1990
- Etelä-Amerikan alle 20-vuotiaiden mestaruus 1988
Ura valmentajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kesäkuussa 2009 hänestä tuli italialaisseura AC Milanin päävalmentaja. [1] Leonardon debyyttikausi Milanissa ei ollut suurmenestys, sillä seura putosi jo varhain Serie A:n mestaruuskamppailussa, eikä menestystä tullut Mestarien liigassakaan. Kauden jälkeen Milan ja Leonardo purkivat odotetusti sopimuksensa. [2]
Heinäkuussa 2010 Leonardo kertoi olevansa kiinnostunut Brasilian maajoukkueen päävalmentajan tehtävistä. [3]
24. joulukuuta 2010 hän siirtyi toisen milanolaisseura Internazionalen päävalmentajaksi, korvaten tehtävässä potkut saaneen Rafael Benítezin.[4] Leonardon johdolla Inter sijoittui lopulta Serie A:ssa hopealle. Valmennusuransa ensimmäisen pokaalin hän saavutti, kun Inter voitti US Città di Palermon Italian cupin loppuottelussa. Kauden jälkeen Leonardo jätti yllättäen Interin ja siirtyi Paris Saint-Germainin urheilutoimenjohtajaksi. [5] Leonardo jätti tehtävänsä PSG:n urheilutoimenjohtajana elokuussa 2013 saatuaan kauden mittaisen toimitsijakiellon tönäistyään erotuomaria.[6]
Syyskuussa 2017 Leonardo palasi valmennustehtäviin turkkilaisen Antalyasporin päävalmentajana.[7] Leonardo jätti tehtävänsä kuitenkin jo joulukuussa 2017.[8]
Elokuussa 2018 Leonardo palasi AC Milaniin, kun hänestä tuli seuran urheilutoimenjohtaja.[9] Brasilialainen toimi tehtävässä kauden 2018/19, kunnes jätti seuran.[10]
Kesäkuussa 2019 Leonardo palasi Paris Saint-Germainin urheilutoimenjohtajaksi.[11]
Meriitit valmentajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian Cup 2011
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ OFFICIAL: Galliani Announces Leonardo As Next Milan Coach (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Coach Leonardo to part company with AC Milan
- ↑ Leonardo stakes claim for Brazil job[vanhentunut linkki]
- ↑ Benvenuto!: Leonardo allenatore dell'Inter (Arkistoitu – Internet Archive) FC Internazionale Milano. Viitattu 25.12.2010. (italiaksi)
- ↑ Leonardo to leave Inter for Paris Saint-Germain sporting director post within 48 hours - report
- ↑ Leonardo quits as PSG sporting director following season-long ban
- ↑ Turkish club Antalyaspor hires Leonardo as coach
- ↑ Leonardo to leave Antalyaspor
- ↑ LEONARDO IS BACK HOME
- ↑ OFFICIAL: Leonardo leaves Milan
- ↑ PSG bring back Leonardo as sporting director
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leonardo Wikimedia Commonsissa
Edeltäjä: Carlo Ancelotti |
Milanin päävalmentaja 2009–2010 |
Seuraaja: Massimiliano Allegri |
- Fossati (1909–1915)
- Resegotti (1920–1922)
- Spottiswood (1922–1924)
- Scheidler (1924–1926)
- Weisz (1926–1928)
- Viola (1928–1929)
- Weisz (1929–1931)
- Tóth (1931–1932)
- Weisz (1932–1934)
- Feldmann (1934–1936)
- Carraro (1936)
- Castellazzi (1936–1938)
- Cargnelli (1938–1940)
- Peruchetti (1940)
- Zamberletti (1941)
- Fiorentini (1941–1942)
- Ferrari (1942–1945)
- Carcano (1945–1946)
- Nutrizio (1946)
- Meazza (1947–1948)
- Carcano (1948)
- Astley (1948)
- Cappelli (1949–1950)
- Olivieri (1950–1952)
- Foni (1952–1955)
- Campatelli (1955)
- Meazza (1955–1956)
- Carver (1957–1958)
- Bigogno (1958)
- Campatelli (1959–1960)
- Achilli (1960)
- Cappelli (1960)
- Hel. Herrera (1960–1968)
- Foni (1968–1969)
- Her. Herrera (1969–1970)
- Invernizzi (1970–1973)
- Masiero (1973)
- Hel. Herrera (1973)
- Masiero (1974)
- Suárez (1974–1975)
- Chiappella (1976–1977)
- Bersellini (1977–1982)
- Marchesi (1982–1983)
- Radice (1983–1984)
- Castagner (1984–1985)
- Corso (1985–1986)
- Trapattoni (1986–1991)
- Orrico (1991–1992)
- Suárez (1992)
- Bagnoli (1992–1994)
- Marini (1994)
- Bianchi (1994–1995)
- Suárez (1995)
- Hodgson (1995–1997)
- Castellini (1997)
- Simoni (1997–1998)
- Lucescu (1998–1999)
- Castellini (1999)
- Hodgson (1999)
- Lippi (1999–2000)
- Tardelli (2000–2001)
- Cúper (2001–2003)
- Verdelli (2003)
- Zaccheroni (2003–2004)
- Mancini (2004–2008)
- Mourinho (2008–2010)
- Benítez (2010)
- Leonardo (2010–2011)
- Gasperini (2011)
- Ranieri (2011–2012)
- Stramaccioni (2012–2013)
- Mazzarri (2013–2014)
- Mancini (2014–2016)
- De Boer (2016)
- Pioli (2016–2017)
- Spalletti (2017–2019)
- Conte (2019–2021)
- Inzaghi (2021–)
1 Taffarel | 2 Cafu | 3 Aldair | 4 Júnior Baiano | 5 Sampaio | 6 Roberto Carlos | 7 Giovanni | 8 Dunga | 9 Ronaldo | 10 Rivaldo | 11 Emerson | 12 Carlos Germano | 13 Zé Carlos | 14 Gonçalves | 15 Cruz | 16 Zé Roberto | 17 Doriva | 18 Leonardo | 19 Denílson | 20 Bebeto | 21 Edmundo | 22 Dida | Valmentaja Zagallo