Tämä on lupaava artikkeli.

Lehtotikankontti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehtotikankontti
Gelber Frauenschuh (Cypripedium calceolus) 09.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Tikankonttikasvit Cypripediaceae tai Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Suku: Tikankontit Cypripedium
Laji: calceolus
Kaksiosainen nimi
Cypripedium calceolus
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lehtotikankontti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehtotikankontti Commonsissa

Lehtotikankontti eli tikankontti (Cypripedium calceolus) on isokukkainen ruohovartinen kasvi, jota tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Suomessa kasvi on rauhoitettu[2] ja luokiteltu silmälläpidettäväksi[3]. Koko esiintymisalue huomioon ottaen kasvi kuitenkin luokitellaan elinvoimaiseksi.

Laji on monivuotinen ja leviää pienten siementen avulla. Maamehiläiset ovat kasvin pääasiallisia [1]pölyttäjiä. Ensimmäisten vuosien aikana lehtotikankontit selviävät pelkästään sienijuurensa avulla.

Elämänkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikankontin elämä alkaa tuulen avulla mikroskooppisesta pölymäisestä siemenestä, mutta vain Tulasnellaceae-kantasienen avulla. Uusien taimien syntymistä helpottaa kasvupaikalla oleva paljas maa ja hieman sammalta. Itämisestä alkaa kolme vuotta kestävä esijuurakkovaihe. Tämän jälkeen kasvi voi olla monta vuotta 1–2-lehtisenä taimena, kunnes kukkii noin 6–10-vuotiaana. Tikankontin elinikä on noin 30 vuotta, mutta jotkut yksilöt ovat jopa satavuotiaita.lähde?

Nimi ja luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotikankontin tieteellisen nimen alkuosa eli suvun nimi juontuu Afrodite-jumalattaresta, joka tunnettiin muinoin Kyproksella Kypris-nimisenä. Kreikan sana pedium tarkoittaa tohvelia. Lajinimessä calceolus toistuu jalkinemääritelmä muodossa ”pieni tohveli”.[4]

Lehtotikankontti on luokiteltu usein kämmekkäkasvien (Orchidaceae) heimoon kuuluvaksi. Useimmista kämmeköistä poiketen tikankonteilla ja lähisuvuilla (venuksenkengät (Paphiopedilum), Mexipedium ja Selenipedium) on kaksi toimivaa hedettä (suurimmalla osalla kämmekkäkasveista vain yksi) ja niinpä muun muassa 1990-luvun lopulla se on luokiteltu Suomessa Liliales-lahkon alaiseen omaan tikankonttikasvien (Cypripediaceae) heimoon kuuluvaksi.[4][5] Viime aikoina lajia on yhä enemmän alettu käsitellä kämmekkäkasveihin kuuluvana, mutta asiasta on vielä erimielisyyttä. Nykyään kämmekkäkasvien myös ajatellaan kuuluvan lahkoon Asparagales.[6]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotikankontin kukka.

Monivuotinen ja vankkajuurakkoinen lehtotikankontti kasvaa 20–50 cm korkeaksi. Maavarren haarojen avulla laji muodostaa suuria kasvustoja. Se kasvattaa 3–6 kappaletta 8–13 cm pitkää leveänsoikeaa lehteä. Lisäksi varren tyvellä on muutama suomumainen alalehti. Lehtotikankontti kukkii kesä-heinäkuussa kookkaimmillaan 10 cm levein kukin, joissa on sitruunankeltainen, konttimainen huuliosa ja ruskehtavat kehälehdet. Kukkia on tavallisesti yksi, joskus jopa kolme kappaletta.[5] Lehtotikankontti kehittyy hitaasti, ja laji kukkii vasta 11–16-vuotiaana.[7]

Lehtotikankontti leviää erittäin pienistä siemenistä. Ensimmäiset vuodet kasvi elää pelkästään sienijuurensa avulla. Vasta nelivuotiaana kasville tulee ensimmäinen yhteyttävä, vihreä lehti.[7]

Lajin pölytyksen suorittavat pääasiassa maamehiläiset, joita kukkien tuoksu erityisesti houkuttelee puoleensa.[7]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotikankonttia esiintyy laajalti Euroopassa ja Aasian viileissä osissa Atlantilta Tyynelle valtamerelle. Laji on tyypillinen alueen vuoristometsissä.[7][8] Pohjois-Amerikasta tavataan hyvin samankaltaista lehtotikankontin muunnosta nukkatikankonttia (var. parviflorum), jota toisinaan pidetään myös omana lajinaan (Cypripedium parviflorum).[9]

Suomessa lehtotikankonttia kasvaa luonnonvaraisesti harvinaisena Ahvenanmaalla ja Etelä-Hämeessä sekä hieman yleisemmin Itä- ja Pohjois-Suomessa Kuusamoon ja Kemin Lappiin asti ulottuvalla vyöhykkeellä. Manner-Suomessa sillä on hiukan yli tuhat esiintymää.[10][11]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtotikankonttia tavataan puolivarjoisissa ja kalkkipitoisissa lehdoissa, lehtoniityillä, letto- ja lehtokorvissa ja lettorämeillä. Suomessa laji on harvinaistunut kasvupaikkojen ojituksen, hakkuiden, maaperän rikkomisen ja kuusettumisen takia. Aikaisemmin kasvupaikkoja tuhoutui erityisesti pellonraivauksen takia.[12]

Luonnosta siirretyt lehtotikankontit eivät yleensä selviä puutarhaan siirrettyinä välttämättömän sienijuurensa vuoksi. Siksi viljeltyjen, ruukussa juuristonsa kasvattaneiden kasvien hankkiminen on kannattavaa; Euroopassa se on myös ainoa tapa saada laji puutarhaan laillisesti.[9] Lehtotikankontti on harvinaistunut Euroopassa muun muassa liiallisen keräyksen vuoksi.[13] Monien tikankonttilajien kuivattuja juuria on käytetty rohdoksina perinteisessä lääketieteessä. Nykyisin näiden näyttävien kasvien kerääminen kokoelmiin on suurempi uhka. Kaikki tämän suvun lajit luetellaan CITES-sopimuksen liitteessä kaksi, joten niiden maasta toiseen kuljettamiseen (tuoreena tai kuivattuna) tarvitaan kirjallinen lupa.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Raatikainen, Mikko: Tikankontti. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 128–129.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. 4. p ISBN 951-45-8167-9
  • Suomen luonnonkasvit. Valitut Palat. 1995. 2. p ISBN 951-584-059-7
  • Suomen luonto. Kasvit. Osa 2. (toim. Seppo Vuokko, Janne Lampolahti, Henry Väre, Veikko Neuvonen, Marja-Liisa Saarni). Weilin+Göös. 1995. ISBN 951-35-5595-X
  • Uusi värikuvakasvio (toim. Heikki Väänänen; 2. painos: Arto Kurtto). WSOY. Porvoo, 1995. 7. p ISBN 951-0-15608-6
  • Pohjolan uhanalaiset orkideat toim. Aulikki Salmia. Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys. 2013. ISBN 978-952-93-1241-2

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rankou, H. & Bilz, M.: Cypripedium calceolus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.10.2016. (englanniksi)
  2. Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997) (pdf) Ymparisto.fi. Ympäristöhallinto. Viitattu 9.2.2014.
  3. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 193. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus, Punainen kirja, 2010 sivut 181–685 (pdf).
  4. a b Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 15.
  5. a b Retkeilykasvio 1998, s. 494.
  6. Stevens, P. F. (vuodesta 2001): Angiosperm Phylogeny Website Versio 9, Kesäkuu 2008. Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
  7. a b c d Raatikainen 1997, s. 128.
  8. Den virtuella floran: Guckusko (ruots.) Viitattu 1.9.2009.
  9. a b Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 20.
  10. Metsähallitus: Uhanalaiset kasvilajit – Tikankontti Viitattu 1.9.2009.
  11. Kasviatlas 2008 - Cypripedium calceolus
  12. Raatikainen 1998, s. 128–129.
  13. Lady’s slipper orchid (Cypripedium calceolus) ARKive. Viitattu 8.2.2014.
  14. Michael Wilson: Medicinal Plant Fact Sheet: Cypripedium: Lady’s slipper orchids Cypripedium spp. Pollinator Partnership. Viitattu 8.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]